Rakkaille herkkuvarpaille

Mielipide

13.1.201015:00

Kolumni

Mia Palokallio

Tiedätkö, mitä yhteistä on trendikkään helsinkiläisnuoren merkkitennareilla ja metsurin turvasaappailla? Siis muutakin kuin jalkahiki.

Tai viime vuonna syntyneillä vauvoilla ja Kainuun prikaatin soltuilla?

Vinkki: jotain pehmeää.

Omia aarteitani, pitsisiä lemppareitani pidän vain sängyssä, jotta ne eivät kulu liikaa. Sain ne ystävältä aikoinaan nelikymppislahjaksi saatesanoilla: “Iän myötä ääreisverenkierto heikkenee.”

Joka ilta pitsi-ihanuuksia jalkoihini vetäessäni ajattelen ystävääni hymyillen.

Suloiset, lämmittävät villasukat ovat varmaan ihaninta, mitä viluisille varpaille voi tarjota. Voiko oikeastaan mikään lämmittää paremmin kuin rakkaudella tehdyt villasukat?

Käsinkudotut villasukat eivät ole mitkä tahansa sukat. Ne kertovat tekijästään, ajastaan, kulttuurista, perinteestä. Värit, kuviot, langan paksuus ja käsiala kuiskivat kaikki omaa tarinaansa.

Oma monenkirjava villasukkavalikoimani välittää niin äidin, mummojen kuin anopinkin lämpöisiä ajatuksia. Sukupolvien ketju on ikuistettu silmukoiksi.

Jäätyäni perheen pienimmäksi perin pojiltani isomummujen kutomia sukkia sen verran, että saapassukkaa riittää vuosiksi. Pojat puolestaan tarvitsivat nyt muutamat uudet ja riittävän suuret.

Pitäisi vissiin tarttua puikkoihin.