Kotimyyntiin ehdotetut kiristykset eivät riitä
Ovikello soi. Yrityksen logolla varustettuun paitaan sonnustautunut henkilö pyytää päästä puhumaan remonttitarpeista. Kieltäytyminen tuntuisi epäkohteliaalta. Myyjä pääsee sisälle.
Kuluttajaliiton ja Omakotiliiton kohtaamat tarinat kotimyynnistä alkavat usein juuri näin. Myytävä tuote tai palvelu saattaa vaihdella, mutta tarinoissa toistuvat samat piirteet. Ovelle ilmestytään varoittamatta, myyjän käytös koetaan painostavana, myyjä ei tunnu ymmärtävän suoraa tai epäsuoraa kehotusta vierailun päättymisestä, ostopäätöstä hoputetaan ja sopimuksen syntymisen jälkeen kuluttaja huomaa, että tarjottu sopimus on huomattavasti kalliimpi kuin vastaavat sopimukset markkinoilla.
Kotimyynnin ongelmat ovat puhuttaneet vuosia ja erityinen huolenaihe on yksin asuvat iäkkäät henkilöt.
Valmisteilla on lainsäädäntömuutos, jolla pyritään poistamaan kotimyynnin ongelmia. Oikeusministeriön työryhmä on ehdottanut, että sääntelyn kiristäminen toteutettaisiin laajentamalla kuluttajan peruuttamisoikeutta koskemaan myös tuotteita, joita räätälöidään kuluttajan tarpeita vastaavaksi. Usein näissä tapauksissa on kyse kodin remonteista. Lisäksi säädettäisiin seuraamuksista myyjätaholle, jos myyjä ei kerro peruuttamisoikeuden puuttumisesta tai olosuhteista, joissa peruuttamisoikeuden voi menettää.
Näkemyksemme mukaan tämä ei vielä riitä. Olisi tarkasteltava laajemmin, miten voitaisiin estää kotimyynnin ongelmat. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla pakollinen kirjallinen vahvistus niin, että myyjä ei voisi ottaa vastaan vahvistusta samalla yllätyskäynnillä.
Kuluttajalla tulee olla oikea mahdollisuus harkita ja vertailla tarjousta ilman, että myyjä istuu vierellä kotisohvalla.
Juha Beurling-Pomoell
pääsihteeri
Kuluttajaliitto
Ari Rehnfors
puheenjohtaja
Omakotiliitto
Uusien reviirien syntyminen on seurannassa huomioitu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
