Kaksi päivää kaamoksessa
Visatuvan isäntäväki opettaa vieraita tarvittaessa vaikka potkukelkkailemaan. Jaakko martikainen13.1.201015:00
Kylillä
Jieun Min ja Jihae Jeong ovat eteläkorealaisia vaihto-opiskelijoita ja tyypillisiä kaamosajan asiakkaita sodankyläläisessä Visatuvan maaseutumatkailuyrityksessä. Naiset halusivat kokea todellista suomalaista kulttuuria ja arvelivat, että täällä se on mahdollista.
Niin kuin onkin. Illalla naiset pääsivät saunaan talon tyttären kanssa ja aamulla navettaan isännän kera.
Pakkasmittari paukkuu liki kolmessakympissä, mikä estää tyttöjen hiihtokokeilut, mutta monot on sentään saatu jalkaan. Niitä on talvisaikaan tarjolla Visatuvan asiakkaille, joista monet ovat lähteneet pohjoiseen ohutpohjaisissa lenkkareissa.
Visatupa on opiskelijoiden suosiossa, sillä sen hinnat ovat kohtuulliset ja maatilalla näkee suomalaista arkea. Janne Sammalkangas jatkaa lypsykarjatilaa, jonka isä Vilho laajensi maaseutumatkailutilaksi, Lapin ensimmäiseksi.
Visatuvan vakiasujaimistoon kuuluvat vanhapari Vilho ja Milka Sammalkangas ja nuoripari Janne Sammalkangas ja Jatta Joutsijoki. Jannen sisko Aino auttelee lomilla, mutta työskentelee vakituisesti matkatoimistossa Raumalla.
Sammalkankaat muistelevat haikeudella yrityksen alkuaikoja. Elämä oli värikästä, kun bussiryhmät saapuivat lumilomille ja joka nurkka oli täynnä majoitettavia.
”Vilhon jalkopäässä sängyn alla oli nuoria nukkumassa, ja bussikuskit majoittuvat sähkökeskuskopissa. Ryhmämajoitus oli yleistä, ja voi sitä riehakointia. Niillä oli hauskaa, kun oli patjat vierekkäin”, Milka kertaa menneitä.
”Nyt on mökit rinteen alla, ei tarvita bussikyytejä. Halutaan vain 1–2 hengen huoneita.”
Vajaa parikymmenpäinen lypsykarja pitää isäntäväen kiinni varmassa leivässä, kun taas matkailutulo on vaihtelevaa. Vilho Sammalkangas siunaakin, ettei edellisen laman alla pannut lehmiä pois niin kuin meinasi, vaan jatkoi lypsämistä, sillä lama romahdutti matkailun. Lehmien avulla siitäkin kuopasta selvittiin.
Navetta on Visatuvalla miesten hoidossa, Milka ja Jatta vastaavat keittiöstä. Ruuanlaitossa on haasteensa, sillä lähin kauppa on 56 kilometrin päässä.
”Olen sanonut nuorelle emännälle, että saat ihanan työpaikan. Tämä on kuin lottovoitto: voi olla kotona ja tänne tulee ystäviä, siis asiakkaita, lahjat käsissä, saa laittaa ruokaa niille ja kehittyä siinä. Jos on kiirettä, apua saa kylältä, ja kun on väsynyt, voi panna päivällä nukahtammaan”, Milka ylistää.
Mutta toisaalta: ”On tämä myös semmosta miljoonahommaa. Aina kysytään, että onko tämä sinun tekonen. Kaikki pitäis keretä hoitamaan.”
Visatuvan keskitalven asiakkaat hakevat luonnonrauhaa ja revontulia. Tekemistäkin löytyy, on potkukelkat, sukset, pulkat, lumikengät.
Eniten ulkomaalaisia asiakkaita on viime vuosina tullut Japanista. Kohteliaat vieraat haluavat nähdä suomalaista elämää ja syödä yhdessä talonväen kanssa.
”Jumputtavat matkassa kuin pikkupojat, olevat navetassa, haluavat maistaa lämmintä maitoa. Ja kuvaavat koko ajan: photo, photo”, Vilhoa huvittaa.
Korealaistyttöjen parin päivä loma on lopuillaan. Illan pakkasessa he odottivat revontulia, Pohjolan valoja. ”Ei niitä tullut. Mutta me näimme paljon tähtiä taivaalla. Se oli hienoa!”
Mihin aikaan ne revontulet alkavat? kysyvät Visatuvan korealaiset vieraat. He ovat tulleet katsomaan Lappia.
www.visatupa.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
