Karvatassujen vallassa

Diiva 

Pokaaleja on kertynyt vaikuttava määrä ympäri Eurooppaa käydyistä kissanäyttelyistä. Niitä riittää koristamaan useampaakin huonetta. 

Lumikki ihmettelee maailmaa palkintohyllyn päältä. 

Kolmen polven kissafaneilla riittää rapsuteltavia. Sinikka ja Marja ovat saaneet syliinsä Kenkun ja Romeon, Kiiran sylissä peuhaa Noora. 

Kissa vieköön!

Kilpikonnakuvioinen Wilhelmiina tietää arvonsa. Se osaa esiintyä ja myös valita esiintymispaikan. Nurkkakuntaiset kissanäyttelyt saavat sen sylkemään, mutta toisin on, kun matkustetaan ulkomaille suuriin tapahtumiin. Silloin Wilhelmiina loistaa prinsessana ja hurmaa tuomarit.

Viisitoistavuotias Wilhelmiina on pokannut jo aika liudan palkintoja. Sitä voisi ihmisten puolella kutsua vaikka nelinkertaiseksi Miss Universumiksi. Se oli vielä pentu ja istua nökötti lumihangella, kun Sinikka Laineen äiti Marja Laine näki sen ensimmäisen kerran. Laineet ihastuivat kissaan.

Perheen isännän, Tuomo Kotolan nimikkokissa Jeremias puolestaan on kilpailun hävitessään ampaissut kantajan käsivarteen kiinni kynsineen, hampaineen. Ehkä se on halunnut osansa huomiosta, jonka kohteeksi voittaja aina selvästi pääsee.

”Jeremias on kuin leimaus. Se suuttuu nopeasti, mutta leppyykin nopeasti.”

Viime vuonna Jeremias tuomaroitiin Maailmanvoittajaksi kotikissakategoriassa pitkäkarvaisten kissojen sarjassa. Kisa käytiin Lissabonissa Portugalissa.

Laineen perhe on varsinainen kissaperhe. Silti naapurit voivat olla huoleti: kissat pysyvät sisällä. Eikä hätää ole linnuillakaan, sillä tämä kissaperhe huolehtii myös niistä. Huolehtisi varmasti rotistakin, elleivät ne rontit olisi niin kiittämättömiä, että menevät jyrsimään perheen asuntoauton korjaamokuntoon.

Asuntoauto on tärkeä, sillä milläpä muulla neljä–viisi ihmistä ja muutama kissa yhtä kätevästi matkustaisivat milloin naapurikunnan puolelle, milloin tuhansien kilometrien päähän muihin Euroopan maihin. Kissanäyttelyihin, joita vuosittain kierretään kolmisenkymmentä.

Monta kertaa on näiltä matkoilta palattu suu messingillä. Siinä ovat unohtuneet pimeät, pyryiset aamut, jolloin on puoliunisina kömmitty autoon ja lähdetty tien päälle.

”Kissat viihtyvät matkoilla loistavasti. Ne saavat aina herkkuja, ja me kaikki ollaan lähellä”, Marja Laine kertoo.

Kissat osaavat käyttäytyä hienosti, ja kotiin on kertynyt suuri määrä pokaaleja. Jos kohta mukana on ollut synnynnäistä kauneutta; sitäkin ne tuomarit katsovat. Panevat merkille korvat, silmät, leuan muodon ja turkin kiillon. Näyttelykissat onkin pesty karvan luontaisen värin mukaan valitulla pesuaineella. Rohkea ja ihmisystävällinen eläin on vahvoilla.

Kissaharrastus on koko perheen ja vähän suvunkin yhteinen.

”Ei tästä muuten mitään tulisikaan. Meidän Kiira-tytärkin on ihan vauvasta lähtien käynyt kissanäyttelyissä, ihan siellä kissahäkissä nukkunut”, Sinikka sanoo.

Kiira tutustui agilityyn näyttelyissä ja ryhtyi kokeilemaan lajia omien lemmikkien kanssa. Kissoista Noora ja Kenkku kulkevat rohkeasti radan läpi, muiden kanssa on ollut hankalampaa. Parhaan keskinäisen kontaktin Kiira kuitenkin saa Nooran kanssa.

”Noora tulee mun luo, kun vihellän. Siinä on se, että kissa luottaa.”

