RIIMUKEHÄN SAAGA ELÄÄ

Rooli päällä

TEKSTI:

Katja Koljonen

KUVAT:

KimmoHaimi

Rooli päällä

Pellon takana, metsän reunassa on puinen portti, joka vie toiseen todellisuuteen. On viisainta sulkea kännykkä ja vetää harmaa kaa-

pu ylleen, ettei herätä ylimääräistä huomiota.

Valo pilkottaa harvassa kasvavien puiden lomasta polulle, jota reunustavat tuuheat heinäkasvustot. Taakse jäävät asfalttitiet, autot ja maalliset murheet.

Pian kulkija saapuu Hartaan Tuopin kievarin pihaan, jonka perällä on myös nuotiopaikka ja vartiotupa vankityrmineen. Luostarin ylläpitämän kievarin sisältä kantautuu kiivas puheensorina.

Varovainen kurkistus sisälle paljastaa, että Lounais-Saretoksen herttuakunnassa sijaitsevan kylän asukkaat ovat kokoontuneet kotikaljan ja voileipien ääreen keskustelemaan viime päivien kummallisista tapahtumista.

Ensinnäkin luostarin pyhä kristallipallo on varastettu eikä syyllisestä ole hajuakaan. Toiseksi herttuakunnan uusi herttuatar Camilla Verny aikoo huhujen mukaan vierailla kylässä.

Yht´äkkiä ovesta syöksyy ulos tuima ilves. Hahmo juoksee suoraan vastapäiseen pusikkoon syljeksimään. Ties mitä ovat juottaneet sille kievarissa.

Mutkan takaa polkua pitkin lähestyy äänekäs seurue. Kaksi sutta ja kärppä lampsivat peräkkäin ja kerskuvat yhteen ääneen taistelutaidoillaan. Ainakin toisella sudella roikkuu kivääri olalla.

Muukalaisten on aika poistua vähin äänin kylästä.

Palataanpa ajassa pari tuntia taaksepäin. Tosielämässä tämä eläinhahmojen asuttama kylä sijaitsee Hollolassa, fantasiapeliyhdistys Rajakatse Fantasian pelialueella. Metsässä käyskentelevät hahmot ovat live-roolipelaajia eli larppaajia ja tämänkertainen peli on Riimukehän saaga. Samaa saagaa on pelattu jo kuutena kesänä ja tarina jatkuu vain.

Vuosien saatossa pelien hahmot ja ihmiset vaihtuvat, mutta jotkut ovat viihtyneet mukana alusta asti. Yksi heistä on Rajakatse Fantasia ry:n puheenjohtaja Petri Mäntylä. Hän on muun muassa kirjoittanut taustamateriaalin ja keskeisimmät juonenkäänteet Riimukehän saagaan.

Yhdistys on perustettu 1990-luvun puolivälissä ja siihen kuuluu parisenkymmentä roolipelien ystävää. Sama poppoo tekee myös lyhytelokuvia. Perustajajäsenet tutustuivat aikoinaan armeijassa, jolloin yhteinen mielenkiinto kohdistui tietokonepeleihin. Sittemmin kuvioihin tuli myös larppaus.

Ryhmä on rakentanut pelialuettaan talkootyönä vuodesta 1996 ja saldo on kieltämättä komea. Alueelta löytyy puusta rakennetun tavernan lisäksi sähköllä ja juoksevalla vedellä varustettu pelinjohtopiste, pari huussia, sepänpaja, vartiotupa, miniputka ja jalkapuut, halkovaja, laavu, sauna sekä hautausmaa.

Peleihin kirjoitetaan usein taustat, joista selviää esimerkiksi keiden hahmojen välillä on jännitteitä ja mitä on tapahtunut ennen pelitilannetta. Itse peli etenee kuitenkin aina omalla painollaan, jolloin mitä tahansa voi sattua. Yksi hahmoista kenties kuolee, kun taas toinen rakastuu tulisesti. Mäntylän mukaan viehätys piilee juuri yllätyksissä.

