Äijäkanteleet harjoittelevat Aitomäen nuorisoseurantalolla. Kuvassa Sampo Järnefelt, Eemil Hyppänen, Eero Hyppänen, Anton Vinnikka, Teemu Haimi ja Juhannus Niemi.
Kymenlaakson äijämuskarilaiset
Valkealan provinssin lähettiläät esiintyivät viime vuonna Folklandia-risteilyn 20-vuotisjuhlagaalassa. Hetken mielijohteesta he päättivät esiintyä ilman paitoja.Aitomäen kylänraitti on hiljainen, mutta nuorisoseurantalolta kantautuu Black Sabbathin Paranoid-klassikon sävelet. Ilmassa on annos testosteronia, kun joukko kansallispuvun liiveihin pukeutuneita uroksia laulaa Älä Väino vainoo -nimistä versiota.
”Vaka vanha Väinämöinen laski laulellen vesiä
mietti tarttis jostain löytää saunaan selänpesijä…”
Miehisen möreä ääni, heleä kannel, rehvakkaan rento ja aito asenne ovat kiehtova yhdistelmä. Niiden ansiosta Äijäkanteleet on noussut kansanmusiikkipiirien suosikiksi.
Äijäkanteleet sai alkunsa kanteleen juhlavuonna 2012, kun maanviljelijä Juhannus Niemi oli palaamassa tanhuryhmänsä kanssa bussilla folk-tapahtumasta.
”Osa oli enemmän tai vähemmän juhlatuulella. Julistin bussissa, että nyt perustetaan miesten kannelyhtye. Kädet nousivat ilmaan bussin perällä, että mukana ollaan”, Niemi muistelee nyt.
Bussi pysähtyessä huoltoasemalle Niemi kertoi ideasta kanteleensoiton maisterille Minna Raskiselle.
”Pyysin Minnaa opettajaksi ja hän suostui. Hän mainitsi samalla, että Japanissakin on kanteleliiton alajaosto. Julistin heti, että yhtyeen ensimmäinen ulkomaan keikka on sitten Japanissa.”
Minna Raskinen on ollut Äijäkanteleiden suunnannäyttäjä ja tukipilari tähän päivään saakka.
”Ensimmäinen ajatus oli versioida pelkkiä rokkikappaleita, mutta onneksi Minna johdatteli meidät kansanmusiikin kultaiselle tielle. Hänen ansiostaan ohjelmistoomme kuuluu myös kansanlauluja”, Niemi kiittelee.
Äijäkanteleissa vaikuttaa kolmetoista 19–68-vuotiasta jäsentä.
Suurin osa löytyi mukaan kotikylän Aitomäen kuorosta ja sonniyhistyksestä sekä Hyppälän urosmartoista ja Nuttuskehvelit-tanssiryhmän riveistä.
”Sekalaiseen seurakuntaan” kuuluu maanviljelijöitä, autonasentaja ja ammattisotilas – eläkeikäisiä isoisiä ja hädin tuskin parikymppisiä kolleja. Hevimies ja maanviljelijä Teemu Haimi on tuttu ensimmäiseltä Maajussille morsian -kaudelta.
Läheskään kaikilla ei ollut aiempaa kokemusta kanteleensoitosta tai julkisesta esiintymisestä.
Sampo Järnefelt liittyi yhtyeeseen peltotöiden lomassa. ”Juhannus tuli katsomaan meidän pellolle lietteen levitystä. Hän toi mukana kanteleen ja sanoi, että tuossa on peli, tulehan treenaamaan.”
”Liittyessäni mukaan yhtye oli toiminut jo vuoden. En tiennyt kanteleesta mitään. Luulin, että sitä soitetaan kuin kitaraa. Ensimmäinen keikkani oli Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla. Se oli huikea kokemus. En olisi kuuna päivänä uskonut esiintyväni festivaaleilla. Kansanmusiikkiyhtyeeseen liittyminen aiheutti hämmennystä myös kaveripiireissä”, Sampo Järnefelt sanoo.
Alussa jokainen äijäkantelelainen opetteli soinnut. Apuvälineenä toimi paita, jonka vasempaan hihaan oli painettu soinnut: Soittotoverin hihasta oli helppo luntata sointukuvioita keikoilla.
Äijien soittotaito on kehittynyt huimasti alkuajoista. Seuraava tavoite on ottaa laulutunteja, jotta lauluun saataisiin moniäänisyyttä.
