Yllättävä suudelma

Rönnin lavan päättäjäistanssit olivat ohi eräänä 60-luvun syksynä. Olimme Pentin kanssa juuri jääneet Ylisen linjurista kotini maitolaiturin viereen. Juttelimme niitä näitä. Pentin kotiin vei kinttupolku lähellä olevan järven taakse. Omaan kotiini vei tie toiseen suuntaan.

Pentti oli vanhimman veljeni parhaita kavereita. Hän oli usein nähty vieras kodissani.

Minulla oli Rönnissä omat tanssittajani ja Pentillä omat pyöritettävänsä. Istuimme siis kaikessa rauhassa maitolaiturin alimmalla rapulla, lämpimässä, pimeässä syksyn yössä.

Yhtäkkiä alkoi kylätieltä kuulua mopon ääni. Pentti höristi korviaan. ”Se on Kalervon (veljeni) mopo.”

Nousimme seisomaan ja oletin tietysti, että mopo seisahtuisi. Silloin Pentillä leikkasi, vitsikäs kaveri kun oli. Hän sieppasi minut tiukkaan otteeseen ja pussata moiskautti kunnolla.

Yllättäen mopo kaarsi ohitsemme pysähtymättä. Lähdimme siitä nauraen koteihimme. Maitolaituri jäi nököttämään tien varteen odottamaan aamua ja paria maitotonkkaa.

Seuraavana aamuna kuulin tiukan kysymyksen. ”Kuka se hemmetin korsto oli?” En kertonut, olin Pentille luvannut. Taisi juttu jäädä pitkäksi aikaa meidän ja maitolaiturin salaisuudeksi.

Olkoon tämä juttu muistokirjoitus maitolaiturille ja ennen kaikkea edesmenneille, Pentille ja rakkaalle Kalervo-veljelleni.

Anna-Liisa Pollari, Löyä