Suomenmaa on suurimmalta osin maaseutua, ja siksi keskustan paikka on hallitusvastuussa
Kolmenkymmenen vuoden aikana työttömyys on maksanut kansallemme yli 250 miljardia euroa suorina kuluina.Syntymässä oleva hallitus on kolmastoista 1990-luvun laman jälkeinen hallitus. Mikään aikaisemmista kahdestatoista ei ole pystynyt korjaamaan silloin syntynyttä puolen miljoonan suomalaisen työttömyyttä.
Pellervon taloustutkimuksen mukaan työttömyys vuonna 2016 maksoi 10,8 miljardia euroa (HS pääkirjoitus 24.1.2019). Tähän mennessä kolmenkymmenen vuoden työttömyys on maksanut kansallemme yli 250 miljardia euroa suorina kuluina ja epäsuorina käsittämättömän määrän kärsimystä, epätoivoa, sairautta, masennusta, yksityisten varojen sekä kansantalouden surkastumista ja lisää miljardeja.
Tulevalla hallituksella on edellytykset korjata aikaisemmat epäonnistumiset. Viimeisimmän hallituksen osalle lankesi harvinainen määrä yllättäviä vastoinkäymisiä, joista se selvisi rimaa hipoen, mutta kunnialla kuitenkin. Keskusta ei ollut siellä omiensa joukossa, mutta teki parhaansa.
Se kausi on ohi, ja uuden kokoonpanon on nyt aika astua remmiin. Siinä joukossa keskustalla on luonnollinen paikka. Se pääsee vihdoin näyttämään taitonsa ja puolustamaan maaseudun väen elinolosuhteita, maatalouden tilaa, olemalla mukana päättämässä oikeista toimenpiteistä.
Meillä kansalaisilla ei ole aikaa, varaa tai kärsivällisyyttä odottaa seuraavaa neljän vuoden periodia kuunnellen hyviä ohjeita oppositiolta. Tulevan hallituksen pitää osata tehdä päätöksiä yhteisymmärryksessä koko maan parhaaksi. Suomenmaa on suurimmalta osin maaseutua, ja siksi keskustan kuuluu olla mukana hallituksessa.
Tässä ei ole tilaa taktikoinnille. Se tulisi nyt jättää ja toimia viisaasti ja reilusti.
Ulla Grünstein
suunnittelija
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





