Liekit nuolevat harvinaista Fordson Major –traktoria. Onneksi apu on lähellä.
Yhteisvoimin tulta päin!
Hälytyskeikalle lähtiessä on varauduttava kaikkeen. Koskaan ei voi tietää mikä perillä odottaa.
Jokainen vapaapalokuntalainen toimii vuorollaan harjoitusten vetäjänä. Tällä kertaa oli Teemu Lehtikankareen vuoro.
Max Lundströmin, Sami Koivusalon ja Viia Loposen mielestä VPK on kiva ja palkitseva harrastus. ”Täällä opituista asioista on hyötyä jokapäiväisessä elämässä”, kolmikko toteaa.
Välineiden testaus kuuluu palokuntalaisten rutiineihin. Mitään ei jätetä sattuman varaan.Kun kutsu käy, on VPK:lainen aina valmis. Valmiuksien ylläpitäminen vaatii jatkuvaa harjoitusta. Sauvon VPK sammutti syysillassa liekehtivän öljysäiliön.
Liekkimeri sauvolaisen navetan nurkalla kajastaa kauas. Henkilöauto ja traktori ovat ”kolaroineet”, traktorin vetämä säiliötankki on ilmiliekeissä ja uhkaa sytyttää perään posauttaneen auton tuleen.
Lavastettu tilanne näyttää maallikon silmissä hyvin aidolta ja hurjalta.
Sauvon VPK kiirehtii harjoituspaikalle siniset valot välkkyen ja aloittaa sammutustyön. Harjoitukseen osallistuvat statistit esittävät kolarin osapuolia ja saavat tarvittavan ensiavun.
”Liikennevälinepalossa suurimmat riskit syntyvät ohiajavasta liikenteestä. Lisäksi monet ihmiset yrittävät pelastaa palavan autonsa tai sinne jääneitä tavaroita henkensä kaupalla. On tärkeätä, että ihmiset saadaan häädettyä nopeasti sivummalle, etteivät he altistu myrkyllisille palokaasuille”, harjoituksen vetäjänä toimiva Teemu Lehtikankare selostaa.
Harjoituksen päätyttyä kylätie on tulvillaan sammutusvaahtoa. Ilmassa leijailee palaneen polttoöljyn katku. Lehtikankare kokoaa ryhmän ja antaa palautetta harjoituksesta. ”Teidän olisi pitänyt sammuttaa traktorin moottori. Muuten ok. Mennään takaisin asemalle, että päästään mammojen vierelle ajoissa”, Lehtikankare heittää.
Letkut sullotaan hetkessä punaisiin paloautoihin ja pian Scania ja Sisu huristavat kohti kotitallia.
Varsinaissuomalaisen Sauvon vapaapalokunnan viikkoharjoituksen aiheena on auton sammutus. Ennen harjoitusta siihen on valmistauduttu huolella ja tärkeät yksityiskohtat käyty läpi.
Meidän kylän VPK
Suuri osa Suomen pelastustehtävistä hoidetaan kotoa tai työpaikoilta hälytettyjen sivutoimisten vapaapalokuntalaisten voimin. Myös naiset ja lapset osallistuvat VPK-toimintaan, joten voikin sanoa, että VPK on koko kansan juttu.
Ensimmäinen alkeiskurssi on suunnattu 7–8 -vuotiaille palokuntanuorille. VPK:n saloihin perehdytään leikin kautta.
”Aluksi touhutaan sankoruiskujen ja tikkaiden kanssa ja opetellaan ratkomaan solmuja. Varhaisnuorille opetetaan hätätilannekäyttäytymistä ja ensiapua. 16-vuotiaat saavat osallistua hälytysosaston harjoituksiin, mutta varsinaisiin hälytystehtäviin vaaditaan 18 vuoden ikä”, Sauvon VPK:n nuoriso-osaston johtaja Janne Suomi selvittää.
15-vuotiaat VPK-nuoret Max Lundström, Sami Koivusalo ja Viia Loponen ovat sitä mieltä, että jokaisen nuoren pitäisi osata ensiaputoimet ja tulipalojen alkusammutus. Kolmikko kertoo, että harrastuksen kohokohtia ovat erilaiset leirit, joissa kilpaillaan, pidetään hauskaa ja tutustutaan muihin palokuntanuoriin.
