Maaseutumatkailuyrittäjä Karoliina Suikkanen, Kouvola Niin makaa kuin petaa

Mielipide

22.6.201116:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Matkailutilan emäntänä saan tehdä kaikenlaista: siivota, laittaa ruokaa, sisustaa, hoitaa puutarhaa, kestitä asiakkaita. Vaihtelevuus tässä onkin mukavinta, sillä aiemmassa työssä vakuutusyhtiön korvausneuvojana jouduin istumaan paljon tietokoneen ääressä eikä se ollut mun juttuni.

Kypsyttelimme mieheni kanssa tilan jatkamista pitkän aikaa. Viime maaliskuussa sitten teimme sukupolvenvaihdoksen ja muutimme Kouvolan kaupungista tänne Jaalaan.

Sukupolvenvaihdos oli pitkä prosessi. Se yllätti meidät täysin. Kesti kuukausitolkulla ennen kuin saatiin varmuus, että voidaan jäädä tähän jatkamaan yritystä.

Raskainta tässä työssä eivät olekaan itse työt, vaan henkinen paine yrittämisen alussa – kuinka saadaan kaikki asiat järjestymään ja miten leipä irtoaa. Aiomme pitää paikan avoinna ympäri vuoden, kun aiemmin tämä on ollut vain kesällä ja lomilla auki vieraille.

Tämä on mieheni kotitila viidennessä polvessa. Minä olen kotoisin kaupungista, missä harrastukset ja palvelut olivat lähellä. Paljon mietitytti, haluanko tuoda lapset näin kauas kaikesta. Maaseutu on erilainen paikka kuin silloin, kun mieheni oli pieni. Koulutkin ovat kaukana.

Mutta nyt se valinta on tehty. Eikä tuosta miehestäkään ton hullumpi ole tullut, vaikka se on asunut täällä.

Ja tätähän me haluamme tarjota vieraillemmekin: luontoa, rauhallista yhdessäoloa perheille, aikaa, jolloin ei voi hötkyillä muualle. Antaa asiakkaille juuri sitä, mistä itsekin nautimme.

Ulkomaalaiset ovat ihan haltioissaan Suomen kesästä ja tykkäävät paikastamme, kun se on vesistöjen välissä. Suomalaisten mieleen jäävät anopin herkut.

Appivanhemmat ovat auttaneet meitä tosi paljon. En ole itse yrittäjäperheestä, mutta eivät omatkaan vanhemmat toppuutelleet, vaan sanoivat, että mihin nyt päädyttekin, niin he tukevat.

Vanhempien tuki on tosi tärkeä. Voi jakaa kokemuksia ja kysyä neuvoa. Anoppi on opastanut ruuanlaitossa, antanut kattausvinkkejä ja kertonut talon hoidosta eri vuodenaikoina. Oma isäni on kova rakentamaan ja laittamaan pihaa, joten myös häneltä saamme neuvoja. Isovanhemmat kaitsevat myös mielellään lapsenlapsia.

Fyysisesti me ollaan pysytty terveinä, mutta sen voin tunnustaa, että henkinen kantti on ollut kovilla. Arkisen työn lisänä pyörivät kannattavuuslaskelmat ja investointihakemukset, ideoita yrityksen kehittämiseksi on paljon, mutta kaikkia suunnitelmia emme pysty toteuttamaan, ainakaan vielä. Lisäksi on lapset, viisivuotias Elias ja alle kaksivuotias Samuel.

Tuntuu tylsältä, että juuri kun lapset ovat pieniä, on niin paljon muuta työtä. En ole vielä löytänyt tasapainoa yrittämisen ja kodin välille.

Olen koulutukseltani agrologi ja mieheni on musiikkipedagogi. Sukupolvenvaihdoksen myötä meistä tuli myös maanviljelijöitä.

Tilalla on 13 hehtaaria peltoa ja 75 hehtaaria metsää. Iso muutos aiempaan toimintaan on mansikanviljelyn aloittaminen. Talon takainen parin hehtaarin pelto on nyt kynnetty ja siihen istutetaan tulevana keväänä satotaimet, joista mansikkaa on odotettavissa heti seuraavana kesänä.

Osa vanhasta navetasta on remontoitu 90-luvulla hoitolaksi, mutta se muutetaan mansikanviljelyyn sopivaksi eli rakennetaan majoitustiloja poimijoille.

Kun on kotona töissä, tuntuu hassulta, että voi vaikka päivällä keittää kahvit ja lukea lehden. Työnteko vaatii itsekuria. Mutta aika nopeasti on käynyt niin, että tekee töitä koko ajan. Ehkä joskus on mahdollisuus omiin harrastuksiinkin, musiikkiin ja liikuntaan.

Tulimme maatilalle sillä mielellä, että täällä pysytään. Haasteemme on, että voisimme luopua kolmenkymmenen vuoden päästä hyvillä mielin ja tila olisi vielä elinkelpoinen.