SIVUASIAT PÄÄOSASSA

Pertti Holopainen (vas.), Kyösti ja Jimi Lipiäinen, Mauno Oikkonen, Juha Kuorttinen, Markku Mentunen, Rauni Kultanen, Jouko Laitinen ja Osmo Hirvi kokoontuivat kesän korvalla ladonsiirtotalkoisiin kuutostien varteen. 

Partalan kylätoimikunnan alueella toimivan kerhon nimen perässä on lyhenne EYR. ”Tiiät sie mitä se tarkottaa? Emme Yritä Rekisteröityä”, selvittää kerhon isojäärä, luomukanalan isäntä Juha Kuorttinen.

Kuorttinen täyttää heinäkuussa 55 vuotta, ja siitä on helppo laskea kerhon ikä. Kaverit perustivat kerhon Kuorttisen 50-vuotispäivänä ja nimesivät sankarin isojääräksi eli puheenjohtajaksi. Jääräneuvoston eli johtokunnan toimikaudeksi määriteltiin 1–10 vuotta.

Kerhon nimi siivapyörä tulee traktoriin kiinnitettävästä osasta, jonka avulla pyöritetään muita koneita. Kerhon yhtenä tavoitteena on vanhojen maataloustraktoreiden säilyttäminen, kunnostaminen ja perinteen vaaliminen.

Kerho kokoontuu tarvittaessa ja jollei tarvetta ole niin tarpeettomastikin. Toukokuisena torstaina on tarve, kun pitää siirtää vanha lato moottoritien alta parempaan talteen eli kerhon käyttöön. Paikalle saapuu kahdeksan jäärää traktoreineen. Miesten keski-ikä hipoo 60 vuotta, sillä nuoremmat jäärät ovat päiväsaikaan muissa töissä.

Moottorit säksättävät ja piipuista nousee savu, kun jalka painuu kaasulle. Jokaisella traktorilla on oma tarinansa. Ja sitä tarinaa arvostetaan.

Senpä tähden traktorien tuunaus eli laittaminen näyttelykuntoon kauhistuttaa miehiä jo ajatuksena. ”Kaikki kolhut, naarmut ja lommot kertovat siitä, mitä näillä koneilla on tehty. Näitä pelejä ei puunata, vaan ne ovat edelleen arvokkaita työjuhtia. Traktorilla voi tulla kokoukseen vaikka suoraan paskanajosta”, miehet perustelevat.

Mauno Oikkosen Fordson Dexta vuodelta 1960 erottuu selvästi muista sinisen kiiltävänä. ”Oli siinä ja siinä, että hyväksyttiin jäseneksi.”

Tosiasiassa jäseneksi pääsee vaikkei omistaisikaan kopitonta traktoria. Riittää, jos omistuksessa on vaikka rengassokka, työntövarsta tai ratti, mutta nekään eivät ole välttämättömiä. ”Jos on hurttia huumoria, niin mukaan mahtuu”, jäärät lupaavat.

Tähän mennessä on teetetty 47 vihreää siivapyöräkerhon haalaria jäsenyyden merkiksi. Aktiivijäseniä on kymmenkunta.

Jouko Laitinen istahtaa vihreän, vuoden 1962-mallisen Zetor 25A:n pukille. Hän on hankkinut menopelinsä vasta muutama vuosi sitten niin kuin kolme muutakin kerholaista.

”Miulla oli 30 vuotta mieliteko, että pitää saada tsetori. Viimein sain sen tuolta Lemin periltä Huttulan kylästä. Sen jälkeen sitä on kyselty minulta, mutta arvatkaa, myynkö”, mies myhäilee tyytyväisenä.

Laitinen maksoi traktoristaan 6 000 markkaa. Nyt vastaavia kaupataan 6 000 eurolla. ”Sijoitus on ollut onnistunut, vaikka osinkoja ei ole jaettu-

kaan”,mies päättelee.

Vanhassa traktorissa Laitista viehättää erityisesti sen käyntiääni. ”Kuuntele!” Laitinen käynnistää koneen, joka alkaa matalasti sätkättää ”kotu, kotu, kotu”.

