Sulkava kruunaa soutukauden
Sulkavan Suursoudut kerää joka vuosi edelleen tuhansia soutajia kilvoittelemaan ulapan herruudesta. Juhani KosonenSulkavan Suursoudut on kesän ehdottomasti odotetuin tapahtuma, kokenut Sulkavan kävijä Reijo Lahtonen hehkuttaa.
”Kerran vuodessa lähdetään kotinurkista isoon tapahtumaan, jossa on samanhenkistä porukkaa. On huiman näköistä, kun yhtäkkiä pieni kylä täyttyy sadoista veneistä ja tuhansista ihmisistä.”
Kirkkoveneet kilpailevat kahdessa luokassa: perjantaina yösoudussa ja lauantaina avoimessa SM-luokassa. Vihtavuoren Pamaus sijoittui viime vuonna SM-luokassa viidenneksi ajalla 4:24. Luokassa kilpaili 54 kirkkovenettä.
Sulkavalla soudetaan 60 kilometrin pituinen reitti. Tuntikausia kestävä soutu-urakka on haastava. Nesteytysongelmat, auringonpistokset ja erilaiset krampit ovat tavallisia. Harva soutaja selviää Sulkavalta kotiin ilman hiertymiä ja rakkuloita.
”Soutajat joutuvat äärimmäiseen rääkkiin, mutta maalissa on hymy herkässä, kun onnistutaan porukalla.”
Veneentekijä Kauko Miettisen ideasta syntynyt kilpailu kasvoi 1980–90-luvuilla yhdeksi maailman suurimmaksi soututapahtumaksi. Vuosituhannen vaihteessa soutajia oli yli 10 000, mutta viime vuonna enää alle puolet siitä.
Sulkavan Suursoutujen edustaja Tuula Makkonen kertoo, että osallistujamäärän laskuun vaikuttavat kirkkoveneiden määrän väheneminen ja kiristynyt kilpailu muiden kesätapahtumien kanssa.
”Firmat eivät enää lähde mukaan kirkkovenesoutuihin kuten ennen. Toisaalta ilmoittautuneiden joukossa on veneitä, joiden kaikki soutajat ovat ensikertalaisia.”
Juhlavuosi tulee näkymään aiempaa monipuolisempana oheisohjelmana. Alueella on muun muassa tukkilaisnäytöksiä, sporttisirkus ja kotieläinpuisto. Menneitä voi muistella soutumuseossa, jonne on kerätty muistoja 49 vuoden ajalta.
”Tavoitteena on, että ohjelmaa on jokaiselle. Kun toinen vanhemmista soutaa Saimaalla, muu perhe on saatava viihtymään ja pysymään soutustadionilla”, Tuula Makkonen sanoo.
Juhlavuoden kunniaksi soutujen verkkosivuilla julkaistaan 50 parasta soututarinaa.
Kaikkiaan kolme ihmistä on soutanut jokaisen Sulkavan soudun. Heistä kaksi on ilmoittautunut mukaan tämänvuotiseen soutuun.
50. Sulkavan Suursoudut 6.–9.7.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
