Meille vai teille?
Kaksi karjaa, kahdet pellot ja kaksi maatilan talouskeskusta. Etäisyyttä näillä vain parikymmentä kilometriä. Ja siinä asutaan, missä on parempi talo. Hyvin toimii.
Muutimme minun sukutilalleni, koska meillä on lehmiä. Pidämme mieheni viljatilaakin, mutta siinä on mukana myös miehen veli. Koneita viedään tilojen välillä edestakaisin. Aina on kone väärässä paikassa. Usein myös mies. Mutta olen tyytyväinen, että saimme pitää molemmat.
Lypsytila, Etelä-Suomi
Asuimme useita vuosia eri talouksissa. Minä hoidin pienen karjan kotitilallani ja mies eleli pääasiassa omalla tilallaan. Ramppaamiseen väsyi. Onneksi suvusta löytyi jatkaja miehen tilalle, ja nyt olemme vihdoin yhdessä paikassa yhtä aikaa.
Viljatila, Etelä-Pohjanmaa
Olemme vielä nuoria, mutta valintatilanne on kohta edessä. Molempien kotitilat ovat aktiivitiloja. Haluaisin jatkaa veljeni kanssa kotitilaa, mutta ymmärrettävästi mies kääntyy oman kotinsa puoleen. Välimatkaa on satoja kilometrejä, joten molempia emme saa.
Vilja- ja metsätila, Etelä-Suomi ja Pohjois-Karjala
Mieheni viljelee sukutilaansa veljensä kanssa, minä omistan tilani yksin. Työt ovat kyllä yhteisiä molemmissa. Jo ennen tapaamistamme oli selvää, että molemmat jatkamme kotitilojamme. Asumme pääasiassa miehen tilalla, mutta osan viikosta olemme minun tilallani. Välillä elämä tuntuu olevan pelkkää autoilua kahden tilan välillä, mutta olemme sitoutuneet molempien tilojen kehittämiseen.
Viljatila, Satakunta
Pyöritämme miesystäväni kanssa kumpikin omaa maatilaa 20 kilometrin etäisyydellä toisistamme. Miesystävälläni on lypsylehmä- ja minulla sonnitila.
Homma on pyörinyt oikeastaan todella hyvin, meillä kummallakin on vielä vanhemmat apuna töissä ja tietysti auttelemme toisiamme kun on tarvetta. Päivisin harvoin näemme, mutta iltaisin hän tulee minun luokseni ja vietämme päivässä kolme tuntia yhdessä ”ei työn merkeissä” ja nukumme yhdessä.
Olemme hyvin tyytyväisiä suhteeseemme ja ymmärrämme kumpikin toistemme työn. Suunnittelemme tulevaisuudessa yhteistä tilaa, mutta ne asiat ovat vielä tulevaisuutta.
Maito- ja lihatila, Pohjois-Karjala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
