Juha Mieto ei ole vielä päässyt ladulle kotikulmilla, muttei se haittaa – metsätyöt ja lumenluonti on hiihtojätin mielestä parasta liikuntaa
Latujen legendan onni koostuu arjen hetkistä. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Juha Mieto ei haaveile enää suurista asioista.
Puuhommat tuovat Juha Miedolle mielenrauhaa. Kuva: Johannes TervoHiihtolegenda Juha Mieto avasi oman hiihtokautensa vasta viime viikonloppuna Ruotsin Jarhoisissa pidetyssä hyväntekeväisyyshiihdossa. Mukana olivat vanhat kilpakumppanit Thomas Wassberg ja Pertti Teurajärvi.
"Se oli oikein lämminhenkinen hiihtotapahtuma. Kun palasin maanantaina kotiin, täällä odottivat lumityöt. Se oli mukava yllätys", Mieto toteaa.
Kotikulmilla Mieto ei ole vielä ehtinyt hiihtää epävakaan talven vuoksi. Mieto muistelee, että vähälumisia talvia oli jo 1960- ja 1970 -luvuilla, kun Kurikassa järjestettiin suosittuja puistohiihtoja. Yhtenä vuonna lunta rahdattiin Kurikkaan 500 kilometrin päästä Taivalkoskelta.
”Kun Havuluodon rekka-autot veivät Kuusamoon tavaraa, ne toivat paluulastina lunta. Sillä saatiin kilometrin pituinen latu ja kisat pidettyä. Tuhansia ihmisiä saapui paikalle.”
Hyväkuntoinen konkari tekee 20 kilometrin hiihtolenkkejä perinteisellä hiihtotyylillä.
Parhaana liikuntana hän pitää kuitenkin lumenluontia ja metsäpalstalla puuhastelua. Jonain aamuina hän herää aikaisin, jotta ehtii lumenkolaukseen ennen aura-auton tuloa.
Miedon kylässä Kurikassa asuva 69-vuotias hiihtäjälegenda jäi eläkkeelle neljä vuotta sitten, mutta hän reissaa yhä edustustehtävissä ympäri Suomea.
Tahti on kuitenkin hiljentynyt kiireisistä vuosista, joina hän teki yli 300 keikkaa ja ajoi 130 000 kilometriä. Nyt keikkoja ja kilometrejä kertyy kolmannes tuosta.
”Minulla ei ole keikkamyyjää. Ilman välikäsiä voin mennä halvemmalla ja kahta kättä heilutellen, että mitäs tilasitte. Lehmä kannattaa mieluummin lypsää kuin tappaa”, Juha Mieto virnistää partansa takaa.
Mieto osaa heittäytyä hetkeen. Kuten hiljattain pysähdyttyään kuuntelemaan talitintin laulua. Hetken päästä Mieto ja lintu lauloivat kilpaa.
”Saan olla tarpeeksi ihmisten parissa edustustöitä tehdessä. Metsä antaa tilaa mielen rauhoittumiselle ja saan sieltä voimaa. Olen työkeikoilla ihmishälinässä. Jos olisin rauhaton sielu, elämästäni puuttuisi tasapaino”, Mieto puntaroi.
Pihanperältä löytyy polttopuukeidas, jossa raataessa isännän mieli lepää.
Viime syksynä Mieto kaatoi ison kuusiaidan tontiltaan. Rautakankea, kirvestä ja lapiota käyttämällä hän repi kymmenen isoa kantoa maasta ja silppusi ne polttopuiksi.
Viehtymys fyysiseen työhön ja metsään ovat lapsuuden peruja. Mieto varttui kolmilapsisessa maanviljelijäperheessä läheisellä Pitkämön kylällä. Isä Aarno oli sotaveteraani ja Saima-äiti entinen lotta.
”Meillä oli kuusi lehmää ja sodassa palvellut työhevonen. Maata oli 20 hehtaaria. Heinätöitä tehtiin ja sontaa levitettiin pellolle käsipelin. Traktori meille hankittiin vasta 70-luvun alussa.”
Lapsuuttaan Mieto muistelee hyvällä, vaikka elämä 1950-luvulla oli niukkaa ja työntäyteistä. Hän ihaili lapsena kovia työmiehiä. "Kävin vain kansakoulun ja senkin takaperin. Jo ensimmäisellä luokalla ajattelin, että menisi tämä koulu äkkiä, niin pääsisin töihin.”
”Nykynuoriso ei tajua, kuinka kovaan työntekoon entisajan nuoret joutuivat. Silloin ei valitettu ja haettu rahaa sosiaalihuollosta, koska sellaista mahdollisuutta ei edes ollut.”
Mieto kertoo perineensä isältään periksiantamattoman luonteensa.
”Isäni oli iso ja ronski vanhan ajan työmies. Kerran metsäreissulla hän kaatoi ison kuusen ja sanoi, että kotiin lähdetään vasta sitten, kun olen saanut puun oksittua. Siinä oli 7-vuotiaalle pojalle tekemistä. Jos tänä päivänä saman ikäinen lapsi laitettaisiin mettätöihin, puhuttaisiin lapsityövoiman käytöstä.”
Moni huippu-urheilija jää kaipaamaan adrenaliinin tunnetta suonissa. Mieto on löytänyt onnen ruumiillisen työn parista. Hän tekee töitä vanhaan tyyliin käsipelillä.
”Kun raha tulee muualta, voin puuhastella täällä kaikessa rauhassa aikaa säästämättä. Kesäisin käännän kasvimaan lapiolla, että saan juolavehnän pois.”
