Runo piirtää aikaa
Tuija Välipakka käy nykyisin Niihama Riding -tallilla. Hän on kirjoittanut mielessään runoja hevosen selässäkin. ”Vain kerran olen pudonnut sen takia.” Rami Marjamäki15.3.201715:00
Runoilija hengittää runonsa eloon, sanoo runoilija Kirsi Kunnas ja Tuija Välipakka hengittää hänen sanojaan. Ollaan vuosituhannen vaihteessa Oriveden opiston Uuden kirjan päivillä.
Paluumatkalla kotiin Tampereelle Välipakka päättää hakea Viita-akatemiaan kolmevuotiseen kirjoittajakouluun.
Ei yksinkertainen ratkaisu viisilapsisen uusperheen äidille, mutta puolison kanssa sovitaan, että Välipakka saa kolme vuotta panostaa kirjoittamiseen. Sinä aikana pitäisi saada jotain julkaistua.
Pari vuotta myöhemmin ilmestyy Välipakan esikoisrunoteos Lasimorsian, jonka teemoja ovat äitiys, naiseus, seksuaalisuus, nainen sukupolvien ketjussa.
”Silloin viisitoista vuotta sitten ne olivat ne teemat, joiden keskellä elin.”
”Esikoiskirjan tekstit syntyivät hyvin mielenkiintoisissa olosuhteissa. Se oli varastettua aikaa”, Välipakka toteaa. ”Onneksi lapset myös nukkuvat.”
Välipakka on kirjoittanut pikkutytöstä asti. ”Olen hahmottanut maailmaa kirjoittamisen kautta.”
”Minussa on aina ollut kaksi puolta. Olen ollut näennäissosiaalinen, vilkas urheilijatyttö, mutta myös metsätyttö, joka istui kivellä ja kirjoitti runoja.”
”12-vuotiaana kirjoitin 200-sivuisen hevoskirjan ruutupaperiarkeille. Se on minulla vieläkin tallessa”, Välipakka hymyilee.
Ennen Viita-akatemiaa kirjoittaminen oli kuitenkin vain harrastus. ”Sitä ennen olin tehnyt kaikkea väärää. Mainontaa ja markkinointia”, Välipakka naurahtaa. ”Ymmärrän, että sitä tarvitaan, mutta minulle se oli väärä ala”, hän täsmentää.
Esikoisteoksen jälkeen on syntynyt runokokoelmien lisäksi pari romaania sekä käsikirjoituksia ja tekstejä moniin välineisiin.
”Runous on minulle tapa jäsentää maailmaa, tapa syväkatsoa. Romaani kulkee vaakatasossa, runo on pilarimainen, siinä on paljon painoa pienten sanojen päällä.”
Uusimman teoksen, Take Away -runokokoelman teemana on kuolema. ”Mietin, miten kuolemasta pitää puhua ja saako siitä puhua.”
”Ennen kuoltiin kotona, kuolema oli meidän keskellä. Nyt kuollaan laitoksissa ja ollaan vieraannuttu kuolemasta. Kuoleman eri kasvot kiinnostavat minua kovasti.”
Joulun alla Välipakka mietti, miten runoilijana voisi olla juhlimassa satavuotiasta Suomea ja tehdä siitä yhteisöllistä. Syntyi ajatus Suomi on runo -sivustosta.
”Se on runoilijoiden lahja Suomelle.”
”Runouden tehtävä on kansakunnan muistin piirtäminen ja siirtäminen eteenpäin. Suomi on runo piirtää 2017 juhlavuoden runomaiseman. Sitten myöhemmin voidaan katsoa, miten tämä aika näkyy niissä.”
Välipakan ylläpitämällä Suomi on runo -sivustolla ilmestyy joka maanantaiaamu uusi, ennen julkaisematon runo joltain suomalaiselta runoilijalta.
”Ne ovat ikään kuin runojen ensi-iltoja, paitsi että ne ovat maanantaiaamuja”, Välipakka hymyilee. ”Runo sopii työviikon alkuun.”
Välipakan mielestä runot sopivat muutenkin hyvin aamuun, unen ja valveen välimaastoon. ”Runo on hyvä päivän aloitus. Maailma pehmeämpi paikka herätä.”
Tähän ajatukseen sopii hyvin alkuvuodesta sosiaalisessa mediassa virinnyt innostus järjestää runousaamiaisia.
”Kyllä tässä ajassa on jotain, runoutta nostetaan nyt monesta suunnasta yhtä aikaa. Runous on kollektiivinen tajunta. Hyvän vasta-aaltoa tarvitaan nyt. Runous voi olla yksi väline siinä.”
”Ääneen luku on kosketus, jota pitäisi myös aikuisten ihmisten harrastaa. Parasta siinä on antaminen ja vastaanottaminen, kohtaaminen.”
Jotain erityistä siinä on silloin, kun runoilija itse lukee runojaan.
”Runoilija tuo painotuksen ja rytmin, hän hengittää runonsa eloon.”
suomionruno.wixsite.com/suomionruno
#runousaamiainen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
