Yö pyörien päällä
Ajojärjestelijä Hannu Huikuri lähettää miehet yöhön.
Näillä valoilla näkee ajaa hyvin.
Tavaraa liikkuu nyt alkuvuotta enemmän. Se kielii talouden elpymisestä. ”Täällähän ne merkit ensimmäisenä näkyy.”
Kun muu maa nukkuu, rekkakuskit pitävät Suomen pyörimässä. Kantri hyppäsi mukaan seuraamaan rekkamiesten työtä.
Oli tarkoitus hypätä Eero Ristolaisen rekkaan ja lähteä tien päälle, mutta keikkaa ei yllättäen tulekaan. Pääsiäisen jälkeisestä viikosta tuli yrittäjän hiljainen viikko: ei ajon ajoa.
Ristolainen vakuuttaa, ettei tämä ole tavallista. ”Voi olla, että maanantaina lähden ja olen kolme viikkoa reissussa ennen kuin tulen taas kotiin.”
Yleensä keikkaa on yllin kyllin. Ristolaisen Scaniaan on kertynyt kolmen neljännesvuoden aikana 116 000 kilometriä. Kova matka ammattilaisellekin.
Ristolaisen perhe on tottunut perheenpään työrytmiin. Lapset ovat päässeet vuorollaan isän kyytiin keikkaa tekemään.
Odottamisesta ei yrittäjälle makseta. Eurot on revittävä tiestä.
Ristolainen kuuluu noin 40 auton rinkiin. Ajojärjestelijä hoitelee porukalle keikat. Asiakkaina on lähinnä teollisuutta.
”Mä ajan vain yölinjallain”
Isojen logistiikkafirmojen autot kulkevat, olipa viikko hiljainen tai ei.
Iltakahdeksalta Transpointin Joensuun terminaalissa on täysi tohina päällä. Ajojärjestelijä Hannu Huikuri jakelee miehille rahtikirjanippuja. Trukkikuskit kuormaavat autoja. Yhdeksän rekkamiestä on lähdössä yön selkään.
Tavaraa liikkuu nyt alkuvuotta enemmän. Huikurin mukaan se kielii talouden elpymisestä. ”Täällähän ne merkit ensimmäisenä näkyy.”
Päätänkin hypätä Jaakko Valliuksen kyytiin, määränpää on Kuortti Heinolan pohjoispuolella. Siellä kuorma vaihdetaan Turusta tulevan kuskin kanssa ja palataan aamuksi takaisin. Mikkelissä puretaan ja lastataan mennen tullen.
Valliuksen autoon tulee tavaraa aika paljon, muut autot ehtivät jo lähteä. ”Muista, että jos linja myöhästyy, se ajurin on syy”, evästää trukkikuski.
Vallius on ajanut yölinjaa viitisen vuotta. Rekkahommista miehellä on 27 vuoden ja pyöreästi kolmen miljoonan kilometrin kokemus. Myös Valliuksen poika on kuljetusalalla. ”Paljonhan moittivat tätä alaa, mutta en minä osaisi vaihtaa”, Vallius toteaa.
Kevätilta hämärtyy ja turbo viheltää, kun Vallius ohjastaa täysperävaununsa valtatielle.
Rauhallisesti, rauhallisesti
Varkaudentiellä edessä jurnuttaa rekka lastinaan painava palkki. Ylämäessä vauhti hyytyy viiteenkymppiin. Ammattimiehenä Vallius ei hermostu. Mersun automaattilaatikko annostelee pienempää vaihdetta.
Pitkä pinna on hyvän kuljettajan merkki, samoin rauhallisuus ja muiden tielläliikkujien käyttäytymisen ennakointi. Hermokimpuille ja säheltäjille sattuu enemmän yllätyksiä.
Kops! Valkea jänis osuu edellä ajavaan autoon ja jää sätkyttelemään tielle. Perässätulija pysähtyy lopettamaan eläinparan. ”Minä en tuohon pystyisi, olen kai liian eläinrakas”, Vallius sanoo.
Vallius kertoo kerran noukkineensa tieltä rekan kyytiin viisiviikkoisen koiranpennun. Poliisin kautta eksynyt labradorinnoutaja löysi takaisin kotiinsa.