VPK on käytännössä lähes ilmainen harrastus. Palokuntanuoret oppivat taitoja, joita he voivat hyödyntää myöhemmässä elämässään, vaikka eivät pelastusalalle päätyisikään.
Viia Loposta kiinnostaa ambulanssikuljettajan työ, mutta hän ei ole tehnyt päätöstä jatko-opiskelupaikasta. ”Se olisi mielenkiintoinen ammatti. Saisi auttaa ihmisiä eikä olisi kahta samanlaista työpäivää”, nuori neiti perustelee.
Palokunnan kanssa naimisissa
Sauvon VPK:ssa on oma osasto myös naisille. Palokuntanaisilla on merkittävä rooli toiminnassa, vaikka vain harva osallistuu varsinaisiin pelastustehtäviin.
”Häärimme yleensä taustalla eli huolehdimme tarvittaessa muonituksen ja tekstiilihuollon. Osallistumme myös varainkeruuseen ja valistustyöhön. Lisäksi harjoittelemme palo- ja pelastusalan tehtäviä ja ylläpidämme ensiaputaitojamme”, Tytti Koivusalo kertoo.
Moni ”syntyy” vapaapalokuntalaiseksi, mutta mukaan päädytään myös kumppanin kautta. ”Isäni, veljeni sekä mieheni ja meidän molemmat lapset ovat VPK:laisia, joten kyllä tämä tarttuvaa touhua on”, Sanna-Mari Lehtikankare-Niemelä listaa.
Tytti Koivusalo vitsailee perään, että aina kun VPK:lainen menee naimisiin, pappi kysyy kumppanilta, että ymmärtäähän tämä menevänsä naimisiin myös palokunnan kanssa.
Pelastustyö vaatii kanttia ja kuntoa
Vaikka VPK-toiminta on harrastus, hälytysosastoissa oleville se ei aina tunnu siltä. Vapaaehtoinen pelastushenkilökunta kohtaa ikäviä asioita siinä missä ammattipelastajakin. Pelastustyö vaatii kovaa mieltä ja kuntoa.
Sauvon VPK:ssa toimii oma ensivasteyksikkö, jonka tavoitteena on antaa hengen pelastava ensiapu ennen ambulanssin saapumista. Lähin ambulanssiyksikkö on 15 kilometrin päässä Sauvon kirkonkylältä, joten VPK on usein paikalla ensimmäisenä.
”Ensivastetyö on raskasta, koska siinä menetetään usein ihmishenkiä. Näin pienellä paikkakunnalla, missä lähes kaikki tuntevat toisensa, joutuu väkisinkin tekemisiin tuttujen tai sukulaisten kanssa”, Teemu Lehtikankare kertoo.
”Kaikkeen toimintaamme pätee vaitiolovelvollisuus, joten voimme purkaa tilanteita vain keskenämme. Panostammekin koko ajan enemmän henkisen taakan purkamiseen. Tarvittaessa saamme apua Punaiselta Ristiltä”.
Kaikki vapaapalokuntalaiset eivät osallistu hälytystehtäviin, vaan jotkut huolehtivat esimerkiksi kaluston ja kiinteistön kunnossapidosta. Jokaiselle löytyy varmasti oma paikkansa VPK:ssa.
Jotkut tehtävät ovat erittäin vaativia. Esimerkiksi savusukeltajalta vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa ja henkistä kanttia työskennellä ääriolosuhteissa. Kaikista ei ole savusukeltajaksi.
Toisille eivät sovellu korkeat paikat tai pimeässä operoiminen. Jotkut eivät kestä nähdä verta tai pahoin loukkaantuneita ihmisiä. He voivat toimia hyvin esimerkiksi liikenteen ohjaajina onnettomuuspaikalla.
Hälytys menee kaiken edelle
VPK:n hälytysosastoon kuuluminen kysyy joustoa ja ymmärrystä lähipiiriltä. Hälytyksen tullessa on palomiehen lähdettävä paloasemalle kelloon katsomatta. Paloautojen on oltava liikkeellä viimeistään viiden minuutin kuluttua hälytyksestä.
”Perheen uimareissu ja yhteinen ruokahetki voi katketa kesken kaiken. Kun hälytys tulee, se menee kaiken muun edelle”, Sanna-Mari Lehtikankare-Niemelä sanoo.