”Tällä on oma henkensä. Jos aamulla loukkaat sitä, se temppuilee koko päivän. Mutta tekniikka on sen verran yksinkertainen, että kertasilmäyksellä pystyy päättelemään, mikä on vikana. Syrjäkylillä pystyy tämmöisen korjaamaan omilla välineillä. Näissä on mekaaninen järki eikä mitään ajotietokonetta. Onneksi.”

Eikä pito tule kalliiksi. Vakuutukseen menee 40 euroa vuodessa ja polttoainetta kuluu viitisen litraa tunnissa eli melko vähän.

Laitisen traktorilla pystyy hyvin hoitelemaan Kiiskinmäen tilan konetyöt. Tilan suuruus kun on ”yks persiinala eli sellainen minkä yksi ihminen pystyy lannoittamaan”.

Siivapyöräkerhossa ei ole jäsenmaksua, vaan jokainen toimii omilla varoillaan ja omin ajatuksin. ”Kun ei ole jäsenmaksua, kukaan ei odota mitään. Yhteiset projektit päätetään porukassa”, miehet summaavat.

Yhteisiä hankkeita on ehtinyt viiden vuoden sisällä olla jo monta. On pidetty ruis- ja heinätalkoita, tehty traktorikalentereita ja nimikkosuklaata. Tänä keväänä pantiin maahan perunaa ja naurista vanhoin menetelmin. Tempauksilla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen ja toimintaan, kuten A-luokan kulttuuriretkiin yhdessä puoli-

soiden kanssa.

Kun kerholle keksittiin nimeä, ehdolla olivat muun muassa tuolinkääntäjät, renkaanpotkijat, aisankannattajat ja kopittomat veikot. Äänestyksen voitti siivapyöräkerho.

Tähän mennessä kerhon toiminta on ollut sopuisaa. Sanotaanhan puumerkkijäärä Osmo Hirven laatimissa säännöissäkin, että kerho tekee vain sitä, mikä tuntuu mukavalta, ja vastustaa byrokratiaa ja tiukkapipoisuutta.

Miesten mielestä kerhon toiminta on yhdistänyt pienen kylän ihmisiä. Kylätoimikuntakin kylällä on ollut, samoin urheiluseuran kyläosasto ja erämiesten toimintaa, mutta nyt jyllää siivapyöräkerho.

”EU:n ansiotahan tämä on. Isännät alkaa olla niin jouten, kun mitään ei saa tehdä”, Kuorttinen vitsailee, mutta kaverit korostavat, että vetäjästä kaikki on kiinni. ”Kuorttinen hoitaa puhepuolen ja Hirvi osaa kirjoittaa. Vähän sama kuin poliisilla: toinen osaa kirjoittaa, toinen lukea.”

Vanhojen traktoreiden lisäksi miehille on tärkeää, että toiminnan avulla siirretään perinteitä tuleville sukupolville. Nytkin mukana on nelivuotias Jimi Lipiäinen, joka keikkuu Kyösti-taatan mukana kerhon vanhimman pelin, vuoden -53 Valmet 15:n ympärillä.

”Tämä on semmoinen piikkilangankiristäjä”, Lipiäinen luonnehtii menopeliään ja lisää ylpeyttä äänessään, että Jimi on Valmet-mies jo neljännessä polvessa.

Pieni punainen Valmet pärjäsi kuitenkin siinä missä nuoremmatkin, kun jäärät päättivät taannoin lähteä Lappeenrannan satamaan vedylle ja atomille. Traktorikulkue herätti enimmäkseen hilpeyttä.

”Kuutostiellä kilometrin matkalla yleensä yksi murjottaa ja näyttää kansainvälistä käsimerkkiä, mutta kaikki muut morjestaa”, iloitsee Laitinen ja kurvaa Zetorillaan kuutostien ruuhkaan venäläisten autorekkojen sekaan.

Siivapyörä = traktorin perässä oleva kiekko, jonka ympäri kulkee remmi, kun traktorilla pyöritetään puimakonetta tai vastaavaa

Jäärä = pikkusormenkynnen kokoinen koppakuoriainen, joka on helppo liffata kuoliaaksi

Puumerkkijäärä = yhdistyksen sihteeri

Oravannahkajäärä = yhdistyksen taloudenhoitaja

Piikkilangankiristäjä = traktorissa on voimaa sen verran, että se kiristää langan, muttei katkaise