Konginkangas ei unohdu
Rekkakuskien ajanlaskussa puhutaan ajasta ennen ja jälkeen Konginkankaan. Maaliskuussa 2004 sattuneessa rekan ja linja-auton törmäyksessä menehtyi 23 ihmistä.
Turman myötä poliisin suhtautuminen raskaaseen liikenteeseen tiukentui, sanovat Vallius ja Ristolainen. Poliisi tarkkailee lastin sidontaa entistä tarkemmin. Kuskien mukaan poliisilla ei kuitenkaan ole yhtenäistä käsitystä siitä, milloin kuorma on sidottu laillisesti.
”Sama kuorman sidonta voi olla yhden poliisin mielestä laillinen, toinen antaa sakot. Konginkankaan rekan kuorma olisi irronnut, vaikka se olisi ollut kettingeillä kiinni”, Ristolainen muistuttaa.
”Kuorman sidontaan keskittymällä pestiin kädet itse ongelmasta, tienhoidosta”, toteaa Vallius.
Jos kävelijä kaatuu liukkaalla kadulla ja lonkka murtuu, hän voi vaatia vahingonkorvauksia kadun kunnossapitäjältä. Tieliikenteessä vastuu on kuljettajalla.
Ristolaisen mukaan myös kanssaihmisten suhtautuminen raskaaseen liikenteeseen muuttui Konginkankaan myötä kielteisemmäksi.
”Kuskia syyllistetään tapahtumasta, vaikka hän oli ammattimies ja teki kaikkensa välttääkseen onnettomuuden.”
Jokin muuttui parempaankin. Nykyisin ajo- ja lepoaikasäädösten rikkeistä voi joutua vastuuseen kuljettajan lisäksi myös kuljetusten järjestelijä ja tilaaja. Kaikki työnantajat ja kuskit eivät vielä ota säädöksiä vakavasti, vaan lakia ja väsymystä uhmaten painetaan pitkää päivää.
Haastava yhdistelmä
Konginkankaan turmarekan kuski menetti jäisellä tiellä yhdistelmän hallinnan. Vallius ja Ristolainen tietävät tunteen.
”Kerran lähti liian takapainoiseksi lastattu perävaunu heittelehtimään. Tuli tunne, että sinua viedään etkä sinä vie”, Vallius kuvailee. ”Sellaista tunnetta ei toivo kenellekään.”
Perävaunu oikeni ja onnettomuudelta vältyttiin.
Ristolaisen puoliperävaunu nousi kerran loskapatjalle ja lähti luistoon. ”Siinä ei auttanut kuin pitää kaksin käsin ratista kiinni.”
Perävaunu heilahti ensin vasemmalle, sitten oikealle. Kaikeksi onneksi tien reunan kaide kesti ja yhdistelmä pysähtyi. Ellei kaide olisi kestänyt, 30-tonninen ajokki olisi suistunut pöpelikköön.
Hiljainen sydänyö
Iltayöstä vitostiellä rekkoja tulee vastaan vähän väliä. Tavara liikkuu tässä maassa kumipyörillä.
Valliuksen kyydissä kulkee kappaletavaraa Mikkeliin, Kouvolaan ja Turkuun. Mennessä Mikkelin terminaalille jätetään Mikkeliin ja Kouvolaan menevät tavarat ja lastataan kyytiin Turkuun menevät. Mikkelin terminaalin iltaruuhka on ohi, mutta varastomiehet kaahaavat trukeillaan tukka putkella.
Viisi yli yksi Vallius kaartaa Kuortin ABC:n pihaan. Hän vaihtaa kontin ja perävaunun Turusta saapuneen auton kanssa. Illalla konttiin lastatut ikkunat ehtivät aamuksi toiselle puolelle Suomea.
Vallius ottaa kupin kahvia ja vaihtaa muutaman sanan tutun kassaneidin kanssa. Yöllä ei pälpätetä eikä vedetä rahtariannoksia.
Kolmelta ollaan taas Mikkelissä. Tavaraa vekslataan sisään ja ulos. Nyt piha on täynnä rekkoja.
