Metsästäjätkö syyllisiä kaikkeen?

Reijo Vesterinen kirjoitti (MT 24.4.) asiaa, mutta myös asian vierestä. Ehkä rivi­metsästäjät eivät ole syyllisiä hirvi­vahinkoihin suorastaan, vaan välillisesti valitsemiensa edusmiesten kautta.

Metsästäjien omatoimisuuteen perustuva hallintomalli on hallintohimmeleistä himmein. Toverituomioistuinten lailla oikeutta jakavat yhteisluvat, hirvitalousalueiden kokoukset ja jopa riistanhoitoyhdistykset (rhy) sekä alueelliset riista­neuvostot ovat kyllä syyllisiä ylisuuren hirvikannan hait­toihin.

Hirvilupa on hallinnollisessa mielessä etuus siinä kuin maataloustuki tai työttömyyspäiväraha. Tulisiko kenellekään mieleen malli, jossa työttömien yhdistys tai maa­taloustuottajayhdistys määräisi vapaasti alueellaan etuuksien myöntöperusteet, määrän ja saajat? Työn tuloksenkin sama porukka arvioisi suvereenisti.

Riistahallinto on lähes puhtaasti metsästäjien miehittämä, ja se määrää, kuinka paljon hirviä kasvatetaan toisten omistamilla mailla.

Olen maanomistajien edustajana rhy:n hallituksessa. Olin aiemmin myös metsästäjien nimeämänä hallituksen jäse­nenä. Harrastan hirven metsästystä ja hirvikoiria, joten tiedän myös sen puolen kustannukset.

Omassa rhy:ssämme olen törmännyt vaikka minkälaisiin venkoiluihin, jottei todellista hirvikantaa tarvitsisi huo­mioida verotussuunnitelmissa, lupalausunnoissa ja lupien myöntämisessä. Käytössä on ollut v- tyyli; viivyttelyä, vääristelyä, valikoivaa tiedotusta ja jopa suoranaista valehtelua.

Silmät kiiluen hoetaan kestävää kehitystä ymmärtämättä termin koko sisältöä.

Kehitys ei ole ollut taloudellisesti kestävää, kun menot ovat moninkertaiset tuottoihin verrattuna. Sosiaalisesti kehitys on kestämätöntä, sillä saaliin korjaa eri porukka kuin mikä joutuu laskun maksamaan.

Biologinen kestävyyskin on niin ja näin, kun ylisuuren hirvikannan vuoksi kaikki kanervatyyppiä rehevämmät metsäpohjat istutetaan kuuselle. Missähän tulevaisuuden teerikarjat syövät koivun urpuja, tai mistä metson pojat saavat mustikoita syötä­väkseen?

Jo 2000-luvun alussa oli yksinkertaisilla lasku­toimituksilla todistettavissa, ettei metsästäjien ilmoittamilla jäävän kannan määrillä ja tunnetuilla jälkeläistuotoilla ole ollut mahdollista saavuttaa niitä kaatomääriä, jotka toteutuivat.

Kirjoitin tästä ensimmäisen kerran Koillis-Savo paikallislehteen jo tammikuussa 2001. Rhy piti kirjoituksiani laskelmista huolimatta tuulesta temmattuina, ja taisinpa saada kylähullun maineen jo silloin.

Vuonna 2005 silloisen Riista- ja kalatalouden tutkimusl­aitoksen tutkija Vesa Ruusila antoi Maaseudun Tulevaisuudelle haastattelun Pohjois-Suomen osalta, jossa kertoi kanta-arvioiden jäävän huomattavasti pienemmiksi kuin mitä hirvikannan on täytynyt olla, jotta toteutunut metsästys on ollut mahdollista. Tämä totuus vaiettiin kuoliaaksi riistahallinnossa, eikä eteläisempien maakuntien laskelmista kuulunut mitään yli kymmeneen vuoteen. Tutkijakin taisi siirtyä sittemmin toisiin tehtäviin.

Aloin 2000-luvun alussa yllä­pitää excel-taulukkoa, jonka lähtötiedot otin riista­keskuksen ylläpitämästä riistaweb-palvelusta. Sieltä saa vuosittain metsästäjien ilmoit­tamat jäävän hirvikannan määrät ja toteutuneet kaadot.

Keskimäärin kaavilaisten metsästäjien ilmoittaman jäävän kannan on täytynyt olla noin 20 prosenttia pienempi kuin todellinen kanta. Muutoin toteutunut metsästys ei olisi ollut mahdollinen.

Muuttohirvillä epäsuhtaa ei voi selittää. Sama epäsuhta arvioissa ja toteutuneissa kaadoissa on havaittavissa koko eteläisessä Suomessa.

Lähetin taulukkolaskelmani vuosina 2014 ja 2015 riistapäälliköllemme testattavaksi. Kysyessäni jälkikäteen laskelmista, riistapäällikkö totesi olevansa tietoinen kannan aliarviosta erityisesti kannan kasvuvaiheessa.

Suoranaisesti laskelmiini hän ei ottanut kantaa, eikä niitä huomioitu millään lailla hirvilupia myönnettäessä. Olen tarjoillut niitä myös yhteislupien luvanhakijoille sekä riistanhoitoyhdistyksen toimi- ja luottamushenkilöille päätöksenteon perustaksi.

Luonnonvarakeskus on havainnut saman epäsuhdan arvioiden ja toteutuneen metsästyksen välillä (Metsästäjä-­lehti 2/2017).

Luonnonvarakeskuksenkaan laskelmat ja suositukset eivät riistanhoito­yhdistyksellemme ole sellaisenaan kelvanneet.

Laskelmia ei oteta huomioon lupia haettaessa, puollettaessa, eikä myönnettäessä, kun ne eivät vastaa kyseisten henkilöiden vakaumusta.

Ei oteta, vaikka ne kiistatta vastaavat todellista tilannetta.

Joku entinen presidenttimme totesi aikoinaan, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Riistahallinnon olisi nyt korkea aika viimeinkin hyväksyä matemaattiset tosiasiat päätöksenteon pohjaksi.

Metsästäjille kyse on rakkaasta harrastuksesta, metsätaloudelle kyse on elinkeinosta ja toimeentulosta. Harrastaa voi pienemmänkin hirvi­määrän kanssa, mutta kannattavaa metsätaloutta on mahdotonta harjoittaa nykyisen hirvi­tiheyden vallitessa.