Saariston kypsyttämä

Eppu ja Kurre Nuotio asuvat saaristolaistaloaan kahden koiransa kanssa. Lapset ovat jo maailmalla. 

Kirjailija Eppu Nuotion kotiin Kemiönsaaren Hiittisiin ajetaan kapeaa, mutkaista kylätietä naapureiden pihojen läpi. Jos emäntä ei olisi opastanut, olisi tulijalta usko loppunut kesken. Voiko talo sijaita täällä?

Punainen portti vilahtaa – siellä se on! Tiibetinmastiffi Silvi ja kultainennoutaja Isla tervehtivät haukullaan. Meri tyrskyää kallioiseen pihaan, jota reunustavat punaiset rakennukset: verkkovaja, sauna, aitta, talo.

Eppu ja Kurt Nuotio löysivät paikan kymmenisen vuotta sitten, kun olivat kyllästyneet rahtaamaan tavaroita kodin, veneen ja mökin väliä. Syksyisin oli aina haikeaa lähteä mökiltä pois Kirkkonummen kotiin, missä etenkin Kurre kaipasi merta.

”Pyydettiin taksivenekuskia vinkkaamaan, jos joku myy merenrantapaikan. Vuonna 2003 me sitten ostettiin tämä 1940 rakennettu vanha talo”, Eppu kertoo.

Uusi koti ei kuitenkaan osoittautunut heti unelmien täyttymykseksi. Talo oli pilalle korjattu, ja alusta asti sitä on jouduttu remontoimaan ja laajentamaan, pala kerrallaan voimien ja varojen mukaan.

Nuotioiden vanhimmat lapset Anna ja Anton jäivät alun alkaen asumaan Helsinkiin, missä he opiskelivat lukiossa. 11-vuotias Axel muutti vanhempiensa kanssa Hiittisiin.

”Se oli iso muutos Aksulle. Hän halusi muuttaa, mutta on kaunisteltua sanoa, ettei olisi ollut mitään ongelmia. Kaverit jäivät ja piti opetella ruotsia.”

Muuttovuoden syksyllä Epulle sattui tapaturma, jossa sääriluu murtui kolmeen osaan, ja se jouduttiin kolmesti leikkaamaan.

Eppu makasi pitkään vuodepotilaana. Hän huomasi, miten pienellä paikkakunnalla asiat toimivat.

”Yksi puhelinsoitto, ja sain kaiken mahdollisen avun. Täällä on yksityinen vanhainkoti, missä käy lääkäri viikottain. Naapuri toi puolukoita, kun en itse voinut kerätä, ja toinen antoi suppilovahveroita. Joku tuli vain rupattelemaan”, Eppu muistelee kiitollisena.

Saaren rannoilla Eppu opetteli kävelemään.

”Siinä on etunsa, että asuu luonnon keskellä. Kävelin saarta ristiin rastiin mukana kepit, repussa kahvia ja muki. Sitten vain join ja istuin katselemassa maisemaa. Tämä on parantava ympäristö.”

”Vaikka olisi miten väsynyt tai alakuloinen, ei tartte kovin pitkään olla ulkona, kun tuuli on jo vienyt pahan mielen. Meri on parasta mielenterveyden hoitoa.”

Lapsena Eppu ei nauttinut luonnosta, päinvastoin. Vanhempien mukana piti lähteä marjaan, mutta Eppu istui metsässäkin nenä kiinni kirjassa. Kunnes Hiittisissä hän huomasi rakastavansa sienien keräämistä, yksin ja hiljaisuudessa, vain koirat mukana.

Saaristo on vaikuttanut myös Epun kirjoihin. Kingi-sarja kertoo Hiittisistä koiran näkökulmasta, ja muutama muukin kirja tapahtuu lähistöllä.

Jalkaleikkauksesta toipuessa Epulle kehkeytyi idea dekkarisarjasta, jonka päähenkilönä on tummaihoinen Pii Marin.

”Kun keski-ikäistä naista pidetään pitkään paikallaan, rupeaa syntymään todella pimeetä juttua. Näin Ruotsin telkkarissa tummaihoisen uutisankkurin ja sain idean sarjaan. Ensin muhittelin, sitten kirjoitin.”

Viime vuonna ilmestyi sarjan kuudes osa, Loppu, ja siihen sarja loppui. Seuraavaksi voidaan ehkä odottaa rakkausromaania, sillä se jäi aikoinaan dekkareiden jalkoihin.

Kesät Eppu viettää lomaa, mutta muun ajan vuodesta hän ahkeroi. Yleensä koneella on kesken monta juttua, joiden tekemistä deadlinet sanelevat.

”Heti, kun joku juttu ei suju, vaihdan seuraavaan tiedostoon. Kirjoitan kahdeksan tuntia päivässä. Aloitan yleensä heti, kun herään, ennen ensimmäistä kahvikupillista. Sitten käyn aamu-uinnilla ja jatkan. Mutta kesäisin en koske tietokoneeseen, vaan purjehdin ja tyhjennän päätäni.”

Kirjailija täsmentää, että pitkään kesälomaan ei ole taloudellisia edellytyksiä. Vaan siitä viis! Senttiä voi venyttää.

”Oli sekin kesä, kun syötiin porkkanaa kaikissa muodoissaan. Lapset muistaa sen aina.”

Eppu Nuotio kantaa huolta saariston ja maaseudun kylien tyhjenemisestä. Hänestä on lyhytnäköistä antaa kylien kuolla.