Merkillä voi olla väliä
Lastaus ja purku kuuluvat luonnollisena osana Valliuksen työnkuvaan. Mies tietää kuskeja, jotka suostuvat ajamaan vain säiliörekkaa tai tietynmerkkistä rekkaa.
Valliuksen työnantajan Mersu on uudenkarhea, mittarissa on vain 40 000. Jotkut rekkamiehet pitävät Mersuja ja Ivecoja leluina ja Volvoa ja Scaniaa oikeina rekkoina.
Vallius suhtautuu ajokkiinsa käytännönläheisesti. ”Mersussa on lämmin talvella. Volvossa palelee jalat.”
”Vannoutuneita merkkimiehiä on tällä alalla paljon. Merkkiuskollisuus on pitkälti tottumiskysymys”, miettii puolestaan Ristolainen.
Ennen Scaniaa Ristolainen ajoi parikymmentä vuotta Volvoa. Scaniasta hän pitää, koska sen hytti on Volvoa tilavampi. Viikot hytissä elävä mies osaa arvostaa sisätiloja. Ristolaisen liikkuvassa konttori-hotellissa on sänky, kahvinkeitin, mikroaaltouuni ja jääkaappi.
Pari miljoonaa ajetut Volvot, Scaniat ja Mersut myydään esimerkiksi Etelä-Amerikkaan. Moni turisti on lukenut sikäläisten rekkojen ovista suomalaisia nimiä.
Ajoajat seurannassa
Valliuksen digipiirturi ilmoittaa äänimerkillä, kun alkaa olla tauon paikka. Kun hän aloitti rekkamiehen uraa, tiukkoja ajoaikasäädöksiä ei ollut. Poliisi korkeintaan passitti väsyneen kuljettajan tienposkeen torkuille.
Digipiirtureiden aikana kuljettajan on entistä vaikeampi kiertää lepo- ja ajoaikasäädöksiä. Niissäkin on silti ongelmansa.
”Jos autoa siirtää lastausta varten tauon aikana, niin piirturin mielestä tauko katkeaa”, Vallius toteaa.
Hän lisää, että minuutintarkka piirturi ei hyväksy 14 minuutin taukoa varttitunnin tauoksi.
Lepo- ja ajoaikasäädösten vuoksi Ristolainen ei voi ottaa vastaan millaista keikkaa tahansa. Ajoaikojen ylittämisestä saa sakot ja kolmista sakoista vuoden sisällä lähtee kortti kolmeksi kuukaudeksi. Ilman ajokorttia kuljetusyrittäjä on vaikeuksissa.
”Ei minulla ole sellaista rahakirstua, että voisin syljeskellä kuukausitolkulla kattoon ja katsoa, kun auto ruostuu pihaan”, Ristolainen muotoilee.
Auringonnousuja kohti
Yölinjan ajaja on kuin yksinäinen cowboy kaukana kotoaan. Joku torjuu ikävystymistä ja väsymystä kuuntelemalla radiota, joku huutamalla lälläriin.
Valoisina vuodenaikoina Vallius nauttii maisemista ja tarkkailee tien varren tapahtumia. Suden ja ilveksen rekkamies on nähnyt, karhua ei. Talvipimeällä työ on ikävämpää.
Puoli viiden aikaan vitostie on hiljainen. Rekat ovat menneet eikä aamun työmatkaliikenne ole vielä alkanut.
Rekkamies näkee pian taas yhden auringonnousun, jota moni ei näe. Tienvarren asukkaat nukkuvat, mutta Vallius ja muut yötyöläiset pitävät huolen siitä, että asukkailla on aamulla posti laatikossa ja maito kaupassa.
Joensuun terminaalin pihassa peipot ja mustarastaat availevat ääntään. Vallius jättää rekan terminaaliin, ajaa kotiin, syö aamupalan ja painuu pehkuihin.
Samaan aikaan Ristolainen herää ja odottaa, josko ajojärjestelijä soittaisi.
Jaakko Vallius kytkee perävaunun rekan nuppiin.
Aamuvarhaisella tie on autio ja tyhjä.
” Jos linja myöhästyy, se ajurin on syy. ”
” Mersussa on lämmin talvella. Volvossa palelee jalat. ”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