Mieto nimeää elämänsä tärkeimmiksi vaikuttajiksi omat vanhempansa. Kotoa saatu kasvatus ja ahkeruuden oppi kantoivat myös urheilu-uralla. Hän pääasiassa valmensi itse itseään.
”Käytin omaa järkeäni. Kilpaurheilija on lähtöviivalla yksin ja vastaa suorituksestaan. Sillä hetkellä sisin pitää olla viritettynä sellaiseen tilaan, että lähtökäskyn saatuaan singahtaa liikkeelle kuin lintu oksalta.”
”Valmistauduin kilpailuihin tekemällä mielikuvaharjoituksia. Parasta oli, jos kilpailua edeltävänä iltana sai pienen kähinän aikaiseksi”, Mieto naurahtaa.
Hiihtourallaan Mieto oli kuin huippuunsa viritetty moottori, joka höyrysi ja sihisi kuin hankeen viskattu kiuas. Miedon mukaan kaiken takana oli ankara harjoittelu, joka nosti itseluottamuksen tappiin.
Harjoitteluun sisältyi myös ampumajuoksua ja suunnistusta.
”Suunnistuskisan lähdössä täytyy olla tarkkana kuin tarhapöllö. Käytin samaa ajatusmaailmaa hyödyksi hiihdossa. Suunnistaessa opin tarkkailemaan maaston profiileja ja samalla löysin parhaat marjapaikat”, Mieto naurahtaa.
Mieto tunnustautuu menneiden aikojen mieheksi. Hän ei omista älypuhelinta. Hän ei ole koskaan lähettänyt tekstiviestejä saati käyttänyt sosiaalista mediaa.
”Jos mulle tulee tekstiviesti, niin soitan siihen numeroon. Ihmettelen sitä, miten nykyurheilijat pystyvät keskittymään kisoihin, kun heidän pitää jatkuvasti näpytellä puhelintaan. Ennen kisoihin keskityttiin rauhoittumalla. Nyt tuntuu siltä, että ihmiset rauhoittuvat vain nukkuessaan.”
Mieto on huolissaan nykyihmisten hyvinvoinnista. Hänen mukaansa meidän tulisi tuntea itsemme ja elää sisimpämme mukaan.
”Ihminen kestää paljon enemmän kuin se kuvitteloo. Monet palavat loppuun sen takia, koska he eivät tunne itseään. Pitäisi antaa periksi jossain asioissa eikä tavoitella joka asiassa täydellisyyttä.”
Mieto kaipaisi Suomeen positiivista asennemuutosta lähimmäistä kohtaan.
”Olin 70-luvun alussa kolme viikkoa Amerikassa. Siellä minulta kysyttiin iloisena, että olenko menestynyt bisneksessä. Tämän päivän Suomessa ei vieläkään osata iloita toisten puolesta. Jos joku puhuu rohkeasti omasta menestyksestään, häntä pidetään leuhkana.”
Mieto kaipaa entisaikojen yhteisöllisyyttä. Maaseudullakaan ei enää kyläillä kuten ennen ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroihinsa kuin kerrostalolähiöissä konsanaan.
”Ennen käytiin kylässä, mutta nykyään kattotaan televisiota omissa oloissa. Jos auton ääni kuuluu ulkoa, niin kurkitaan verhojen välistä, että kunhan se ei ajaisi meidän pihaan.”
Miedon elämän suurimmat uroteot eivät liity urheiluun, vaan perhe-elämään. Elämä muuttui kertaheitolla 22 vuotta sitten, kun Minna-vaimo menehtyi sairauteen, ja mies jäi 8-vuotiaan Petteri-pojan yksihuoltajaksi.
”Leskeksi jääminen ja pojan yksin kasvattaminen ei ollut helppoa, mutta mielestäni olen hoitanut asian hyvin.”
”Kun jäimme kahdestaan, tuntui luonnolliselta, että poika on elämäni ykkösasia. Halusin taata hänelle turvallisuuden ja läsnäolon tunteen sekä pitää kaikki lupaukseni. Siitä muodostui lapsen ja vanhemman välinen luottamus, joka jatkuu yhä.”
Mieto harrasti nuorena monia urheilulajeja. Elämänpolku olisi ollut toisenlainen, ellei hän olisi päätynyt Kurikan Ryhdin hiihtojaoston suojiin.
”Jos minusta ei olisi tullut urheilijaa, olisin jatkanut maanviljelijänä ja puuseppänä setäni puuseppäliikkeessä. Hyvän elämän olisin elänyt niinkin, mutta enemmän näin maailmaa urheilemalla.”
Juha Mieto oli kansanedustajana yhden kauden vuosina 2007–2011. Hän ei ikävöi politiikkaan. Tulevia eduskuntavaaleja hän seuraa mielenkiinnolla.
”Eduskunnassa oleminen oli hieno kokemus. Työskenteleminen kansanedustajana oli tyystin erilaista kuin mitä yleisesti luullaan. Ei siellä riidelty ja haukuttu toisia. Täytyy muistaa, että kyselytunnit ovat suurta teatteria.”
Mieto täyttää 70 vuotta ensi marraskuussa. Hän ei aio juhlistaa merkkipäiviään. "50-vuotisjuhlat pidin ja väkisin vielä kuusikymppisetkin eduskunnassa ollessani. 70-vuotispäivänä menen mieluummin kyykkimään kuusen juurelle."
Miedolla ei ole suurempia haaveita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hän on jo siirtänyt omaisuuttaan ainoalle pojalleen.
”Jäljellä on auto, asumisoikeus ja pankissa sen verran rahaa, ettei tyhjää höngi. Nyt annetaan porskuttaa ja katsotaan mitä elämä tuo tullessaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