”Pitäisi luoda edellytykset työnteolle. Ensimmäinen asia on tietoliikenne. Meille on vedetty kaapeli Hiittisten kirkolta, ja se toimii tosi hyvin.”

Jos tietoliikenneyhteydet nykyisin pelaavatkin, samaa ei voi sanoa julkisesta liikenteestä. Nuotiot ovat nähneet, miten yhteydet ovat heikentyneet kymmenessä vuodessa. Bussien varaan ei voi laskea, ja junalla matkustaminen on kalliimpaa kuin lentäminen.

”On outoa, että Berliiniin pystyy lentämään 29 eurolla, kun bussilippu täältä Helsinkiin maksaa 34 euroa. Valtion pitäisi tukea enemmän julkista liikennettä.”

Nuotioita harmittaa, miten saaristossa moni talo on jätetty perintöriidan tai muun syyn takia oman onnensa nojaan, lahoamaan ja mätänemään. Eikö siihen voisi saada jotain järkeä? Pidettäisiin huolta, annettaisiin tai myytäisiin eteenpäin.

Nuotioiden talo on hyvä esimerkki. Lahoamassa ollut talo seisoo valoisana ja ryhdikkäänä kalliolla. Ranta oli aiemmin yhtä ryteikköä, mutta nyt isoista ikkunoista siivilöityy näkymä vanhojen puiden lomitse merelle. Saunassakin merenpuoleinen seinä on yhtä ikkunaa, jotta lauteilla voi nauttia maisemasta.

Eppu Nuotion vanhemmat olivat kotoisin eteläsavolaisilta maatiloilta. Itse hän on elänyt lapsuutensa kaupungissa, Iisalmessa, mutta juurtunut Hiittisissä maaseutuun.

Eppu uskoo, että nuoret ajattelevat maaseudusta uudella tavalla.

”Kunnallispolitiikka on vielä suurten ikäluokkien hallussa ja siksi näyttää siltä, että maaseutua ajetaan alas. Mutta maaseudun tarinaa ei ole vielä kirjoitettu loppuun. Luotan nuoriin. Heitä kiinnostaa puhdas ruoka, yhteistaloudet, talojen korjaaminen.”

Uusi elämä alkaa jo näkyä Hiittisissä. Saarella asuu vakituisesti puolensataa ihmistä, joiden keski-ikä oli jokin aika sitten lähes 80 vuotta. Hiljattain saarelle on muuttanut nuoria ja syntynyt uusia vauvoja.

Kemiöön on perustettu maaseutu- ja kulttuurikeskus Villa Lande, ja osuuskunta Lalla Vinde pyörittää olohuonemaista kahvilaa.

Rosala ja Hiittinen muodostavat 12 kilometriä pitkän saaren, jonne pääsee lautalla Kasnäsistä. Saarella on pieni kauppa, posti, kirjasto, vanhainkoti, pubi, kahvila, merivartiosto ja vapaapalokunta.

Kaksi jälkimmäistä ovat Epun mielestä todella tärkeitä, sillä ne luovat turvallisuuden tunteen. Talvellakin tietää, että helikopteri on TYKSin katolla nopeammin kuin ambulanssi Kirkkonummelta Jorvissa.

”Nopeasti siihenkin tottuu, että kauppa on auki vain tiettyyn aikaan. Kasvatan itse yrttejä ja käytän paljon villiyrttejä. En koskaan lähde mantereelle vain kaupassakäynnin takia.”

Päivässä saareen kulkee seitsemän yhteyslauttaa edestakaisin, ja lauttamatka kestää puoli tuntia. Lähimpään kaupunkiin Saloon on parin tunnin matka. Jos jonnekin lähtee, samalla reissulla yrittää hoitaa monta asiaa.

Asuminen saaristossa on muuttanut Nuotioiden kulutustottumuksia luontoystävälliseen suuntaan. Talossa on pellettitakka ja kompostivessa, pihalla kolme eri tahdissa käyvää kompostia, kasvihuone ja huussi. Kierrätys on perheessä kunniassa.

Kesäloman kohokohta on juhannus, jolloin Nuotioiden vieraaksi saapuvat aina samat ystävät. Heidän kanssaan otetaan vastaan myös uusi vuosi.

Ruokalista suunnitellaan sähköpostitse etukäteen. Kun vieraat tulevat, Eppu laittaa ystävärouvan kanssa kukkapenkit kuntoon ja yhdessä aletaan valmistella ruokia.

H-hetki on juhannusaattona kello 13. Silloin kaikilla on juhlavaatteet päällä ja eväät ja kuohuviinit on pakattu koriin. Yhdessä marssitaan kirkolle nostamaan juhannussalkoa. Haitari soi kesäisiä säveliä.

Paluumatkalla pysähdytään pubissa tapaamassa tutut mökkiläiset ja koirakaverit.

Kotona grammarista pyörähtää aina ensimmäiseksi Saarenmaan valssi, joka tanssitaan pihamaalla. Sitten jutellaan ja syödään, nautitaan kesästä ja ystävyydestä.

Joskus on satanut niin, että toppatakit niskassa, hiukset vettä valuvina on haarukoitu herkkuja vetisiltä lautasilta. Mutta se ei menoa haittaa.

Tulevaisuudestaan Hiittisissä Eppu ei osaa sanoa, kukapa osaisi. ”Miten meidän ikinä käykään, aika Hiittisissä on ollut kauhean tärkeä. Meistä on tullut vakaumuksellisia luonnosta huolta pitäviä ulkoilmaihmisiä.”