Kasvaako pihvi puussa?

Aamupuuroa syödessäni kuuntelin paikallisradiota. Höristin korviani, kun Luonnonvarakeskuksen tutkija selvitteli peruskouluikäisten lasten ja nuorten tietämyksiä siitä, mistä syömämme ruoka on lähtöisin.

Hyvin harva on nyt näköjään asiasta perillä: kaupan hyllyltä, oli useimpien kommentti. Vaikka vielä muutamat ihmistaimet asuvat maalaiskodeissa, heitäkään ei kiinnostanut, eivätkä he tienneet juuri mitään suomalaisesta maataloustuotannosta.

Opetusohjelmat ovat ikään kuin aivopesty pois tästä perinteisestä perusasiasta, ja kaupunkikulttuurissa elävä toveripiiri useimmiten pimentää lopunkin vanhasta hyvästä elinkeinosta. Vanhempien esimerkki ja neuvot ovat uhmaikäiselle pelkkää ilmaa.

Jos myöhemmin herätään, maaseutua ja maataloutta tarkastellaan kaupunkivihrein silmin: ”alkuperäinen”, luonnonsuojelu, ennallistaminen, hyötyeläinten vapauttaminen ynnä muu ajaa kaiken ohi. Ei ymmärretä, että luontoa pitäisi hoitaa oikealla tavalla, hyödyntää soita ja metsiä, viljellä maata tuottamalla ruokaa.

Maatalous, peltojen viljely ja kotimainen ruuantuotanto on aikuistuvalta väestöltä jäämässä pimentoon: ei edes tiedetä, mitä maatilalla tehdään.

Uusi maaseudusta vieraantunut ikäpolvi on vallannut virastot, koululaitoksen, elykeskukset, luonnonsuojelujärjestöt ja muut. Näiden ohjailun ja valvonnan kurimuksessa eletään. Alkutuottajilta puuttuvat voimakkaat edunvalvojat, tukijat ja ymmärtäjät.

Tuotantokustannukset ovat korkeat, tuotteen hinta ei kata kustannuksia, viljelijä ei saa palkkaa työstään. Kannattamaton toiminta joudutaan lopettamaan konkurssin kautta.

Mutta tämähän ei huoleta ketään, sillä nykyinen sukupolvi on koulittu ulos maaseudusta ja maanviljelyksestä. Lapsetkaan eivät tiedä, mistä heidän ruokansa on peräisin.

Nykyinen koulutus- ja kasvatusjärjestelmä on tuhoamassa aidon maalaisjärjen. Kun se on lopullisesti kadonnut, olemme hukassa.