Kunnat kuralla

TEKSTI: Eija Mansikkamäki GRAFIIKKA: Stiina Hovi

Lisää velkaa. Veronkorotuksia. Palveluiden karsimista. Irtisanomisia. Pakkoliitoksia.

Kuntataloudella menee tänä vuonna surkeasti. Vahvatkin taipuvat ja kultapossukerholaiset joutuvat sopeuttamaan. Kuntien tulos putosi alimmilleen kuuteentoista vuoteen.

Kuinka tässä näin kävi?

”Verotulot ovat kehittyneet heikosti, valtionosuuksia leikattu ja talouskasvu on ollut nolla. Menot ovat silti kasvaneet 4–5 prosenttia vuodessa. Tämä on se perusjuttu”, kuvaa tilannetta Kuntaliiton kuntatalousosaston apulaisjohtaja Reijo Vuorento.

Toimintamenoista olisi siis tiristettävä useampi prosentti, jos aikoo pysyä pinnalla.

Tähän saakka kunnat ovat korjanneet epätasapainoa pitkälti velkarahalla.

”Velkaantuminen on liian railakasta”, varoittaa satoja Suomen kuntia konsultoinut hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä.

Velka voi johtua investoinneista. Siinä ei ole mitään pahaa, jos kyseessä on kasvukunta ja kunnan näkymät valoisat. Mutta aina näin ei ole.

Vuorennon mukaan on ”höpöpuhetta”, että kunnat olisivat ottaneet syömävelkaa eli lainaa perustoimintansa pyörittämiseen. Runsas lainanotto johtuu investoinneista ja luottokelpoisuus on kunnossa.

Laesterä on eri mieltä: investoinnit eivät rahoita itseään, vaan niihinkin otettu laina on maksettava verorahoilla takaisin.

Kuntien menot ja tehtävät ovat lisääntyneet vuosikausia suoraviivaisesti riippumatta hallituspohjasta eli siitä, onko pääministerinä ollut SDP:n, keskustan tai kokoomuksen edustaja.

Kunnat itsekin ovat parantaneet palveluiden laatua esimerkiksi pienentämällä opetusryhmiä ja palkkaamalla avustajia. Yksikkökustannus on noussut.

Samaan aikaan tulot ovat pudonneet. Nokian romahdus vei koko maalta miljardin euron yhteisöverotulot ja paljon enemmän palkkoina ja veroina.

Totuttiin liian hyvään, sillä nyt tulojen kasvu ei kata menojen kasvua. Valtionosuuksiakin vähennetään miljardikaupalla.

Kuntapäättäjillä on edessään vaikeita päätöksiä: mistä leikata, mitä lykätä, paljonko nostaa veroja?

Päätöksissä ei saisi olla ronkeli. Ensimmäisenä kunnan pitäisi perata menonsa: hallintotavat ja ei-lakisääteiset palvelut. On ehkä tuskallista puuttua lastenhoidon kuntalisiin, puistotäteihin tai kudontapiireihin, mutta se on helpompaa kuin säästää pakollisista sosiaali- ja terveysmenoista.

Vuorento huomauttaa, että Ruotsin taloudella menee hyvin, vaikka veroja peritään siellä monta prosenttia ja miljardia meitä enemmän, valtionosuuksia lisätään ja hoiva-ala työllistää isomman porukan.

Paikkaus pelkällä velalla ja veroilla olisi paitsi lyhytnäköistä myös vastuutonta. Konsultti Laesterä varoittaa kiipeämästä väärin päin puuhun.

”Koskaan ei pidä tehdä niin päin, että nostetaan ensin veroja ja katsotaan sitten, mihin se riittää. Ensin sopeutus ja sitten verot, koska veronnostot jatkuvat muuten myöhemminkin.”

On siis perattava pöhö ja vasta sitten on verojen korotusten vuoro.

Monessa kunnassa palvelut tosin ovat jo sillä tolalla, ettei pöhöäkään ole. Jos sopeuttamisvaraa ei enää ole, edessä voi olla jatkuva veronkorotus.

”Luisu on raju, jos alamäkeä ei napata heti kiinni. Kunnan talouden voi romuttaa yhden valtuustokauden aikana”, Laesterä varoittaa.

Vuorennon mukaan talouskasvu ja työllisyys hoitavat periaatteessa tulojen ja menojen erotuksen. Juuri nyt niin ei käy eikä rakennemuutospaikkakunnilla ehkä pitkään aikaan.

