Metsähallituksella ei ole hoitorästejä
Yrittäjä-eläkeläinen Juha Aaltoila kirjoitti yleisönosastokirjoituksessaan (MT 10.3.), että Metsähallituksen hoitamissa valtion metsissä olisi kiireellistä taimikonhoitoa rästissä 75 600 hehtaaria ja nuorten metsien ensiharvennuksia 111 400 hehtaaria.
Aaltoila perusti tietonsa Luonnonvarakeskuksen (Luke) valtakunnan metsien inventointitietoihin.
Valtion metsissä taimikoita hoidetaan vuositasolla 30 000 hehtaaria ja harvennuksia tehdään 55 000 hehtaaria. Kyseisiä työlajeja on suunniteltuna useamman vuoden varanto.
Valtion metsissä taimikot hoidetaan ajallaan eikä hoitorästejä ole. Toki aina löytyy yksittäisiä kuvioita, joita pitäisi hoitaa kiireellisinä.
Aaltoila otti kantaa myös metsän kiertoaikaan. Valtion metsissä sovellettava kiertoaika lähtee metsien käytölle asetetuista tavoitteista. Tavoitteena ei ole puuntuotannon maksimointi vaan kannattava metsätalous.
Viljellyt metsät uudistetaan nuorempina, varsinkin jos puuston laatu on huono. Kuitupuuta ei kannata kasvattaa vanhaksi.
Heikki Savolainen
metsänhoitojohtaja
Metsähallitus Metsätalous Oy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
