Hamina 27.8.2013
Revontulten maa
Sodankylä 21.11.2011. Kuvassa Ilmatieteen laitoksen satelliittiantenni.
Noora Partamies ja 70-luvun alussa valmistettu revontuli-filmikamera. Kuva: Jouni Hirn
Sodankylä 19.2.2013
Helsinki 17.3.2013
Sodankylä 16.9.2010
Sodankylä 7.3.2012On etuoikeus asua maassa, jonka yllä liekehtivät taivaan tulet.
TEKSTI: Jouni Hirn KUVAT: Matias Takala
Vain alle prosentti ihmiskunnan asukkaista asuu alueilla, joilla esiintyy revontulia. Me suomalaiset kuulumme näiden onnekkaiden joukkoon, jotka saavat seurata yhtä vaikuttavimmista luonnonilmiöistä.
Ilmatieteen laitoksen avaruustutkija Noora Partamies sanoo, että jokaisen meistä kannattaisi välillä poistua keinovalosta ja rauhoittua pimentyvän luonnon keskellä. Silloin taivaalla voi nähdä sykähdyttävän revontulinäytelmän.
”Maaseudulla asuville pimeys on arkipäivää. Kaupunkilaiset ovat tottuneet kulkemaan keinovalossa, ja usein he vielä katsovat kävellessään alaspäin. Se on varmin tapa välttyä näkemästä ympärilleen”, Partamies toteaa.
Revontulien seuraaminen vaatii kärsivällisyyttä, jollaista ei monella ihmisellä enää ole.
”Tuntuu, etteivät nykyihmiset ole tottuneet katsomaan pimeälle taivaalle. Ihmisen hämäränäkö on aika surkea. Useimmat eivät malta seistä pimeässä puolta tuntia, jonka silmän tottuminen hämärään vaatii.”
Suomesta katsottuna keskimääräinen revontulialue sijaitsee Pohjois-Lapin ja Huippuvuorten saariryhmään kuuluvan Karhusaaren välissä. Arktisen alueen kartasta käy ilmi, että samoilla leveyspiireillä sijaitsevat Pohjois-Siperia, Pohjois-Kanada ja Grönlanti, jotka ovat harvempaan asuttuja kuin Suomen Lappi.
Partamiehen mukaan suomalaisille on helppo kertoa revontulista, koska kaikki tietävät ilmiön.
”Kävin taannoin luennoimassa Kilpisjärven koululaisille. Siellä aivan pienimmilläkin oppilailla oli joku revontuliin liittyvä tarina tai kokemus.”
Hurahdus Huippuvuorilla
Istumme Partamiehen työhuoneessa Ilmatieteen laitoksella Helsingissä. Seinällä on kartta ja huumorimielellä myönnetty ”hullun tutkijan” kunniakirja.
Partamies varttui Lemin maaseutupitäjässä Etelä-Karjalassa ja tottui siellä olemaan luonnon keskellä.
”En ole sopeutunut kaupunkilaiseksi koskaan. Harrastan paljon ulkoilua ja retkeilyä”, nykyisin Helsingissä asuva tutkija sanoo.
Nuorena Partamiestä kiinnostivat meteorologin ammatti sekä lumen ja jään tutkiminen. Revontulista hän kiinnostui ollessaan opiskelijavaihdossa Huippuvuorilla.
”Huippuvuorilla on keskitalvella niin hämärää, että revontulia voi nähdä päiväsaikaan. Sikäläinen ympäristö ja yliopiston kurssit herättelivät minua, ja jäin koukkuun revontuliin.”
Pohjoinen horisontti
Revontulet syntyvät noin sadan kilometrin korkeudessa Maan ilmakehän yläkerroksessa, aurinkotuulen ja Maan magneettikehän vuorovaikutuksessa.
Valoilmiö syntyy, kun Auringon varatut hiukkaset törmäävät ilmakehän omiin hiukkasiin.
Revontulia nähdäkseen taivaan tulee olla pimeä ja kirkas. Katse on suunnattava pohjoiseen horisonttiin. Taajama-alue sopii huonosti revontulikatseluun valosaasteen takia: nähdäkseen pitäisi nousta katuvalotasoa korkeammalle.
”Auringon pitää olla aktiivinen. Muuten revontulet näkyvät pienenä ja kapeana alueena jossain jäämerellä. Paras katseluaika on keskiyön nurkilla”, Partamies opastaa.
Kevät- ja syyspäivän tasauksen tienoolla esiintyy voimakkaimpia magneettisia myrskyjä. Silloin revontulia nähdään eniten Etelä-Suomessa.
Toukokuun alusta elokuun puoleen väliin on liian valoisaa tehdä revontulihavaintoja eteläisessä Suomessa. Lapissa kausi on vielä lyhyempi.
Lämpötilalla ei merkitystä
Revontuliin liitetään useita vääriä uskomuksia. Yleisin on, että ne syntyvät vain kovalla pakkasella.
”Lämpötilalla ei ole mitään vaikutusta itse revontuliin. Kovalla pakkasella vallitsee usein korkeapaine, jolloin taivas on selkeä ja kirkas. Silloin revontulet näkyvät maahan saakka.”