Alkuun kanteleet hankittiin sieltä ja täältä. Osa oli peräisin lakkautetulta Aitomäen kyläkoululta. Nyt yhtyeellä on apurahalla ostetut kuusikieliset kanteleet. Soitto kuulostaa yhtenäisemmältä.
Ammattilaisiksi eivät Äijäkanteleet tähtää. Myötänolostuminen ja esiintymisjännitys ovat olennainen osa keikkatilannetta.
”Hauskuus hälvenee, kun esiintyminen lähenee. Silloin menee hymy pyllyyn jännityksestä. Kaikki vessat on varattuna ennen keikkaa”, Juhannus Niemi sanoo.
Äijäkanteleet ovat panostaneet ulkonäköön. Esiintymisasuina käytetään virallisia kansallispuvun liivejä.
”Me ollaan hyvännäköisiä ja meitä on paljon”, Niemi naurahtaa.
”Kansallispuvusta tulee rento ilme, ja se on myös komea vaate. Rikomme samalla rajoja, kun käytämme kansallispuvun kanssa farkkuja. Sellaista olisi paheksuttu takavuosina.”
Äijäkanteleilla on uskollisia faneja, jotka seuraavat keikoille. Esiintymisiä on buukattu ensi syksylle saakka.
”Kotona välillä kuulee, että voisit tehdä joskus töitäkin. Tilannetta helpottaa se, että tarvittaessa voimme esiintyä vähintään kuuden hengen kokoonpanolla.”
”Kerran Sampo myöhästyi keikalta. Se käveli saliin, nousi lavalle ja alkoi soittaa, eikä kukaan piitannut mitään”, Niemi muistelee huvittuneena.
Äijäkanteleet haluaa viestittää, että kansanmusiikkia voi tehdä hauskalla tavalla.
Eemil Hyppänen kertoo yllättyneensä ammattimuusikoilta saadusta palautteesta.
”Monet ammattimuusikot ovat kannustaneet ja luotsanneet meitä eteenpäin järjestämällä muun muassa esiintymisiä.”
”Kansallismusiikkipiireissä tehdään musiikkia lähtökohtaisesti elämäntavan ja nautinnon vuoksi. Raha ei ole ykkösjuttu. Monessa muussa musiikkigenressä taso on niin korkealla, että tällä oppimäärällä emme olisi päässeet näin pitkälle”, Hyppänen aprikoi.
Kanteleensoittajat ovat saaneet huomata, että suhtautuminen kantelemusiikkiin on muuttunut positiivisemmaksi.
”Viisitoista vuotta sitä pidettiin Väinämöisten touhuna. Piti olla pujoparta ja pellavapaita päällä. Toisaalta harmittaa, että edelleen suuri osa ihmisistä tietää kanteleen vain koulun musiikintunneilta”, Niemi sanoo.
Ikimuistoisia esiintymiskokemuksia on kertynyt paljon, muun muassa Folklandia-risteilyn päälavalta.Siellä äijät laittoivat savukoneen päälle ja repäisivät paidat päältänsä. Menestys oli taattu.
Ylitse muiden oli kuitenkin viimesyksyinen Japanin esiintymisreissu. Kymenlaaksolaiset kantelelähettiläät saivat sydämellisen vastaanoton.
”Kun japanilaiset innostuvat jostain, he innostuvat kunnolla. Eräs henkilö lensi Tokiosta Hokkaidon saarelle katsomaan meitä”, Sampo Järnefelt kertoo.
Japanin keikoilla yhtye pisti huutokatrilliksi ja kävi hakemassa paikalliset daamit mukaan tanssimaan. Japanilaiset ovat tunnetusti kovin pidättyväisiä, joten he eivät yleensä tanssi virallisissa tilaisuuksissa. Mutta Äijäkanteleet saivat houkuteltua naiset ja muutaman miehenkin tanssimaan.
Esiintymisreissut ja yhteiset harjoitukset antavat Äijäkanteleiden jäsenille tärkeää vastapainoa arkielämään. Porukalle on muodostunut oma huumorinsa ja toimintatapansa. Vaikka toiminta on kehittynyt, hauskanpito on edelleen ykkösasia.
”Näitten miesten kanssa on kiva käydä reissussa, mutta keikkojen jälkeen on ihan mukava palata kotiinkin”, yhtyeen nuorempaan siipeen kuuluva Anton Vinnikka naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