Niinpä mitään hyvää ei ole näkyvissä Nokian menettäneelle Salolle, joka luisui nopeasti kuntien kermasta valtion lisäavun anojaksi. Maa- ja metsätalous alkavat olla kunnan vakaimpia toimialoja.

Myös Raumalla on pyyhkinyt hyvin, mutta telakan sulkeminen muuttanee tilanteen.

Huolettomina sen sijaan jatkavat ydinvoimalan kiinteistöveroista elävä Eurajoki ja hyvätuloisia veronmaksajia vetävä Kauniainen. Myös tiukkaa talouskuria pitänyt pieni pohjoiskarjalainen Valtimo on sinnitellyt vähävelkaisena.

Valtaosa kunnista kärvistelee niukkuudessa, eikä valtiontaloudesta heru vetoapua. Talous kasvaa hitaammin kuin menot, ja valtionosuuksien leikkaus puraisee parempienkin kuntien taloudesta useita prosentteja.

Lisäksi hallitus kaavailee rangaistusta alijäämistä: jatkossa ei enää riittäisi, että kunta lupaa laittaa ne kuntoon. Ne on myös laitettava tai alkaa kriisikuntamenettely, jonka lopussa häämöttää pakkoliitos.

Ei ihme, että lukuja koetetaan kaunistella. Kunnat ovat siirtäneet velkarasitettaan liikelaitoksilleen ja yhtiöilleen, mikä hämärtää selvän kuvan saamista emokunnan taloustilanteesta. Konsernivelat ovat 2,5 kertaa peruskuntia suuremmat.

Esimerkiksi Kotka on investoinut elinkeinoyhtiöön ja satamaan, mutta velat näkyvät konsernin puolella. Noin 5 000 euron velka asukasta kohden on oikeasti paljon suurempi ja kaupunki lähes kriisikunta.

Suomen hallituksen mukaan julkisen talouden kestävyysvaje on lähes kymmenen miljardia euroa. Hallitus laskee yhden miljardin säästyvän, kun valtio vähentää kuntien tehtäviä ja löysää esimerkiksi ammatillisia pätevyysvaatimuksia.

Kuntien pitäisi pihistää toinen miljardi itse tehostamalla toimintaansa. Aika moni korottaa mieluummin veroja eli maksattaa menot kuntalaisilla.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväisen mukaan tämä lisää eroja kuntien välillä. Myöskään kuntaliitokset eivät lisää tuloksellisuutta, koska kuntien sitoutuminen yhteiseen tulevaisuuteen on pakon vuoksi heikolla pohjalla.

Ihmiset ja alueet siis eriarvoistuvat ja palvelut huononevat. Eivätkä kaikki edes usko näiden säästöjen riittävän.

Karsinnan rinnalla kunnille tulee myös lisää tehtäviä, kuten vaikeasti työllistyvien aktivointivastuu, Kuntaliitto huomauttaa.

Syitä kuntatalouden syöksyyn lienee yhtä monta kuin on kuntiakin. Usein vauhti on se, mikä sekoittaa asiat: väestönmuutoksen, vanhenemisen ja velkaantumisen liika nopeus.

Esimerkiksi tilinpäätöstä rumentava lainaraha voi olla paikallaan tulevaisuutta varten, mutta ei aina.

Länsirannikon Kaskisten talous ajautui kriisiin, kun Metsä-Botnia lopetti tehtaansa 2009 ja vei mennessään kolmanneksen työpaikoista. 1 400 asukkaan pikkukaupunki oli juuri laittanut satamansa kuntoon sellutehtaan tarpeita varten. Tehdas lähti, mutta velat jäivät.

Keski-Uudellamaalla sijaitseva 35 000 asukkaan Kerava taas on hoitanut taloutensa aina hyvin, mutta nyt sekin on ajautumassa tasapainottomuuden tilaan ja tekemässä ensimmäisen alijäämäisen tilinpäätöksensä.

Syynä ovat ennen kaikkea maan keskiarvoa nopeammin nousseet erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen menot.

Moni kunta sadatteleekin nyt sitä, että menettää rahaa valtionosuuksien tulontasauksessa enemmän kuin saa. Esimerkiksi Vantaalla ja Järvenpäässä sopeutustarve on lähes tasauksen suuruinen.

Vaikka idän ja pohjoisen kuntien ymmärretään tarvitsevan valtionosuuksia, Laesterä pelkää, että solidaarisuusmaksuista saattaa nousta ennen pitkää rähinä.