Ylen ahdistava suosio TARVEKALUJA
Uuden vuoden pirskeet tuottivat 30 haavoittunutta. Nämä potilaat syntyivät pelkästään ilotulituksessa, leipäveitsi- ja nyrkkitappelut ovat eri tilastossa. Ilotulitus on tietenkin välttämätöntä, muutoinhan sitä ei tehtäisi. Sen täytyy olla suorastaan erityisen tarpeellista nykyi- sinä ilmastonmuutoksen aikoina. On hyvä, että kysymys on raketeista eikä esimerkiksi silakkapurkeista. Jos joku keksisi pakata silakoita sellaiseen purkkiin, joka räjähtää ja josta purkautuu ilmoille suuria määriä palamisjätteitä ja myrkyllisiä kaasuja, voisi valmistajalle tulla selittämistä. Kun tuotetta olisi vielä myyty alaikäisille, olisi kaup- piaankin parasta valmistautua pitkään ja hikiseen istuntoon käräjillä. Tuotteesta tehtäisiin välittömästi eduskuntakysely, lehdistö julkaisisi säälittäviä tarinoita haavoittuneista ja poliisin Karhu-ryhmä eristäisi purkittamon ennen rynnäkköä. Rakettien kohdalla menetellään toisin, koska raketit ovat tarpeellisia. Ne ovat tarve-esineitä.
Jokaisessa maassa on armeija, oma tai vieras.
Jokaisessa maassa on myös johtava yleisradioyhtiö. Oma tai vieras.
Meillä johtava yleisradioyhtiö on sattuvasti nimeltään Yleisradio.
Ennen kuin mennään asiaan, kerrottakoon, että yksi Yleisradion perustajaosakkaista on Maaseudun Tulevaisuus. Tämä juttu saattaa sen takia olla puolueellinen. Lehdellä oli aikoinaan hallussaan nolla pilkku jotakin prosenttia osakkeista.
Yle on joutunut taas pitkästä aikaa pitkään piinaan. Sen asema ei ole kadehdittava. Ylen ongelma on, että sillä on aivan liikaa ystäviä.
Ylessä itsessään on paljon syytä siihen, miksi se on suosittu. Yhtiön historia on värikäs; milloin on ollut hellaradiota, milloin reporadiota, milloin taas paasilinnaa tai jungeria.
Yleä on aina totuttu kutsumaan pääjohtajansa mukaan. Todellisuudessa Ylen pääjohtaja – tai toimitusjohtaja – lienee vähiten itsenäisiä toimitusjohtajia Suomessa. Vain todella omapäinen uskalikko voi kääntää niin monesta kulmasta ankkuroitua paattia kuin Yle.
Ystävyys nimittäin kahlitsee.
Ylen asemaan kuuluu, että jokainen suomalainen tietää, miten yhtiötä pitäisi hoitaa. Jokainen myös tietää, miten ohjelmia pitäisi tehdä. Kuten kaikki tiedämme, Ylen ohjelmat ovat huonoja, puolueellisia, epä-älyllisiä ja toimittajat niissä politikoivat. Lisäksi Yle lähettää liikaa kulttuuria, urheilua ja uutisia ja liian vähän uutisia, kulttuuria ja urheilua.
Se on varmasti niin. Ainakin itse olen kirjoittanut kymmeniä kertoja, että Ylessä tehdään huonoja ohjelmia. Enkä minä voi olla väärässä.
Jos Ylen sääennuste menee metsään, syy on Ylen. Jos nelostiellä tapahtuu onnettomuus eikä autoradio välitä varoitusviestiä välittömästi, lehtien yleisönosastot tukkeutuvat haukuista.
Jokainen meistä ottaa annettuna, että Yle on paikalla joka paikassa. Sen pitää olla, pitää, pitää, pitää...
Kun Yle ei välitä formulakisoja suorana vaan antaa ne MTV3:n maksukanavalle, Yle on huono. Kun Suomi voittaa jääkiekossa kerrankin Ruotsin ja Yle kertoo tuloksen vasta tuntien kuluttua, on se osoitus siitä, että Yle ei ymmärrä urheilua. Kun Ylen uutislähetys myöhästyy sen takia, että kanavalla selostetaan olympialaisten keihäänheiton loppukilpailua, Yle ei kunnioita katsojaa.
Kun Yle päättää digitalisoida lähetyksensä yhdessä muiden tv-yhtiöiden kanssa, Yle on tehnyt väärän päätöksen. Kun Ylen ohjelmat eivät enää näy vanhoilta kanavilta, on paras jättää lupamaksu maksamatta ja katsoa Ylen ohjelmia uusilta digikanavilta ilmaiseksi.
Ähäkutti, kiusa se on pienikin kiusa.
Ei vain kansa vaan myös suuret mediatalot kuuluvat Ylen tukijoukkoihin. Ne omistavat kilpailevat kanavat ja mitäs muuta kilpailija toivoisi kumppanilleen kuin hyvää. MTV3 on ruotsalaisten omistuksessa ja Nelonen puolestaan kuuluu Erkon SanomaWSOY:lle. Sille kuuluu myös muun muassa Helsingin Sanomat.
Juuri Helsingin Sanomilta Yle saakin parhaat neuvot siitä, miten yleisradiotoimintaa pitäisi kehittää. SanomaWSOY:n neuvo on se, että pitäisi keskittyä olennaiseen. Hesari tietää, että Yle ei saisi rasittaa itseään tekemällä liikaa liian monella kanavalla. Julkista palvelua sen olla pitää, säätiedotuksia ja eduskunnan yleiskeskustelua suorana, ehkä lauantaitanssit ja kirkonmenot viikonloppuna.
Ystävän neuvo on tietysti paikallaan. Miksi Yle itseään vaivaisi, kun muut voivat ahkeroida. Nykyisin melkein kuka tahansa voi perustaa tv-kanavan ja niin tekeekin. Kaupalliset yhtiöt ovat ratkaisseet asian siten, että ostavat maailmalta kasapäin vanhoja videofilmejä ja näyttävät niitä katsojien iloksi kanavillaan.
Ideaan kuuluu, että kanavia pääsee katsomaan vain eri maksua vastaan ihan kuin oikeissa elokuvissa. Muutama kymppi kuussa kun ei ole paljon, jotta voisi nähdä autokilpailuja tai vanhoja poliisisarjoja.
Se on kotiteatteria!
Ylen lupamaksu on 215 euroa vuodessa. Se on tietenkin hirvittävän paljon verrattuna siihen, että sanomalehti maksaa 229 euroa ja pieni maksukanavapaketti 293 euroa vuodessa. Iltapäivälehden vuosikerta maksaa vain 350 euroa.
Ylen ongelma on se, että se ei koskaan pysty perustelemaan nykyisessä ilmapiirissä tarpeellisuuttaan – sitä, että sen ohjelmista pitäisi katsojan jotain myös maksaa. Itsekin ihmettelen, miksi Yle ei voi tehdä hyvää ohjelmaa ilmaiseksi.
Ylellä on aivan liikaa ystäviä, Suomen kansa, eduskunta, kilpailevat kanavat ja suuret sanomalehdet. Ne kaikki repivät Ylen villapaitaa eri kulmasta eri suuntiin.
Siinä alkaisi ketä hyvänsä kyllä ahdistaa.
Kontro
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
