Kivirakentaja Allu Karttunen, Liperi Kivenpyörittäjälle kelpaa vain kesäkeli
”Miut tunnetaan kylällä puukenkien kopinasta ja aurinkolaseista”, Allu Karttunen hymyilee ja asettelee hautausmaan aidan kiviä ojennukseen Liperin Tutjuntien varressa.10.8.201616:00
”Kun joltain on kaatunut kivinavetta, niin muutama vuosi siinä katellaan, että mitäs tolle pitäis tehä. Sitten mie tulen ja nostan sen pystyyn. Kivinavetoiden korjaamista on suunnilleen yksi kesässä. Lisäksi on kiviaitoja.
Rupesin tekemään kivitöitä kymmenen vuotta sitten. Liperin seurakunta etsi tekijää, kun kirkonmäen kiviaita oli huonossa kunnossa. Sain siitä vihjeen ja kävin esittämässä, että mie voisin tehä.
Ei miulla tähän mitään koulutusta ole. Kotona oli niin kivinen tontti, että olin tehnyt kivistä kaikenlaista, mutta en bisnesmielessä.
Aiemmin olin rekkahommissa. Niistä tuli tiimalasi täyteen, kun valvonta meni liian tiukaksi. Sain ajoaikarikkomuksesta sakon, 495 euroa. Olin tulossa Säkylästä kotiin Liperiin ja vaimolla odotti ruoka valmiina. Jäljellä oli enää kahden tunnin ajo, ja pidin puolen tunnin tauon. Olisi pitänyt pitää 45 minuuttia.
Poliisi sano vaan, että kun EU vaatii. En jaksanut enää sellasta. Työnteosta sakotetaan.
Kivityö on vapaata. Itse määrään aikataulun ja työtahdin, tuun ja meen silloin kun huvittaa, ja asiakas ei oo oikeassa.
Jos asiakkaalle työn tulos välttää, se ei riitä miulle, vaan teen niin hyvän, että myös miulle välttää. Pitää iletä sannoo, että mie tän oon tehny.
Täydellisyyteen pittää pyrkiä, vaikka aina ei välttämättä tule täydellinen.
Kivityö vaatii hyviä hermoja. Vaikka saatan tulistua helposti, niin olen pitkäjänteinen. Olen koko ikäni harrastanut volkkareita, ja yhen auton kunnostaminen on semmonen viiden, kuuden vuoden projekti. Sitä ei kerralla tartte saaha valmiiksi. Sama on kivirakentamisessa.
Lisäksi tässä täytyy olla ketterä ja hyväkuntoinen, että jaksaa keikkua päivän kivien päällä. Selän päällekin ottaa, kun nostelee painavia kiviä. Ei tarvi vapaalla lähteä salille, mutta pyöräilemässä tai lenkillä voisi kyllä käydä.
Pääsin korjaamaan kirkon kiviaitaa, ja sitä työtä on riittänyt joka vuosi aina sen verran kuin seurakunnalla on määrärahoja.
Aidan tekoon ei tarvitse sen kummempia työkaluja kuin vääntöraudan. Seinää tehessä pitää olla moskat ja muut, kun kiilataan kivet. Lisäksi miulla on kaivinkone, jossa on kivikoura ja pyörittäjä. Koneella nostan isot kivet ylös.
Niin, ja hyvät hanskat pitää olla. Ostin äskettäin normaalit nahkarukkaset ja puolitoista tuntia, niin ne oli puhki.
On oma taitonsa saada kiviaidasta suora. Se on semmosta peruuttelua. Laitat kiven paikalleen ja meet parinkymmenen metrin päähän kahtomaan, miltä näyttää.
Kiviä pittää olla aina reilusti, että on mistä valita. Aidan tai seinän rakentaminen on hirmusen hankalaa, jos käsissä on ne viimeiset kivet.
Kontiolahdella oli yksi kivinavetta, josta puuttu kaksi seinää kokonaan. Menin sinne pikkukoneella, levittelin kivet ja asettelin siitä sitten seinäksi. Oli mukavaa. Pitää ite päättää, mikä kivi mihinkin käy. Se on kuin legoilla rakentamista.
Oiskohan miulla ollut lapsena liian vähän legoja?
Teen kivihommia vain kesäisin ja hyvällä kelillä. Miulla on säävaraus: en tee ollenkaan, jos on liian kylmä ilma tai vesisade. Auringon pitää paistaa työmaalle. Oon jo sen verran mukavuudenhaluinen, kun on viimenen viiskymppinen menossa.
Eikä tätä oikein voi tehdäkään talvella, kun kivet on maassa kiinni jäätyneenä ja lunta välissä.
Ei kivirakentaminen minua kokonaan elätä. Lisäksi teen kaikenlaista remonttia Liperin Myllylle ja ajohommiakin joskus, kun kysytään.
Työmaat on olleet tässä Pohjois-Karjalassa. Mihinkään korpeen en haluais lähteä, sillä tykkään käydä aina välillä kahvilla. Oon sen verran levoton sielu.
En osaa sanoa, mikä on ollut hienoin työni. Olen kaikista ylpeä.
Mikä tässä viehättää? No, kivityö on hyvä syy olla ulkona auringossa, siitä saa vielä rahaa ja tyydytyksen, kun valmistuu hyvännäköinen seinä tai aita.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
