Kaupan moraali
Ollessani nuorempana kaupan palveluksessa, muistan kulisseissa käytyjä keskusteluja, joissa oltiin vahvasti sitä mieltä, että toista Valiota ei saa päästää syntymään. Tämä tavoite on ollut myöhemminkin kaupan toimintamallina, kuten olemme saaneet havaita.
Kaupalle on ollut tärkeää saada alkutuotannon osuuskunnille kilpailijat, jotka mahdollistavat hankintahintojen vetämisen alas. Sama tavoite on tietysti ollut laajemminkin. Ulkomailta saatavat halpatuontierät palvelevat hyvin samaa tarkoitusperää.
Viljelijä on saanut karvaasti kokea oman roolinsa tuossa ketjussa. Alkutuottaja on ainut joka joustaa. Sama koskee surullisenkuuluisaa puun kantohintaa.
Kauppa oli vahva toimija ja taustavaikuttaja, kun tätä onnetonta unionikokeilua alettiin syöttää kansalle. Paljolta sekin perustui valheelle ja puolitotuuksille.
Erikoisen hyvä vetonaula oli ja on näköjään edelleen ryssällä peljättäminen. Yksi osuuskaupan johtajista lupasi jopa palkankorotuksen henkilökunnalleen, jos he äänestävät unioniin menon puolesta.
Silloin ei ollut perustuslaillisia ongelmia, vaikka lainsäädäntövalta luovutettiin ylikansallisille elimille. Sillä tiellä Suomelta on käytännössä viety kaikki muukin päätösvalta, oma raha mukaan lukien.
Tänä vuonna se tuntuu erityisen pahalta, kun parhaillaan muistelemme 100 vuotta sitten tehtyjä uhrauksia, saadaksemme itse päättää meille tärkeistä asioista.
Väinö Pollari
Isokyrö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