Oikeasti kenellekään pelaajalle ei tietenkään käy kuinkaan. Miekat ovat pehmeää muovia ja ampuma-aseet varustettu paukkupatruunoin. Pelissä noudatetaan tarkkoja ohjeita ja turvatoimia. Useiden vuosien säntäily metsissä on Mäntylän muistin mukaan poikinut vain yhdelle pelaajalle nyrjähtäneen nilkan. Se on pieni hinta suurista elämyksistä.

Joskus pelit kestävät muutaman tunnin, joskus jopa vuorokauden. Tällä kertaa pelissä käytetään eläinhahmoja ja juonikin on erityisen mielikuvituksellinen yliluonnollisine vivahteineen. Osassa peleistä jäljitellään esimerkiksi keskiaikaa. Silloin mukaan otetaan historiallisia faktoja ja pukukoodikin on tarkempi.

”Pelaajat eläytyvät tarinaan kukin oman kykynsä ja fiiliksensä mukaan” , luonnehtii harmaahapsiseksi sudeksi sonnustautunut Petri Pohjanmies, toinen Rajakatse Fantasian perustajajäsenistä. Hän painottaa, että kyse on nimenomaan eläytymisestä, ei näyttelemisestä.

”Vaikka hahmoa esittäessä eläytyy tosissaan, ei rooli ole jäänyt kertaakaan päälle”, Pohjanmies hymyilee.

Hänen mielestään larppaus tarjoaa rikkaita elämyksiä ja mahdollisuuksia tutustua erilaisiin ihmisiin. Kaukaisin pelaaja on löytänyt tiensä Hollolaan Italiasta.

Mäntylä ja Pohjanmies laskeskelevat pelanneensa liki sadassa live-roolipelissä. Harrastus vie yleensä suuren osan kesän viikonlopuista. Etenkin pelin kirjoittajalta menee luovaan työhön paljon aikaa puhumattakaan muusta valmistelusta ja rekvisiitan hankki-

misesta.

Esimerkiksi vanhanaikaisilta piilukkoaseilta näyttäviä asekopioita metsästetään huutokaupoista ja kirpputoreilta, ja niitä onkin kertynyt yhdistyksen jäsenille melkoinen kokoelma. Rooliasut ovat yleensä pelaajien omia, mutta yhdistykseltäkin löytyy talkootyönä ommeltuja kaapuja, viittoja ja muita asusteita.

Tuntia ennen pelin alkua pelinjohtopisteellä käy kova kuhina. Pelaajat kaivavat kätköistään kaapuja, häntiä, huppuja ja korvia. Mäntylä maskeeraa yhtä pelaajista sudeksi ja ottaa mallia eläinaiheisesta tietokirjasta.

”Valmistautuminen eli proppailu on iso osa pelin nautintoa”, kertoo Hanna Nummila ja levittää samalla paksua, harmaata kasvomaalia poskiinsa. Pisteenä iin päälle hän kiinnittää päänsä laelle sudenkorvat. Voilá, varavouti Hilda Terävähammas on valmiina koitokseen.

Ilvekseksi naamioitunut Outi Piltonen alias Siiri Lynkki patsastelee vieressä valmiina ja imee hermosauhuja tupakasta. Hän myöntää, että paineet roolisuorituksen onnistumisesta kasvavat ennen peliä.

”Pelin jälkeen väsyttää kovasti, kun jännitys purkautuu. Mutta on tämä vinkeää puuhaa.”

Pelaajat intoutuvat muistelemaan aiempien pelien hassuja sattumuksia. Silloin tällöin keskelle pelialuetta tupsahtaa pahaa aavistamaton sauvakävelijä tai suunnistaja. Ilmeet ovat näkemisen arvoiset, kun lenkkipolulla

Larppaaja

elää rooliaan

Live-roolipelissä pelaajat eli larppaajat pukeutuvat ja esittävät hahmoaan improvisaatioteatterin tyyliin. Tavallisessa roolipelissä pelaajat istuvat pöydän ääressä, liikuttelevat pelinappuloita ja kuvailevat hahmojensa tekemisiä.