Kolmentuhannen asukkaan Sauvossa vapaapalokuntalaisiin suhtaudutaan hyvin ja heitä pidetään esimerkkeinä hyväntahtoisista kansalaisista.
”Usein päivitellään, miten perheenäiti jaksaa lähteä hälytyskeikoille kaatamaan kahvia. Eikä sitä jaksaisikaan ilman yhteisöllisyyden tunnetta, joka meillä on. Jokainen meistä tekee tätä sydämestään ja vapaaehtoisesti. VPK on monelle meille kuin toinen koti”, Tytti Koivusalo vakuuttaa.
Suurimmassa osassa maata vapaapalokuntalaisille maksetaan hälytyskorvauksia. Muutaman euron tuntikorvaus maksetaan vain hälytysten ajalta, joten rahan sijaan motiivina on useimmiten auttamisen ja jännityksen halu. Kun kännykkä hälyttää, ei koskaan voi tietää mikä perillä odottaa.
”Aktiivisimmille jäsenille tämä on elämäntapa. Tähän touhuun saa uppoamaan niin paljon aikaa kuin kukin haluaa. Eritasoista tekemistä riittää aina”, Sauvon VPK:n päällikkö Ville Tulonen vakuuttaa.
Sääntöviidakko tuo haastetta
VPK-toiminnan suurin haaste on ajan hermolla pysyminen. Uusia määräyksiä syntyy koko ajan, joten toimintaa on kehitettävä vastaamaan ajan haasteisiin. Ville Tulosen mukaan savusukeltajien kuntovaatimukset ovat tiukentuneet viime vuosina niin paljon, että monilla vapaapalokunnilla on vaikeuksia löytää riittävästi savusukelluskykyisiä jäseniä. ”Vaikka tämä on vapaaehtoistyötä, meiltä vaaditaan lähes yhtä paljon kuin ammattipalokunnilta. Se teettää meille paljon työtä”, Tulonen toteaa.
Sauvon VPK on toiminut jo 75 vuotta. Parista käsivoimaruiskusta ja peltiämpäristä alkanut työ on vuosikymmenten mittaan kehittynyt nykyaikaiseksi ja koulutetuksi ensilähdön palo- ja pelastustoiminnaksi.
Jouko Högmander liittyi Sauvon VPK:hon vuonna 1964. Konkari toteaa, että toiminta on kehittynyt vuosien saatossa huimasti joka sektorilla. ”Takavuosina pienissä paloissa käytettiin puolentoista tuuman letkua ja isommissa kolmen tuuman. Silloin oli pääasia, että tuli saatiin sammumaan tavalla tai toisella”, Högmander muistelee.
VPK on ollut Högmanderille osa elämää jo pienestä pitäen. ”Suvussani on vapaapalokuntalaisia molemmin puolin. Isä oli vapaapalokuntalainen, samoin kuin lapseni ja lapsenlapseni. Olen jopa asunut Sauvon paloasemalla aikoinani”, Högmander virnistää.
Lehmä nimeltä Teemu
Sauvon VPK:lla oli viime vuonna 130 pelastustehtävää, joista noin puolet oli ensivastetehtäviä. Sauvon VPK:laiset laskevat, että heidän koko toimintansa pyörii suunnilleen yhden palomiehen vuosipalkalla.
”Eihän Suomella olisi koskaan varaa mennä siihen, että kaikki palomiehet olisivat täyspalkallisia. Silloin myös etäisyydet kasvaisivat liian suuriksi”, Teemu Lehtikankare miettii.
Monet Lehtikankareen ikimuistoisimmista hälytyskeikoista liittyvät eläinten pelastamiseen. Milloin on hirvi potkaissut kypärään tai kiimainen sonni vienyt viittä palomiestä kuin litran mittaa pitkin heinäpeltoa.
Eräs hälytystehtävä poiki oman nimikkoeläimen ja säkkikaupalla haisevaa likapyykkiä paloasemalle.
”Lehmä oli pudonnut navetan syvään lietealtaaseen, eikä me meinattu saada sitä sieltä ylös. Kun lehmän pää alkoi painua pinnan alle, riisuin kalsareilleni ja hyppäsin paska-altaaseen. Pidin lehmän päätä ylhäällä niin kauan, kunnes saimme vinssattua sen kuiville. Kun lehmä myöhemmin poiki, vasikka sai nimekseen Teemu.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
