Ei-valiokunta pysäytti Suomen
Niklas Holmberg: Jos perustuslakivaliokunnalta kysytään, Suomi on valmis, eikä mitään saa muuttaa.Eduskunnan perustuslakivaliokunta pysäyttää sote-uudistusta nyt kolmatta kertaa.
Ensin kaatui Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen pakkoliitoshankkeeseen kuulunut isäntäkuntamalli. Sen jälkeen oppositiojohtaja Juha Sipilän (kesk.) kätilöimä viiden sote-alueen malli. Viime kesänä meni valinnanvapaus, ja nyt ei tunnu kelpaavan enää mikään malli.
Jos valiokunnasta vuodetut tiedot pitävät paikkansa, perustuslakivaliokunta on viemässä eduskunnalta myös vallan päättää valtion tuloista ja menoista. Perustuslaki kun edellyttää valiokunnan mielestä sote-menojen hurjaa kasvua.
Puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) korostaa väsymiseen saakka, kuinka valiokunnan työssä painavat vain asiantuntijoiden lausunnot. Kansan valitsemalta eduskunnalta on viety valta ja annettu se muutamalle valtiosääntöoikeuden professorille. Professorien asiantuntemus taas tuntuu kallistuvan vahvasti vasemmalle.
Mitä tekemistä terveydenhuollon järjestämisellä ylipäätään on valtiosääntöoikeuden kanssa? Perustuslain idea on, että kaikista pidetään huolta, ei se minkälaisia palveluseteleitä maakunta voi kenellekin antaa.
Jos perustuslakivaliokunnalta kysytään, Suomi on valmis, eikä mitään saa muuttaa.
Uudista siinä sitten jotain.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

