Peltokartat edistivät viljelyä

Lääninagronomit alkoivat laatia edistyneemmille maanviljelijöille varsinaisia peltokarttoja kiertosuunnitelmineen 1800-luvun lopulla. Suunnittelija mittasi tilan pellot ja piirsi kartan mittaustensa perusteella. Sitten hän jakoi pellot kiertoihin ja kunkin kierron useampaan lohkoon, joihin vaikutti peltojen koko, muoto, maalaji ja etäisyys talouskeskuksesta.

Niilo O. Puolakka kirjoitti Pellervossa vuonna 1937, miten ”nykyajan suhdannemaatalous on vienyt kehityksen siihen, että maanviljelijän on joka ainoa vuosi suunniteltava tarkoin ja harkiten pellon käyttö.”

Ei riittänyt enää, että kerran suunniteltua kiertoa noudatettiin vuosi vuoden perään, vaan viljelyä oli kehitettävä joustavammaksi ja markkinatilanteet paremmin huomioon ottavaksi. Tämä muutti karttojen käyttötapaa.

Viljelykartalla tuli olla suunnitelman laadintaa helpottavia numerotietoja ja tyhjää tilaa, jolle voi mukavasti kirjoittaa. Alkuperäinen viljelykartta laadittiin siten, että siitä voitiin ottaa vuosittain uudet jäljennökset työkartoiksi. Niille sitten laadittiin sekä viljelysuunnitelma että muistiinpanot kasvukauden mittaan.

Peruskartta tehtiin kuultopaperille ja sille merkittiin lohkojen, kuvioiden ja sarkojen alat. Oikeaan alakulmaan oli painettu valmiiksi mittakaava, joka oli alle viiden hehtaarin viljelyksillä 1:1000 ja sitä suuremmilla tiloilla 1:2000. Kartalle kuvattiin peltojen lisäksi puutarha ja kasvimaa, viljelyslaidun ja niityt sekä mahdollisesti uudisraivaukseen käytettävissä oleva maa.

”Jollakin tavallahan peltojen vuotuinen käyttö on joka tapauksessa suunniteltava. Usein se tehdään päässä tai jollekin paperiliuskalle, vain harvat tekevät suunnitelman paperille”, Puolakka tuskaili kirjoituksessaan.

”Ajanmukainen viljelyskartta on sellaista peltoviljelyskirjanpitoa, ettei sen merkitystä juuri voida liian suureksi arvioida.”