Lakko on taitolaji

Stiina Hovi 

Lauri Kontro on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.

Lakko on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.

Kansallisen lentoyhtiön Finnairin lentäjät menivät lakkoon. Vanhat työväenliikkeen miehet saattavat katsella hyväpalkkaisten lentäjien lakkotouhua hieman ihmeissään.

Lakkoa on pidetty perinteisesti työväenliikkeen peruuttamattomana oikeutena. Yleensä myös ajatellaan, että pienipalkkaisimmat ryhmät joutuvat ajamaan etujaan lakon kautta.

Joskus aikoinaan niin olikin. Lakoilla on saatu monta kertaa hyvät palkankorotukset, tosin ei aina kaikkein pienituloisimmille.

Pienituloisten ongelma on se, että yleensä heidän järjestönsä ovat heikkoja. Jos sellaisen ammattialan järjestö olisi vahva, eivät jäsenet enää olisikaan pienituloisia. Näin on käynyt muun muassa metallimiehille, jotka ovat varsin hyvin palkattua porukkaa. Metalliliitto onkin perinteisesti liitoista kaikkein vahvin.

Suomen historiassa lakolla on ajettu usein myös muita päämääriä. Tunnetuin lakoista on suurlakko, jonka kansa teki vuonna 1905. Sen seurauksena Venäjän itsevaltainen tsaarikin taipui ja Suomeen saatiin maailman uudenaikaisin eduskunta.

Myös kuuluissa yleislakossa oli poliittisia piirteitä. Lakko alkoi samana päivänä kun Urho Kekkonen aloitti presidenttikautensa, 1. maaliskuuta 1956. Maataloustuottajatkin kokeilivat lakkoa, luovutuslakkoa, josta kuitenkin nopeasti luovuttiin.

Yleislakon jälkeen tuntipalkat nousivat 12 markkaa, mikä oli SAK:n vaatimus. Palkkojen nousu laukaisi inflaation, joka söi korotukset vuodessa. Markkinat elivät omaa elämäänsä eivätkä piitanneet sovituista prosenteista. Lakkolaisille jäi lopulta käteen yhtä vähän kuin ennenkin.

Vanhan työväenliikkeen miehet muistuttivat aina, että lakko on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Sääntö on sama kuin sodassa. Sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltain on kummankin vuorollaan ollut helppo marssia Afganistaniin. Poispääsy onkin jo sitten kiven takana.

Lakkokenraalit tiesivät, mitkä ovat onnistuneen lakon edellytykset.

Ensinnäkin omat rivit piti pitää suorassa. Kaikkien piti hyväksyä lakko.

Toisekseen kassassa piti olla riittävästi rahaa. Lakkolaisten perheistä piti pitää huolta.

Kolmanneksi, ei haitannut, jos yleinen mielipide oli lakon puolella. Tärkeätä oli ainakin vasemmistopuolueiden tuki. Lehdistö piti hoitaa hyvin.

Ja neljänneksi, kun lakko aloitettiin, samalla jo tiedettiin milloin se lopetetaan. Eihän lakko ollut tarkoitus vaan väline.

Jos työ olisi herkkua, niin herrat sen tekisivät. Samaa voisi sanoa lakosta. Lakko ei ole herrojen huvi.

Finnairin lentäjien lakko kuitenkin osoittaa, että kyllä isopalkkaisetkin ryhmät pystyvät ajamaan päänsä seinään. Lentäjien palkat ovat 10 000–15 000 euroa kuukaudessa. Niillä tuloilla on turha odottaa yleisön sympatioita.

Lentäjien lakko on avainryhmälakko. Niistä on kokemusta aiemminkin.

Aikoinaan veturimiehetkin menivät lakkoon. Kun presidentit olivat vielä siihen aikaan kekkosia, niin tuo lakko loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tasavallan presidentti ilmoitti, että mihinkään vaatimuksiin ei suostuta, ja käski veturinkuljettajat töihin.

Kukaan ei kysellyt tyyliseikkojen perään. Tärkeintä oli, että lakko loppui. Eikä presidentti sitä paitsi tehnyt mitään laitonta. Laittoipahan vain arvovaltansa peliin.

Jorma Reini oli kovaotteinen ay-johtaja, joka hiljensi kerran voimalaitokset. Sitä lakkoa voi pitää tyypillisenä avainryhmälakkona. Reini kuitenkin osasi myös lakon lopettamisen. Kun hän oli saanut prosenttinsa, voimalaitoslakko loppui.

Reinistä tuli sen jälkeen valtakunnansovittelija. Siinäkin tehtävässä hän onnistui. Reini kaatui myöhemmin henkilökohtaisiin asioihin.

Lentoliikenne on avainala kaikkialla. Yhdysvalloissa Ronald Reaganin kaudella lennonjohtajat aloittivat lakon. Reaganin käsi ei kuitenkaan paljon vapissut, kun hän otti ja erotti koko porukan. Lennonjohtotorniin käskettiin uudet miehet.

Ronnie osasi arvioida tilanteen oikein. Hän olikin vanha ay-johtaja.

Että mitäkö tällä on tekemistä Finnairin lentäjien lakon kanssa. Sitäpä vain, että lentäjien kannalta lakko, niin lyhyeksi kuin se jäikin, oli virhe. Kun lentotoiminta on kansainvälisessä kriisissä, ei suomalainen Finnair mitenkään voi jäädä sen ulkopuolelle. Vertailukohdan tarjoaa varustamotoiminta. Aikoinaan alalla tunnettiin Merimies-Unioni, joka oli kuin valtio valtiossa. Eipä ole enää.

Lentäjät hakivat torjuntavoittoa. Logiikan ymmärtää.

En panisi silti päätäni pantiksi, että lakko kannatti. Ainoa viisas päätös lakossa oli, että se ymmärrettiin lopettaa nopeasti.

Torjuntavoittoja kun on monenlaisia. Sellaisen sai aikaan kerran Pyrrhoskin.