Voice tuo kuorokisaan Hankasalmen äänen
Tarja Erkkilä (vasemmalla) johdattaa hankasalmelaiset taistoon Suomen paras kuoro -kisaan. kuva: vesa tyniAito maalaiskuoro kasvoi nuorisokuorosta sekakuoroksi.
Hankasalmelainen Voice tahtoisi olla Suomen paras kuoro. Kuinka Voicen käy, se selviää kevään mittaan.
Musiikinopettaja Tarja Erkkilän vetämä kuoro perustettiin alunperin nuorisokuoroksi, ja laulajat olivat yläkoulun ja lukion tyttöjä. Ajan myötä kuorokin on varttunut, kuorolaisten ikähaitari on nyt 13–50 vuotta.
”Kuorolaiset ovat halunneet pysyä mukana, ja nyt moni tulee viikonloppuisin harjoituksiin muualta. Se on näitä maaseudun juttuja, kun nuorten täytyy lähteä muualle opiskelemaan”, Erkkilä toteaa.
”Viime vuosina on tullut myös miehiä mukaan. Tässä meidän kuorossa on aika paljon yhteisöllisyyttä”, Erkkilä iloitsee.
Myös tyyli on vuosien myötä muuttunut popin ja rockin suuntaan. Kuoron bravuuri on Queenin Bohemian Rhapsody. Haasteita ei siis pelätä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
