Konemies jo syntyessään

Omalla pihatiellä Onni pääsee huristelemaan kunnostamallaan Nuffieldillä. 

TEKSTI ja KUVAT: Riitta Mustonen Heinolan Vierumäellä

Onni Ahokas on lähes syntynyt työkalut käsissään. Heti kun poika oppi kävelemään, polku vei navettaan isän autoverstaalle. Kymmenvuotiaana alkoi mopojen rassaus ja peltoautoja seisoo rivissä muutama Fiat Uno ja viimeisin hankinta, takavetoinen Lada.

Mutta että oma traktorikin?

”Se oli semmonen sattuma. Isä luki yks aamu lehteä ja sano, että täällä olis yks traktori myytävänä. Soitin koulun jälkeen sille äijälle ja menin vaarin kanssa Hollolaan kattomaan. Vaarilla on vieläkin sama merkki, mutta pienempi”, Onni kertoo tasaiseen tyyliinsä.

Hankinnasta on nyt kaksi vuotta ja traktorinromusta on Onnin käsissä kehkeytynyt toimiva työkone. Nuffield 460, vuosimallia -64, pyörähtää elokuisen viileänä päivänä käyntiin yhdellä yrityksellä.

Onni arvioi tehneensä ihan hyvät kaupat: 900 euroa paperillisesta pelistä. Tosin vain traktorin aihiosta, sillä kone oli purettu.

”Täytyi tehdä täysremontti. Kun laitoit käymään, nesteet tuli ylivuotoputkesta pihalle. Sylinteriputki oli ruostunut puhki”, Onni selittää asiantuntevasti.

Koneremontin jälkeen piti laittaa vähän vaihdelaatikkoa. Sitten pellit pois, hiekkapuhallus ja maalaus. Hiekkapuhalluslaitteen poika rakensi itse kuorma-auton painesäiliöstä.

”Traktori oli hitsattu täyteen ja joka paikka oli ajettu loppuun, niin väljä kuin voi olla. Rälläköin kaikki hitsaukset pois ja muutin alkuperäiseksi. Jäljellä oli vain runko, pyörät ja ratti, kun maalasin. Purkamisessa ei mennyt kauan, kasaaminen oli hitaampaa.”

Onni ei ole lopputulokseen täysin tyytyväinen. Maalin sävy on kirkkaampi oranssi kuin alkuperäisessä ja laatu huono, kun tuli ostettua halpaa maalia. Kun vähän tippuu öljyä, niin se sulaa pois ja valkoinen pohjamaali kuultaa näkyviin.

Koneet ja moottorit eivät ole Onnin ainoa harrastus. Jo neljättä vuotta hän on viljellyt ruista kodin vieressä olevalla peltopläntillä. Sato on jauhatettu läheisellä myllyllä ja mummo on leiponut jauhoista leipää, jota Onni on serkkujen kanssa myynyt Vuolenkosken torilla.

Onni ja serkut ovat lisäksi leiponeet myyntiin pullia ja sämpylöitä. Torivaatteiksi äiti hommasi Onnille flanellipaidan, pussihousut, henkselit ja nahkasaappaat, joissa mies näyttää nuorelta isännältä.

Sepä Onnia kiehtookin, maatilan isännyys. Koulussa ainoa kiinnostava aine on käsityöt, ja maatalous on iskostunut vereen, kun on pienestä pitäen istunut vaarin kyydissä kyntämässä ja kylvämässä.

Lokakuussa Onni täyttää 14 vuotta eli vielä menee vuosi, että saa mopokortin. Sitä ennen on tyydyttävä peltoautoiluun ja traktoreihin.

Kun kädessä on joskus autonajokortti, Onni pääsee huristelemaan maantielle Fiat 500:lla, jonka hän kunnosti isän kanssa viime talvena.

Onni lähtee esittelemään tiloja, missä hän maalasi ja kunnosti traktorinsa. Astutaan vanhaan navettaan, joka on muutettu korjaamoksi. Täällä lantalamontussa Onni kasasi traktorin. Jos ei tarennut, pani vain lämpöpuhaltimen etukäteen vähän lämmittämään.

Mennään navetan toiseen päähän. Tila on täynnä entisöityjä vanhoja autoja. Hienoja, kiiltäviä kaunottaria. Isän harrastus. Samoin kuin hyllyllinen transistoriradioita.

Kiivetään navetanvintille. Ei enää autoja, vaan mopoja, skoottereita, moottorisahoja.

Missä on se pikkufiiatti?

Tontin nurkalla seisoo iso halli. Onni vetää oven sivuun. Mitä paljastuukaan! Kolmipyöräinen kuorma-auto, isoja amerikanrautoja, ylähyllyllä mopoja ja skoottereita, sivuvaunullinen Java, pitkä rivi pikkufiateja.

”Tässä on tämä fiiatti, joka me pantiin isän kanssa kuntoon. Se oli maalattu lilaksi ja lokasuojissa on levikekaaret. Nyt se on ajokuntoinen, kaikki toimii niin kuin pitää”, Onni selittää ja istuu etupenkille. Valtavat karvanopat vaappuvat taustapeilissä.

Mitä Onnin isä sanoikaan äsken? Kun vanhoja ajokkeja korjaa ja entisöi, niiden arvo ei alene koskaan. Se on vähän kuin panisi rahaa pankkiin. Melkoinen tili täällä.

Onni on tainnut sisäistää isän opit. ”Nuffieldia en aio koskaan myydä. Onhan se sentään ensimmäinen traktorini.”