Hiljentyneessä salissa pyörii bingo
Evijärven nuorisoseuran ja Lappajärven Halkosaaren nuorisotanssit lopahtivat 2000-luvun alussa. ”Kun alkoi mennä vain 50 lippua illassa ja orkesteri maksaa muutaman tonnin, ei sellainen kanna”, kertoo Jouni Kultalahti, joka on ollut Evijärven nuorisoseuran toiminnassa jo 1960-luvulta saakka.
Kookas, vuonna 1968 valmistunut rakennus on Suomen suurin nuorisoseurantalo, joten pelkästään lämmityskustannuksiin menee paljon rahaa.
”Täällä järjestetään säännöllisesti bingoa, jonka lisäksi liikuntasalivuokraajia on jonkin verran”, Kultalahti sanoo.
Seuralle tärkeitä ovat harvakseltaan järjestettävät ysäribileet. ”Silloin seurantalolle saapuu satoja ihmisiä.”
1970- ja 1980-luvuilla seurantalo pullisteli sadoista nuorista. ”Sisällä oli todella kuuma silloin, kun joka nurkka oli täynnä. Vielä 1990-luvullakin kävijöitä oli välillä paljon, mutta siitä hiipuminen hiljalleen alkoi”, Kultalahti muistelee.
Lappajärven Halkosaaressa järjestetään edelleen kesäisin varttuneemman väen tansseja ja kesäteatteria.
”1970-luvulla paikka oli todella vilkas, ja tansseissa kävi parhaimmillaan jopa tuhansia illassa”, kiinteistöstä huolehtiva Kari Juttuniemi kertoo.
”Monet niistä, jotka täällä käyvät kesäisin, ovat olleet Halkosaaressa jo nuorina. He saapuvat tänne muistelemaan nuoruuttaan”, Juttuniemi pohtii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