Kiira on käynyt kissankouluttajakurssilla ja osallistunut kissoineen agilitykilpailuihin ja näytöksiin.

Kaikista kotikissoista ei tule näyttelykissoja. Opettamisella saadaan tuloksia aikaan vain vähän, muu on perimässä. Kissa tekee, jos sitä huvittaa.

Kissa voi hyvin yksinkertaisella perushoidolla: ruokaa, lämpöä, puhdasta hiekkaa ja hyvää kohtelua. Mutta hoito on sitovaa.

”Kissat on kuninkaita ja kuningattaria, ja me ollaan niiden palveluskuntaa”, Tuomo toteaa ykskantaan.

Huumorintajuinen asenne ei ole ainakaan haitaksi, sillä kilpailu ihmisten kesken käy helposti ihan yhtä kovaksi kuin missä tahansa muussakin lajissa. Jälkipyykkiä pestään, ja kyyneleitäkin on nähty.

Laajamittainen kissaharrastus maksaa paljon rahaa, summista ei edes haluta pitää tarkkaa kirjaa. Sinikka Laineen mukaan eläinpuolella ei näy mitään merkkejä lamasta. Näyttelyiden yhteydessä pyörii runsaana eläinruoka- ja tarvikebisnes.

Saattavat kissat olla kranttujakin, mutta hyvälaatuisella ruualla pyritään myös hyvään terveyteen. Sinikka mainitsee hyväksi ruuaksi lihan ja sisäelimet, kuten sydämen ja munuaiset, pakastekalan ja kissantonnikalan. Suola ja vilja eivät ole hyväksi.

”Minkä ruuassa säästää, sen eläinlääkärikuluissa maksaa”, Tuomo toteaa.

Harrastus antaa ystäviä ja kansainvälisiä, mukavia kontakteja ja erityisesti rakkaita kissakavereita, joiden hellyydellä ei ole rajaa. Antaa se myös sopivaa vastapainoa työlle ja koulunkäynnille.

Kissat ovat tulleet Laineille eläinsuojelutyön kautta, ja eläinsuojelutyö onkin vahvasti koko harrastuksen taustalla. On ikävää nähdä, että työlle on loputon tarve. Kaikesta valistuksesta huolimatta kissoja jätetään yhä heitteille.

”Sen takia kissoja ei saisi antaa ilmaiseksi. Ihminen ottaa enemmän vastuuta eläimestä, kun se on vähän maksanut, niin raadollista kuin se onkin”, Sinikka huomauttaa.

Perhe käy messuilla ja tapahtumissa jakamassa kissatietoa Ruuhka-Suomen Rotukissayhdistyksen (RUROK) ja Suomen Valtakunnallisen Kotikissarenkaan (SUVAK) nimissä.

Vaikka perheenjäsenillä on nimikkokissoja, jokainen eläinyksilö on heille tärkeä. Niinpä he ovat nähneet paljon vaivaa löytääkseen kissat, jotka antoivat edellisvuonna uuteen kotiin. Tuo sijoitus todettiin epäonnistuneeksi. Laineet haluaisivat kissat takaisin, mutta ne ovat kadonneet.

”Tuollainen on onneksi harvinaista, yleensä kodit ovat hyviä”, Sinikka sanoo.

Joskus ihmiset luopuvat kissoista pitovaikeuksien takia. Allergia on yleisesti hyväksytty syy, mutta kissaihmisten mielestä asia ei ole niin yksioikoinen. Allergiaa voidaan jopa käyttää tekosyynä. Marja ja Sinikka ovat itse kissa-allergisia. He kestävät nuhaisuutta ja luottavat siedättämiseen.

”Olen sanonut, että elän sitten vaikka lyhyemmän elämän”, Sinikka toteaa.

Koska kissat ovat perheenjäseniä, ne saavat oleskella kodissa vapaasti. Talossa harrastetaan musiikkia, ja flyygelin kansi kelpaa hyvin makuupaikaksi. Kerran eräs vieras soitti viulua, ja yksi kissoista ilmeisesti ihastui viulumusiikkiin, koska makaili tyytyväisenä soittajan lähellä.

Sitäkin on sattunut, että on syöty samalta lautaselta.

”Kissat eivät ole tulleet kipeiksi”, Tuomo vitsailee.

”Kissoja ei saisi antaa ilmaiseksi. Ihminen ottaa enemmän vastuuta eläimestä kun se on vähän maksanut. ”