Revontulien väitetään synnyttävän ääniä. Ääniä kuulleet ovat usein kuvanneet niitä suhinana ja ritinänä. Ääniä ei esiinny säännöllisesti ja syntymisen yksityiskohdat ovat yhä arvoitus.
Partamiehen mukaan äänitutkimukset ovat kesken.
”Aalto-yliopiston akustiikan laboratoriossa on tehty mittauksia, mutta tuloksilla ei vielä ole tieteellistä arvoa. Siltä korkeudelta, missä revontulien valo syntyy, ääni ei voi kantautua maahan asti. Sen sijaan on mahdollista, että sähkövirrat synnyttävät lähiympäristössä jotain, josta syntyy ihmisen kuultava ääni. Olen tutustunut aineistoon, mutta se ei vakuuta vielä tarpeeksi.”
Vihreä on revontulen tyypillisin väri. Punaistakin esiintyy usein, mutta ihmisen silmä on huono erottamaan sitä. Revontulien punaisuus havaitaan usein vasta valokuvista.
Myös muut taivaan ilmiöt saattavat näyttää revontulilta. Useimmat väärinkäsitykset liittyvät pilvisyyteen.
”Kun keinovalo siroaa pilveä, se saattaa näyttää revontulelta. Myös pitkulainen pilviverho saattaa näyttää kuun valossa tummaa taivasta vasten revontulikaarelta.”
Ennustaminen kehittyy
Sääennusteisiin verrattuna avaruussään ennustaminen on vielä lapsenkengissä. Revontulien ennustaminen perustuu lähinnä satelliiteilla tehtäviin havaintoihin Auringon purkauksista ja aurinkotuulesta.
Ilmatieteen laitos kouluttaa ihmisiä tekemään omia ennusteita aurinkoa seuraamalla.
”Mielellään ihmiset näkisivät, että osasimme ennustaa mahdollisimman paljon etukäteen. Käytössämme oleva satelliitti on auringon ja maan välissä. Siitä pisteestä kestää tulla maahan tunti. Varoaika ei riitä turismiennusteeksi. Sen tarkempaa ennustetta ei osata vielä tehdä”, Partamies toteaa.
Revontuliturismi on lisääntynyt huimasti viime vuosina. Moni Lapin matkailuyrittäjä hakee lisäpotkua turismiin myymällä revontuliretkiä ja -safareita. Luonnon oma teatteri houkuttelee Suomeen turisteja ympäri maailmaa.
Partamiehen puhelin soi silloin tällöin ja toisessa päässä on epätietoinen matkailuyrittäjä. Hiljattain hänelle soitti japanilainen matkanjärjestäjä ja kyseli varminta revontuliaikaa.
Kevon ja Kilpisjärven korkeudella revontulia näkyy keskimäärin kolmena yönä neljästä.
”Se ei vielä kerro sitä, miten voimakasta valo on. Jos Lappiin tullessa on visio, että taivas on täynnä revontulia, saattaa joutua pettymään. Jos on kärsivällinen ja valmis seisomaan hangessa puoli yötä, se todennäköisesti palkitaan.”
Kiehtovuus ei katoa
Avaruussään nykyistä parempi ennustaminen palvelisi koko yhteiskuntaa.
”Revontulet ovat harmiton ja kaunein osa avaruutta. Paremman ennustamisen myötä yhteiskunta osaisi valmistautua paremmin hiukkaspurkauksiin, jotka voivat vaurioittaa satelliitteja. Satelliittien signaali kulkee ilmakehän läpi. Jos ilmakehä on hyvin häiriöinen, radiosignaalin reitti ja taajuus muuttuvat matkalla.”
”Nyky-yhteiskunta on hirveän satelliittiriippuvainen. Harvoin tulee ajatelleeksi, miten paljon meillä on avaruussovelluksia käytössä. Melkein jokaisella on kännykässään GPS, joka on satelliittipaikannussovellus.”
Revontulet jaksavat sykähdyttää yhä kokenutta tutkijaa. Hiljattain Partamies näki upeita revontulia maatessaan sängyllä Huippuvuorilla.
”Vaikka tutkijan pieni mieli pyrkii tarkkailemaan ja analysoimaan revontulien liikkeitä ja rakenteita, pystyn katselemaan niitä nautiskellen.”
”On aina yhtä maagista nähdä omin silmin, kuinka revontulet liikkuvat ja muuttavat muotoaan. Tosin en enää nykyisin herää öisin katsomaan niitä. Lapin hotelleissa tavataan kysyä, että haluatko herätyksen puoliltaöin.”
Partamiehen mielestä kiehtovuus perustuu suurelta osin juuri siihen, ettei revontulien liikkeitä osata ennustaa.
”Revontulia nähdessä kokee aina omaavansa hyvän tuurin. Että osuinpas oikeaan paikkaan.”
Ilmatieteen laitoksen aurora.fmi.fi -sivusto auttaa revontulten havainnoinnissa. Sivuilta voi seurata revontulikameroiden välittämää kuvaa eri puolilta Suomea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
