Marttojen Manna

Katastrofit palauttavat meidät perusarvojen äärelle. Ollaan kaikki heikkoja eikä kukaan pärjää ilman toisen apua, sanoo Marianne Heikkilä. 

Marianne Heikkilä Helsinkiläinen 41-vuotias teologian maisteri. Edelliset tehtävät: Viisi vuotta Kirkon Ulkomaanavun kotimaantyön apulaistoiminnanjohtajana, varainhankinnan johtajana sekä sidosryhmäjohtajana. Sitä ennen Kirkkopalvelujen viestintäpäällikkö, kolumnisti ja kouluttaja. Kirkon tiedonvälityspalkinto vuonna 1995 aikakauslehti Etsijän vastaavana päätoimittajana. Ollut perustamassa Naisten Pankkia sekä eettistä kehitysmaalahjaa, Toisenlaista lahjaa. Naimisissa, 12-vuotias poika ja 8-vuotias tyttö. Harrastaa yhdistystoimintaa, lukemista ja liikuntaa. 

Arjen auttajaksi

TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Jaakko Martikainen www.martat.fi/yhteisvastuu_ja_martat

Kun Marianne Heikkilä tuli ensimmäisenä työpäivänään Marttaliittoon Helsingin Lapinlahdenkadulle, hän liikuttui. Koko henkilökunta oli vastassa ja jokaisen kaulassa tai korvassa pilkotti puna-valkoinen mariannekarkin paperista tehty koru.

”Voiko sydämellisempää vastaanottoa saada!” Heikkilä ihastelee. Heti aamukahvien ja kuohujuomien jälkeen alkoi marttamaisen tehokkaasti perehdytys talon strategioihin ja arvoihin.

Marttaliittoon oli hiljaisesti etsiskelty uutta toiminnanjohtajaa jo jonkin aikaa. Heikkilälle tuli marraskuussa puhelu, jossa tiedusteltiin kiinnostusta tehtävään. Heikkilä yllättyi iloisesti. Kirkon Ulkomaanavussa oli vierähtänyt viisi työntäyteistä ja mielenkiintoista vuotta. Tässä olisi tilaisuus uuteen.

”Kaikilla on mielikuva martoista. Minulle martat ovat osaavia, luotettavia, välittäviä ja vastuuta kantavia ihmisiä. Harkinnan jälkeen päätin osallistua hakuun.”

Myös Kirkon Ulkomaanavun töihin Heikkilä kutsuttiin, mitä hän pitää suurena onnena. Hän joutui astumaan remmiin vuonna 2004 suoraan lomalta, kun tsunami iski Thaimaassa.

Heikkilä sai olla mukana kehityksessä, jossa Ulkomaanapu muuttui kolmenkymmenen ihmisen rahanvälityskonttorista lähes sadan ihmisen kansainväliseksi toimijaksi. Maailman hätä ja katastrofit olivat arkipäivää.

Kuinka ollakaan, katastrofi iski myös nyt, kun Heikkilän oli määrä lähteä Ulkomaanavusta. Viimeiset kaksi viikkoa olivat työtä kellon ympäri, sillä Heikkilä kutsuttiin vetämään kotimaan katastrofityötä.

”Kalikka vaihtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Mutta minun sankareitani ovat kentällä olevat työntekijät ja haitilaiset itse, joiden on pakko selvitä jälleen kerran täysin nollasta.”

Vielä tammikuun viimeisenä lauantaina Heikkilä keräsi Kolmen sepän patsaalla Helsingissä apua Haitiin. Kavereina olivat martat, jotka tänä vuonna ovat Yhteisvastuukeräyksen yhteistyökumppani.

Voimaa antoi ihmisten valtava auttamisen halu.

”Haitissa ei ollut yhtään suomalaista uhria, ja silti ihmiset haluavat kantaa vastuuta. Eniten antoivat miehet ja nuoret pojat, hiphopparit ja räppärit. En muista niin vahvaa miesten panosta. Ei ole vain naisten etuoikeus auttaa.”

Kirkon Ulkomaanavussa kehitysmaat ovat tulleet Heikkilälle tutuksi. Järjestö on Suomen suurin kehitysyhteistyötoimija ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.

Heikkilän mielestä auttamisessa ei ole kyse hyväntekeväisyydestä, vaan ihmisoikeuksista. Maailma on yhä enemmän yksi ja yhteinen, eikä voi ajatella, että hätä ei koske minua.

”Elämässä ei ole vain auttajia ja autettavia, sillä osat voivat vaihtua hyvinkin nopeasti, silmänräpäyksessä.”

