Marko Kilpi haluaa herättää vanhemmat
15.4.200916:00
Teinit örveltävät humalassa ja huumeissa ainoana haaveenaan päästä hetkeksi julkisuuteen. Kun vanhemmat eivät huomaa, täytyy huomiota saada jostain muualta. Hinnalla millä hyvänsä.
Marko Kilven Kadotetut-kirjan alku on vastenmielinen. Kohtaus, joka kertooperverssin miehen puuhista nuorison parissa, toisi elokuvalle väistämättä K-18-leiman.
Pahoinvointia ei paranna tieto, että kohtaus on poimittu kirjaan suoraan elävästä elämästä, Kilven kokemuksista poliisina.
Miksi hän haluaa heittää silmille tällaisen saastan? Shokeerata ja järkyttää?
Ihan tahallaan, kiltti poliisimies ja perheenisä vakuuttaa silmiään räpyttämättä. Hän haluaa herättää lasten ja nuorten vanhemmat todellisuuteen, jossa nuoriso elää. Hätään ja tarpeeseen tulla huomatuksi.
”Lainaan kokemuksistani poliisin työssä tahallisesti ja häpeämättömästi. Haluan näyttää, että oikeassa elämässä tapahtuu näin karkeita asioita”, Kilpi perustelee.
Kilven kirjassa täysin tositarinoihin pohjautuvia kohtauksia on pari. ”Muutoin mennään mielikuvituksen varassa. Teemat kuitenkin kumpuavat todellisuudesta.”
”Minulle on hirveän tärkeätä peilata ympäröivää maailmaa. Päivän uutiset kertovat koululaisten huumekokeiluista. Mulla on ihan pakottava tarve kirjoittaa näistä asioista. Ajassa on niin paljon asioita, jotka vaativat aukikirjoittamista.”
Kilpi tietää, että joitakin hänen tyylinsä ärsyttää. ”Heidän mielestään alleviivaan liikaa ja saarnaan. Olkoon sitten niin. En luota siihen, että asiat ymmärretään, jos jätän ne rivien välistä luettaviksi. Nämä ovat liian tärkeitä aiheita, jotta voisi kikkailla tekotaiteellisuudella. Nämä asiat on revittävä auki, sanottava niin kuin ne on.”
Vanhempien lisäksi Kilpi haluaisi kirjallaan herätellä päättäjät ja työnantajat, jotka päättävät toisten ihmisten ajasta.
Paitsi poliisi ja kirjailija, Kilpi on on palkittu dokumentaristi ja mediayrittäjä. Oman rytminsä elämään tuovat 11-, 9-,7- ja 4-vuotiaat lapset. ”Viimeisen kirjan ratkaisevassa vaiheessa tuli hankittua vielä koiranpentu, joka aiheutti omat häiriönsä hommaan. Ja sitten piti hankkia vielä toinen”, Kilpi päivittelee itsekin.
Miten mies ehtii kaiken tämän, nukkuukohan hän öisin? ”Välillä en nuku”, Kilpi nauraa ja täsmentää: ”Siis tietenkään en nuku niinä öinä kun olen työvuorossa”, mutta vakavoituu sitten.
”Vuorotyö 12-tuntisine rupeamineen tarjoaa mahdollisuuden kirjoittamiseen, sillä vapaata on välillä päivisinkin. Ei tästä tulisi mitään, jos pitäisi tehdä sellaisita 8–16 työpäivää.”
Rautahermoinen poliisi ei suinkaan uppoudu omaan yksinäisyyteensä kirjoittamaan. Hän kirjoittaa koko perhesirkuksen keskellä, perheen olohuoneessa, missä ympärillä pyörivät lapset ja koirat.
”Olen läsnä koko ajan, lapset tulevat välillä pyytämään banaania tai pitää niistää jonkun nenää”, kirjailija kuvaa.
”Välillä kirjoitan sanan, korkeintaan lauseen kerrallaan.”
Kilpi ei kuitenkaan halua luopua monista rooleistaan. ”Kirjoittaminen on olennainen osa minua.”
Poliisin työ taas on vienyt kirjoittajan ja dokumentaristin tarinoiden aarrearkun äärelle. Silti sekin työ on hänelle selvästi paljon muutakin.
”Poliisin työ on raskasta ja kauheita asioita tapahtuu. Silti se on myös rentouttavaa, oma maailmansa, välillä uskomattoman hauskaa. Minulle sopii peruspoliisin homma. Vanhempana konstaapelina ihmisten seassa on ihan parasta.”
Marko Kilpi on kuopiolainen vanhempi konstaapeli.
Jäätyneitä ruusuja -esikoisromaanillaan Kilpi voitti vuonna 2008 Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon. Teoksen filmatisointioikeudet on ostanut Rainbow Productions.
Kadotetut-romaani julkaistiin helmikuussa 2009.
Kilpi on myös dokumenttiohjaaja, jonka elokuvia on esitetty televisiossa useita kertoja. Kilven dokumenttielokuvat:
Miekka ja leijona (2000)
Viimeinen kaahaus (2002)
Kotona syntynyt (2004)
Piispaa kyydissä (2006)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
