Edustaja Murmeli
Samat tapahtumat toistuvat, mutta miehelle ne ovat aina uusia ihmeitä.Suositussa elokuvassa Päivä murmelina mies herää joka aamu samaan päivään. Samat tapahtumat toistuvat, mutta miehelle ne ovat aina uusia ihmeitä.
SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman jyrisi tällä viikolla eduskunnan keskustelussa, ettei julkisen talouden suunnitelmaa ole koskaan tehty näin sumuisessa ja epävarmassa näkymässä. Ei pystytä sanomaan edes, onko etumerkki plus vai miinus.
Lindtman on istunut eduskunnassa yli seitsemän vuotta. Koko viime vaalikauden valtiovarainministerit (sd.) tyrkyttivät sumuisiin ennusteisiinsa etumerkkejä, jotka usein osoittautuivat vääriksi.
Mauno Koivisto pilkkasi aikoinaan ennustajaeukkoja, jotka nykersivät prosentin kymmenysten kanssa, vaikka etumerkki saattoi mennä päin honkia.
Eduskuntaa kiinnosti tulevien vuosien kehyksissä lähinnä sote. Työväenpuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pauhasi, että pelkästään sote-uudistuksen palkkakompensaatio maksaisi 700–1 000 miljoonaa euroa.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) napautti, että onko välttämättä paha asia, jos samaa työtä tekevät saisivat samaa palkkaa.
Jokakeväiseen tapaan nuijittiin pääpuheenaiheen varjossa iso nippu muita lakeja varhaiskasvatuksesta maanteihin. Kiireisintä on sallia matkailuyritykselle mahdollisuus kuljettaa asiakkaita kohteisiin ilman taksilupaa.
Anne Kalmarin (kesk.) maa- ja metsätalousvaliokunta poisti pikatahdilla naakan suojeltujen lajien joukosta. Vihreiden Hanna Halmeenpää taisteli vimmatusti vastaan.
Peter Östmanin (kd.) mielestä tarvitaan järeitä toimia, kun jonkin eläinlajin kanta kasvaa liian suureksi.
Joakim Strand (r.) toivoi ripeää aikataulua merimetson rauhoituksen purkamiseksi. Teuvo Hakkarainen (ps.) ohjaisi ylimääräiset valkoposkihanhet ”pataan vain”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

