Sonnivoimaa Suovallahelta
Viitasaaren Suovanlahden kylällä majapaikkaansa pitävä ”Suovallahen Sonniyhistys” on paisunut pienestä kahviporukasta lähes tuhatpäiseksi yhteisöksi.
Suovanlahden sonniyhdistyksen perinneseura ry sai alkusysäyksen vuonna 2005, kun pieni joukko kyläläisiä kokoontui kahvittelemaan ja juttelemaan niitä näitä.
Joku erehtyi haikeana päivittelemään, kuinka aikoinaan maan vanhin sonniyhdistys, Kimingin sonniyhdistys, oli lakkautettu kylältä muutamaa vuotta aiemmin.
”Eiköhän myö perusteta uus!” paikkakunnan suurimman yrityksen Moisio Forest Oy:n johtaja Juha Moisio oli tokaissut.
”Juhan sanalla on painoarvoa täällä päin. Kun se sanoo jotain, silloin myös tapahtuu”, yhdistyksen puheenjohtaja Eero Paananen toteaa.
Yhdistyksen rekisteröiminen takkusi aluksi, sillä Patentti- ja rekisterihallitus peräsi tuotantovälinettä.
”Eihän meillä mitään sonnia ollut, kunnes kuulimme, että viitasaarelaisella tilalla oli kuollut emolehmä, jonka vasikka oli säilynyt hengissä ihmeen kaupalla. Saimme kuolleeksi luullusta vasikasta nimikkosonnin itsellemme. Se helpotti yhdistyksen rekisteröintiä. Uuno-niminen sonni elelee tällä hetkellä pihasonnina jossain päin Kainuuta”, Eero Paananen kertoo.
Sonniyhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä jäseniä on jo yli 800, Suomen lisäksi muun muassa Kiinasta ja Venezuelasta. Lisäksi Tampereella toimii aktiivinen haarayhdistys.
Sonnibuumi on yllättänyt yhdistyksen perustajat.
”Arvelimme saavamme korkeintaan pari-kolmekymmentä jäsentä. Juuri verran, että yhdistys pyörisi jotenkuten”, sihteeri Sini Paananen sanoo.
Sonniyhdistyksen tavoitteena on koota yhteen erilaisia ihmisiä, joille otsaryppyisyys ei ole elämäntehtävä. Lisäksi yhdistys haluaa vaalia maaseudun vanhoja perinteitä.
Yhdistys on liputtanut vanhan iltamaperinteen puolesta järjestämällä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina isot iltamat Suovanlahden maamiesseurantalolla.
Iltamissa on tavattu esittää muun muassa sonniaiheisia lauluja ja runoja sekä vuosittain vaihtuvan Sonnikonsulentin puhe. Konsulenteiksi on kutsuttu kautta maan tunnettuja alansa asiantuntijoita.
Lisäksi sonniväki on esittänyt vanhan ajan satunäytelmiä 10-minuuttisiksi typistettyinä.
”Kerran miesväki esitti Prinsessa Ruususen. Eräs yleisön joukossa istunut mies ulvoi ja nauroi niin punaisena, että pelkäsin hänen kuolevan”, Sini Paananen muistelee hymyssä suin.
Tähän mennessä suurin ja haastavin tempaus on ollut vuonna 2007 järjestetyt kruunuhäät, joissa vihittiin oikea hääpari. Osa satapäisestä vierasjoukosta saapui häihin hevospeleillä ja höyrylaivoilla.
Sonniyhdistyksen jäseneksi pääsee maksamalla kymmenen euron jäsenmaksun. Vastineeksi saa sonnijäsenkortin ja toukokuussa postilaatikkoon kolahtaa ”Laidunkausi avataan” -kirje.
Yhdistys kerää varoja myös oheistuotemyynnillä. Sonnilogoin varustetuista mukeista, kalsareista ja paidoista on tullut hittituotteita.
”Joku oli esitellyt sonnikalsareitaan Ilmavoimien upseerien sauna-illassa Tikkakoskella. Lopulta selvisi, että vain yksi saunojista ei omistanut samanlaisia”, Eero Paananen naurahtaa.
Yhdistys luovuttaa liikeneviä varojaan valikoimiinsa kohteisiin Viitasaarella. Se on hankkinut muun muassa Suovanlahden maamiesseurantalolle tuhansia euroja maksavan esiripun, jossa komeilee sonnilogo.
Yhdistyksen perustajakolmikon mielestä tylsän ja kiireisen elämän vastapainona on oltava jotain kivaa, eikä siinä tarvitse olla päätä eikä häntää.
”Kerran vuodessa järjestämme yhteisen palautereissun. Nappaamme taksin alle ja lähdemme esimerkiksi teatteriretkelle johonkin kaupunkiin. Matkalla suunnittelemme suuria asioita sonniyhdistyksen varalle”, Juha Moisio myhäilee.
www.sonniyhdistys.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

