Talvimyrsky siivittää Tarjan uraa
Kantri tavoitti Tarja Turusen Karbianmeren lämmöstä Antiquan eksoottiselta saarelta, jossa laulajatar on lomaillut ja tehnyt kappaleita ensi vuonna ilmestyvälle albumille. KIMMO HAIMITarja Turusen soololevy myi platinaa Suomessa ja kultaa Venäjällä.
Tarja Turusen uusi soololevy kantaa nimeä My Winter Storm, eli vapaasti suomennettuna Minun talvimyrskyni.
Kun tänä talvena puoli Suomea jäi ilman lumipeitettä, täytyy kysyä, että voisiko seuraavan levyn nimetä My Water Stormiksi eli Minun sademyrskykseni?
”Kieltämättä hyvä idea. Laitetaan harkintaan”, nauraa Tarja Turunen.
Viime marraskuussa julkaistu My Winter Storm oli entiselle Nightwish-solistille näytön paikka. Muutama kuukausi myöhemmin Tarja Turunen voi huokaista helpotuksesta. Helmikuun lopulla levy ylitti Suomessa platinalevyyn vaadittavan 30 000 levyn myynnin ja saavutti kultalevyn Venäjällä. Sinfonista, raskasta rockia sisältävä albumi julkaistiin hiljattain myös Yhdysvalloissa ja Japanissa.
”Sain valtavasti rohkeutta levyn myötä. Opin paljon uusia asioita, kun sain työskennellä useiden huippumuusikoiden kanssa. Seuraavalle levylle tulee enemmän minun omia sävellyksiäni ja sanoituksiani.”
Kiteeläissyntyinen sopraano kertoo tavoittaneensa My Winter Stormilla sellaistakin yleisöä, joka ei ollut kelkassa Nightwishin aikoina.
”On ihanaa huomata, että minulle on löytynyt paikka fanien sydämissä. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, sillä suositusta bändistä soolouralle siirtyminen ei ole helppoa kenellekään.”
Maailmankansalainen
My Winter Stormia nauhoitettiin useilla studiolla ympäri maailmaa. Saksan, Espanjan, Irlannin, ja Yhdysvaltojen lisäksi äänityksiä tehtiin Hollolan Petrax-studiolla Päijät-Hämeessä. Studio sijaitsee Rappulan vanhalla maatilalla kutakuinkin keskellä ei mitään.
”Amerikkalainen levyn tuottaja Daniel Presley ja englantilainen äänimies ihastuivat suomalaiseen maaseutuun ja luontoon. Tosin he eivät nukkuneet ensimmäiseen kahteen yöhön, kun heitä pelotti peltojen keskellä vallinnut hiljaisuus. Viikko kesäisessä Suomessa oli heille eksoottinen ja unohtumaton kokemus. Ajelutin heitä ympäriinsä niin paljon kuin suinkin kerkesimme.”
Laulajatar on asunut viimeiset kahdeksan vuotta argentiinalaisen aviomiehensä Marcelo Cabulin kotikaupungissa Buenos Airesissa. Aviopari hankki neljä vuotta sitten toisen kodin Kuusankoskelta. Kontrasti kaupunkien välillä on suuri: rauhan tyyssija ja sykkivä miljoonakaupunki.
”Saan pian helpotusta koti-ikävään, sillä Buenos Airesin kotiin on valmistumassa oma sauna. Kotimme on muutenkin hyvin suomalainen, on Marimekkoa ja kotimaisia huonekaluja. Eikä se ole pelkästään minun syyni, sillä mieheni on erittäin kova Suomi-fani. Hänen aloitteestaan yksi huone on sisustettu Suomi-aiheisilla kuvilla.”
Pyrypariskunta
Ilmastonmuutos koettelee myös Argentiinaa. Viime talvena maan pääkaupunki Buenos Aires peittyi ensimmäistä kertaa lumeen sitten vuoden 1918.
”Lensimme Marcelon kanssa Buenos Airesiin samana päivänä kuin siellä alkoi lymipyry. Kaverimme vitsailivat, että pariskunta Winter Storm pyyhkäisi paikalle ja toi lunta mukana”, Turunen naureskelee.
”Mutta vakavasti ottaen buenosairesilaiset puhuvat yllättävän vähän ilmastonmuutoksesta, vaikka tuntevat sen nahoissaan myös kesäisin. Helle on silloin entistäkin tukalampi, suorastaan uuvuttava.”
Näillä näkymin Turunen nähdään Suomen keikkalavoilla ensi kesällä. Turusen ja Cabulin kesäsuunnitelmiin kuuluu myös käynti supisuomalaisella tanssilavalla.
”Harmittelin juuri Marcelolle, et-
temme ole kerenneet käymään yhdessä lavatansseissa. Niitä ei voita mikään, varsinkin jos saisimme tanssia veljeni Teo Turusen tahdissa”, nuorena kilpatanssia harrastanut Tarja haaveilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