”Kun katastrofeja tapahtuu entistä enemmän, suomalaisten tahto tehdä asioita muiden hyväksi nousee esiin. Ehkä meitä kantaa vielä evakkouden muisto, kokemus siitä, että myös meitä on autettu”, Heikkilä pohtii.

”Katastrofit palauttavat meidät perusarvojen äärelle. Ollaan kaikki heikkoja eikä kukaan pärjää ilman toisen apua. Siinä unohtuvat markkinatalouden perverssit puolet, voiton tavoittelu ja kvartaalitalous.”

Tutkimuksissa on todettu, että vapaaehtoistyö lisää onnellisuutta.

”On totta, että antaessaan saa. Suomalaiset tekevät amerikkalaisten jälkeen toiseksi eniten vapaaehtoistyötä maailmassa tunneissa mitattuna. Me olemme vahvasti yhteisö- ja osuuskuntaihmisiä, ja olemme oppineet sillä tavalla rakentamaan hyvinvointia.”

Tähän asti vapaaehtoistyöhön osallistuvista suurin osa on ollut maaseudulla eläviä keski-ikäisiä naisia. Heikkilä arvioi, että tilanne on muuttumassa: nuoret ja miehet ovat vahvasti tulossa mukaan.

”Suurin este hyväntekeväisyystyöhön osallistumiseen on, ettei kukaan ole kysynyt mukaan. Siinä on meille tehtävää!”

Heikkilä aikoo ehdottaa martoille eronneiden yksinhuoltajaisien lastenhoito- ja ruuanlaittokursseja. Miespuolisten marttojen eli marttien määrän voisi näin helposti moninkertaistaa nykyisestä paristatuhannesta.

Marttojen maahanmuuttajatyö saa Heikkilältä kiitosta. ”Tällaiselle toiminnalle on huutava tarve. Maahanmuuttajalle pelkästään ruokakauppaan meno voi olla kulttuurishokki, johon tarvitsee apua ihan kädestä pitäen. Monikulttuurisuus on meille iso haaste.”

Vaikka Marttaliitto on saanut nimensä Raamatun touhukkaalta Martalta, ei liiton johdossa aiemmin ole nähty pappia. Heikkilän mielestä koulutusta tärkeämpää on aiempi työkokemus, muttei teologian opinnoista haittaakaan ole.

Heikkilä on paljasjalkainen helsinkiläinen ja kotoisin yrittäjäperheestä. Nuoruuden kapinassaan hän lähti lukemaan teologiaa, mutta on sittemmin saanut todeta, että yrittäjyys on geeneissä. Oman viestintäyrityksensä kautta hän on toiminut kouluttajana ja kolumnistina ja ollut perustamassa Naisten Pankkia kehitysmaiden naisten auttamiseksi. Mallintöistäkään ei liene haittaa marttaimagolle.

Heikkilän mielestä Marttaliitto voisi osallistua nykyistä aktiivisemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kouluruuan terveellisyys, alakoululaisten kotitalous- ja käsityöopetus ja kestävän kehityksen turvaaminen arkipäivässä ovat asialistan kärjessä.

Heikkilällä ei ole marttataustaa, mutta järjestöaktiivisuutensa hän on perinyt isovanhemmiltaan. Kun häntä pyytää luonnehtimaan itseään marttana, luettelo ominaisuuksista on pitkä.

”Välittämistä, huolehtimista, kestävää kehitystä. Emme ole perheen kanssa matkustaneet yli kahdenkymmenen vuoden aikana kertaakaan lentokoneella. Lapsille ei tarvitse olla kaukoelämyksiä, vaan perusyhdessäoloa ja suomalaista luontoa. Kaikkea kierrätetään ja jätteet lajitellaan. Mies tekee ruuan, ja pyrimme suosimaan kotimaista lähiruokaa, luomua ja reilua kauppaa.”

Heikkilä on jo ehtinyt sopia puheenjohtajan kanssa, että he yrittävät kiertää tänä vuonna kaikki marttapiirit. Siispä pieni vinkki piireille: ruokapöytään ei valkoisista jauhoista, riisistä tai perunasta tehtyä sapuskaa eikä juuri leipääkään. Sen sijaan kasviksia, kalaa, kanaa ja maitotuotteita reilusti.

Ei, kyse ei ole mistään nipotuksesta, vaan vahvasta migreeninestolääkityksestä, joka pakottaa Heikkilän elämään aika askeettisesti.

”Ja marttojen ruokakurssille aion osallistua. Vaikka en itse ole perinteinen emäntä, niin kotitalous pysyy marttojen toiminnassa. Arjen taidot ovat tärkeitä, jotta selviää hengissä ja voi myös olla hyvä vanhempi.”