Maatalous on osa kansallista turvallisuutta

Suomen maataloutta koettelee jo toinen olosuhteiltaan hankala vuosi peräkkäin. Tämän kesän kuivuus saattaa johtaa rehupulaan. On mahdollista, että kehittyvien tilojen investoinnit lykkääntyvät ja jopa tuottavien eläinten määrää joudutaan osalla tiloista vähentämään.

On syytä toivoa, että syyskesän olosuhteet suosisivat kolmannen tuorerehusadon kasvua ja että viljasadosta saataisiin korjatuksi kaikki mitä korjattavissa on.

Säätilanne on ollut samankaltainen useimmilla Euroopan alueilla, joten huonot uutiset eivät pääty kuivaan kesään vaan heijastuvat pidemmälle muun muassa rehukustannusten nousuna ja eri elintarvikkeiden saatavuuden heikkenemisenä.

Eurooppaa koetelleet helle, maastopalot ja satovahingot osoittavat, miten tärkeää kunkin valtion on huolehtia omasta ruokaturvastaan. Ei pidä tuudittautua siihen, että ruokaa olisi milloin tahansa saatavissa maamme rajojen ulko­puolelta ja vieläpä edulliseen hintaan.

Tutkijoiden arvioissa toistuu se käsitys, että ilmastonmuutos lisää sään ääri-­ilmiöitä. Viime kesän märkyys ja tämän kesän kuivuus ovat toden­näköisesti satunnaisia ääripäitä. On kuitenkin otettava vakavasti se mahdollisuus, että sadon määrä ja laatu vaihtelevat entistä useammin ja voimakkaammin muuttuvan ilmaston vuoksi.

Tämä herättää monia kysymyksiä pohdittavaksi. Miten viljelyä voidaan kehittää kestämään paremmin muuttuvat olosuhteet? Miten tuotantoa monipuolistetaan? Miten turvataan kotimaisen tuotannon kannattavuus ja tuottaja­hintojen oikeudenmukainen taso? Ovatko huoltovarmuustoimet riittäviä muuttuviin olosuhteisiin nähden?

Luonnonolosuhteiden lisäksi EU:ssa askarruttaa myös maatalouden tuleva rahoitus. Maatalouden kun pitäisi olla yrittäjilleen kannattavaa myös ihan normaaliolosuhteissa.

Brexit jättää EU:n budjettiin aukon, jonka monet haluaisivat korjata leikkaamalla maatalouden tukia. Tämä olisi lyhytnäköistä.

Kun maailmanpolitiikassa – mukaan lukien kansainvälinen kauppa – erilaiset jännitteet kasvavat, pitäisi ”henki­vakuutus” olla kunnossa. Unionin budjettiin on esitetty paljon uusia meno­kohtia: ulkorajojen turvallisuus, maahanmuutto, innovaatiot, sisäinen turvallisuus. Ennen kuin suuria budjettisiirtoja tehdään, pitää käydä läpi, mitä uusia tehtäviä EU:n on mielekästä ylipäätään ottaa, ja mistä asioista vastataan jäsenvaltioiden tasolla.

Kesän 2018 jälkeen enimmän innon maataloustukien leikkaamiseen pitäisi laantua ja tulevaisuuden ruokaturvan tulee saada suurempi huomio osakseen.

Ruokaturva liittyy läheisesti työhöni parlamentin kehityspolitiikan valio­kunnan vara­puheenjohtajana ja ulko­asiainvaliokunnan vara­jäsenenä.

Tällä hetkellä suuri osa maailman sotilaallisista selkkauksista ja niiden uhista liittyy elintärkeiden luonnon­varojen kuten veden ja viljelys­kelpoisen maan hallintaan. Maailman kasvava väestö kilpailee niukkenevista resursseista ja elintilasta ja se johtaa yhä useammin konflikteihin ja sotiin.

Elintarvikkeiden riittävyys on yhä tärkeämpi osa maailman vakauden ja rauhan ylläpitämisessä. Mutta samalla kehityspolitiikan keinoin tulee muuttaa nykyisiä tuotanto- ja kulutustapoja kestävämmiksi.

Kansainvälistä tilannetta hämmentää vielä edellä mainitun lisäksi se, että kauppa­politiikassa on pitkään jatkuneiden vapautuspyrkimysten jälkeen ajauduttu protektio­nismiin, pakotteisiin ja kauppa­sotiin. Suomen maatalous on luonnon­olosuhteiden lisäksi kärsinyt jo vuodesta 2014 Venäjä-pakotteista, joiden vaikutus yhdessä maito­kiintiöiden poistamiseen merkitsi suurta suoneniskua maidontuotannon kannattavuudelle. Näiden EU-tason päätösten vaikutus on ollut Suomessa suurempi kuin useimmissa muissa EU-maissa.

Edellä sanotusta toivoisi seuraavan, että maatalouden arvostus ja elinkeinon toiminta­edellytykset otettaisiin pitkään jatkuneiden vaikeuksien jälkeen vakavasti Suomessa, EU:n tulevaisuusnäkymissä ja koko poliittisen ja taloudellisen vaikutuskentän laajuudella.

Elintarvikeala työllistää Suomessa edelleen yli 300 000 ihmistä.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2019 siirtää maatalouden ongelmien helpottamisen budjettiriiheen. Sieltä odotetaan nyt konkreetti­sia toimenpiteitä ja määrärahoja.

Myötätunto ei riitä vastaamaan siihen useamman vuoden aikana kehittyneeseen tilanteeseen, jossa on jo nähtävissä vaara maatalous­tuotannon loppumisesta maassamme kokonaan.