Kotikirppiksestä tuli kohtaamispaikka

”Tämä paikka on minulle elämän suola. Kun asiakas kävelee ovesta, elämään tulee liikettä. Monet ovat kehuneet, että oli elämys tulla tänne”, Harri Hälinen tuumaa kotikirppiksen rappusilla. Kuvat: Jouni Hirn 

Tapio Rautavaaran nimikirjoitus, separaattori, linja-auto ja tuhatkunta kirjaa... Viitasaaren Taimoniemessä, Nelostientien ja Kuopion tien risteyksessä sijaitseva Roinelan Rompe ei ole mikä tahansa kotikirppis. Vanhan osuuskaupan uumenista löytyy kaikkea ”pinsseistä perämoottoriin”.

”Hyvänä päivänä myyn satasella tavaraa. Tämä on enempi sivubisnes ja harrastus. Mutta jos täällä kävisi miljoona asiakasta ja jokainen jättäisi euron, niin sitten olisin miljonääri”, Hälinen filosofoi hymyssä suin.

Hän on huomannut, että jokaiselle tavaralle löytyy ennen pitkää ostaja.

”Vuosia hyllyssä maannut tavara voi olla jollekin aarre, jota hän on etsinyt pitkään. Hiljattain myin vanhan filmikotelon, joka oli ollut hyllyssä vuosia.”

Sadattuhannet suomalaiset muuttivat 1960–70-luvun taitteessa Ruotsiin työn perässä, Hälinen on yksi heistä.

Muutto Iisalmesta Pohjois-Savosta Tukholman sykkeeseen oli 17-vuotiaalle nuorukaiselle raju elämänmuutos.

Hälinen ajoi taksia ja kuorma-autoa ja työskenteli Tukholman liikennelaitoksen autokorjaamolla. Hän perusti perheen ja rakensi talon Tukholman saaristoon, Gustavbergiin.

Elämä oli niin kiireistä ja työntäyteistä, ettei edes koti-ikävälle jäänyt aikaa.

Vuosituhannen alussa iski kaipuu synnyinmaahan.

Häliset myivät talonsa ja muuttivat Pirjo-vaimon synnyinseudulle Viitasaarelle. He ostivat ja muuttivat asumaan Taimoniemen entiseen kyläkouluun. Sitten he hankkivat vastapäätä sijaitsevan vanhan kaupparakennuksen ja remontoivat sen.

Lapset ja lapsenlapset jäivät Ruotsiin. Heidän lisäkseen Hälinen kaipaa länsinaapurista lievempää byrokratiaa ja sujuvampaa liikennettä. Myös ruotsalaisten luonteenpiirteessä on jotain ihailtavaa.

”Ruotsalaiset ovat iloisempia ja ulospäin suuntautuneempia. Me suomalaiset olemme monella tapaa jurompia. Ehkä me voisimme olla vähän rennompia”, Hälinen pohtii.

Vanhassa E-myymälässä riitti neliöitä. Yrittäjähenkinen isäntä oivalsi, että myymäläsalissa voisi kaupitella tavaraa.

Hälinen on huomannut, että kotikirppiksellä on sosiaalinen merkitys kyläläisille.

”Monet eivät osta mitään, mutta he käyvät vaihtamassa kuulumisia, koska täällä, kuten monella muulla maaseutukylällä, ei ole kokoontumispaikkoja. Ja onhan tämä kierrätystä. Maailma hukkuu romuun ja uutta tehdään koko ajan. On hyödyllistä, että edes osa saadaan kierrätettyä.”

Kyläkoulussa asuessaan Hälinen mietti usein, mitä koulun entisille ja nyttemmin ikääntyneille oppilaille kuuluu. Hän alkoi koota heidän kuulumisiaan ruutuvihkoon. Nyt monet kylällä käyvät ex-oppilaat käyvät ohi kulkiessaan kirppiksellä katsomassa vihkoa ja muistelemassa menneitä.

Toisinaan pihaan kurvaa asiakas, joka ostaa peräkärryllisen tai pakettiautollisen tavaraa. Hälinen tietää, että ne päätyvät muille kirppareille tai rompetoreille, jossa ne myydään kalliimmalla.

Roinelan Romppeessa on käynyt asiakkaita kymmenistä maista. Kaukaisimmat asiakkaat ovat kenties japanilainen pariskunta, joka kävi Suomessa saakka poimimassa mansikoita.

Hälinen muistelee lämmöllä myös ranskalaisturisteja, jotka lastasivat autoonsa vanhat kangaspuut. Ja erästä espanjalaismiestä, joka osti käytetyn polkupyörän.

”Hän viritteli pitkän aikaa tavaroitaan pyörän päälle. Sitten hän kiitti ja lähti polkemaan Kuopioon.”

Risteyksessä on kyltti, jonka mukaan Kuopioon on matkaa 133 kilometriä.