Passipaikalla: Hiljaiset kyttyrät
Puolustusvoimien kantahenkilökunnalle tulee pakko lähteä sotimaan vieraalle maalle.Eduskunta jauhoi toista vuotta kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevaa lainsäädäntöä. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) vannoi aikoinaan lähetekeskustelussa, ettei toimivaltajakoihin yritetä tehdä muutoksia.
Annika Lapintien (vas.) perustuslakivaliokunta joutui vihdoin yksimielisesti toteamaan, ettei Suomea voida viedä sotatilanteiden osapuoleksi pelkästään sotilasasiana, vaikka lakiesitys sellaista yritti.
Perustuslain mukaan kiireellisetkin päätökset tekee valtioneuvosto ja viime kädessä ne tuodaan aina eduskuntaan.
Eduskunta puhuu uuvuksiin asti homoliitoista, mutta perustuslain kiertoyritykset vaiettiin valiokuntamietinnön sokkeleihin.
Lakiesitystä kirjoitettiin seitsemän vuotta. Eikö oikeuskanslerilla ollut kertaakaan aikaa valaista lainvalmistelijoille ja kenraaleille perustuslakimme ydintä?
Paketin osana puolustusvoimien kantahenkilökunnalle tulee pakko lähteä sotimaan vieraalle maalle. Ajatus oli yya-Suomessa kauhistus.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) perusteli, että virkamieskin voidaan määrätä ulkomaantehtävään ilman valitusoikeutta. Mika Karin (sd.) mukaan on eri asia lähteä salkku kädessä EU-maahan kuin ase kädessä maailmankohteeseen.
Ilkka Kanerva (kok.) runoili, ettei suomalaisten arvojen puolustaminen kysy maantieteellisiä rajoja.
Kapteeni evp. Mikko Kärnä ilmoitti heti, ettei hänen kadettilupauksensa edellytä palvelemista vierailla mailla. Kärnä oli poissa äänestyksestä.
Timo Soini pitää mökää omaantuntoon vetoaville kansanedustajille, joiden kyttyröitä ei kuulemma pidä hieroa. Soini itse on katolisuuteen vedoten hierotuttanut monta kyttyräänsä.
Jos esimerkiksi lestadiolaisen Markus Lohen (kesk.) vakaumus on aitoa, hän äänestää huonona pitämäänsä viinalakia vastaan ja ottaa sitten nöyrästi vastaan seuraukset. Ei se politiikkaa kummempaa ole.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