Peli kestää yleensä neljästä kahdeksaan tuntiin.

Osallistujia on kerrallaan noin 20–120 henkeä.

Pelipaikalla on sisätiloja, mutta myös mahdollisuus liikkua ulkona.

Sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa on useita rotuja ja lajeja. Teemana voi olla esimerkiksi juhlat tai sattumanvarainen kohtaaminen majatalossa.

Tyypillinen live-roolipelaaja on alle parikymppinen tyttö, joka on kiinnostunut fantasiakirjallisuudesta ja historiasta, ompelee itse vaatteensa ja käy peleissä muutaman kaverinsa kera.

Suomen live-roolipelaajat ry:ssä on 800 aktiivista jäsentä, mutta yhteensä harrastajia lienee joitakin tuhansia.

Peliporukoita löytyy pääkaupunkiseudulta Lappiin saakka, niin Itä- kuin Länsi-Suomestakin. Eniten pelaajia on kuitenkin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Suomen live-roolipelaajien listoilla on 45 pelejä järjestävää ryhmää.

Pelimaksut ovat usein kohtuullisia, noin 6–10 euroa.

Lähde: www.larp.fi

Rooli päällä

vastaan juoksee kärppä kannoillaan pyssyä heilutteleva susi.

Piltonen muistelee hymyssä suin metromatkaa, jolloin hän herätti pelkoa kanssamatkustajissa taitavasti maskeerattu avohaava otsassaan.

Moni pelaaja on suhtautunut ensimmäisen roolihahmonsa kuolemaan lähes yhtä raskaasti kuin rakkaan lemmikin menetykseen. Eräskin har-

rastaja eläytyi kahdeksan vuotta kaar-

tin sheriffin rooliin, kunnes kuoli lopulta yöllisessä kahakassa.

Kello on muutamaa minuuttia vaille kolme ja suurin osa porukasta odottaa jo kievarissa. Kärppä ja sudet tekevät lähtöä pelipaikalle, kun pelinjohtaja Petri Mäntylä jää vielä maskeeraamaan itseään.

”Aikuiset ihmiset leikkii pitkin metsiä!” Hanna Nummila nauraa ja nostaa kiväärin olalleen.

Tällä kertaa pelin on määrä kestää neljä tuntia.

Kotiin päästyäni syön kaikessa rauhassa leipää ja tajuan, että sudet, kärpät ja ilvekset ovat edelleen Hollolan metsikössä elämässä Riimukehän saagaa. Siellä ne menevät aseet olalla ja puhuvat hassuja. Ajatus on sekä huvittava että jollakin tapaa lohdullinen. On mukava tietää, että aikuisetkin osaavat leikkiä.

Myöhemmin saan Petri Mäntylältä sähköpostia, jossa hän kertoo kuinka Riimukehän saaga tuona lauantaina eteni.

Herttuatar Camilla Verny ei koskaan saapunutkaan kylään, mutta sen sijaan sinne eksyi höpsähtänyt tieteilijä Jakobiel Intomieli, joka oli ajelehtinut lähistölle keksimällään kuumailmapallolla. Intomieli sai illan aikana kimppuunsa tieveroja perineen voudin, susi Rudolf Tuimakatseen, joka tulkitsi kuumailmapalloilun selväksi veronkierroksi.

Vaikka samainen vouti apulaisineen suoritti kyläläisille ruumiintarkastuksia, ei kadonnutta kristallipalloa löytynyt. Kyläläiset eivät tätä tiedä, mutta rikoksen takana oli Siiri Lynkki.

Kristallipalloa varastaessaan onneton ilves oli vahingossa rikkonut pallon ja saanut sen sisällä asuneen, ihmeitä tekevän voiman itseensä. Tuo mystinen voima ajoi Lynkin hulluuden partaalle. Ehkäpä Lynkki on palannut omaksi itsekseen ensi kesään mennessä, kun Riimukehän saaga taas jatkuu.

Rooli päällä