Riitelyä reaaliajassa
Eduskunnan kahvilassa voitiin seurata perustuslakivaliokunnan riitelyä reaaliajassa.Eduskunta järjesti närkästyneen demonstraation, kun perustuslakivaliokunnasta tapahtui pieni vuoto sote-paketin herkässä vaiheessa. Väitettiin, ettei moista ole koettu valiokunnan yli satavuotisessa historiassa.
Kalevi Sorsan (sd.) ylipitkän valtakauden aikana maanomistajien perustuslaillisia oikeuksia murrettiin systemaattisesti maapaketista soralain kautta kalavesiin asti. Eduskunnan kahvilassa voitiin seurata perustuslakivaliokunnan riitelyä reaaliajassa.
Puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) hermostuksen ymmärtää, koska hänen valiokuntansa arvovalta riippuu mahdollisimman yksimielisestä loppumietinnöstä. Kenties tätä luettaessa tiedetään, miten Lapintie onnistui.
Maatalousministeri Jari Lepän (kesk.) johdolla keskusteltiin paikkatietopolitiikasta eväiksi tulevalle lainsäädännölle. Tekninen kehitys tarjoaa tuota pikaa toimivia robottiautoja ja autonomisia metsäkoneita. Valtion tehtävä on paikkatiedon ohjaaminen yhteiseksi hyväksi.
Katja Taimela (sd.) sanoi paikkatiedon hallinnan edellyttävän tiedonkeruun hallittua joukkoistamista. Halikon työväenyhdistys on varmaan haltioissaan suorasanaisesta kansanedustajastaan.
Perussuomalaisten mielestä paikkatietolaeilla pyritään autoilijoiden kyyläykseen. Ville Tavion (ps.) mielestä paikkatietolaite pitäisi kiinnittää ulkoministeri Timo Soiniin (sin.), jotta tiedettäisiin, missä hän milloinkin liikkuu.
Perussuomalaisista kokoomukseen loikannut poliisi Veera Ruoho hahmotteli pikkulapsiin asennettavaa mikrosirua, jotta nämä olisi kadottuaan helpompi löytää. Ainakaan Pasilan mies -mysteeriä ei olisi, jos mikrosiru olisi edes poliisille pakollinen.
Portugalin veronkiertosopimuksen irtisanomisesta eduskunta on yksimielinen. ”Suomen mitta on täysi” sanoi Olavi Ala-Nissilä (kesk.).
Jari Myllykoski (vas.) sanoi yhtyvänsä hallituksen esitykseen riemumielin. Eero Suutarin (kok.) mukaan irtisanominen tehdään pakkoraossa, vaikka hänkin on saanut Portugaliin muuttaneilta eläkeläisiltä palautetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

