Eduskunnan ulosottovelvolliset
Ei voitu kuvitella, että kukaan hullu rupeaisi yrittäjäksi.Suomen ainoa yhteiskunnallinen ongelma on nyt kansanedustajien sopeutuseläkejärjestelmä.
Paitsi siis keskustalla. Maahan on tulossa pikavauhtia kolmet vaalit, mutta puoluetoimisto keskittää kaiken tarmonsa estämään Paavo Väyrysen asettumista puheenjohtajaehdokkaaksi.
Eduskunta sai vihdoin eteensä kansalaisaloitteen sopeutuseläkkeen lopettamisesta. Pari vuotta sitten Vesa-Matti Saarakkalan (sin.) vastaava kansalaisaloite sai vain 4 700 allekirjoittajaa, mutta iltapäivälehtien mylvintä pani kansalaisiin vauhtia.
Rami Lehto (ps.) kysyi, mitä hallitus aikoo aloitteen kanssa tehdä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vastasi, että kansanedustajien asiat ovat kokonaan eduskunnan käsissä. Puhemies Paula Risikko (kok.) vannoi, että kevään aikana tapahtuu.
Kun nykyjärjestelmä 1980-luvulla luotiin, elettiin sosialidemokratian syvintä valtaa. Ei voitu kuvitella, että kukaan hullu rupeaisi yrittäjäksi.
Nyt useimmat ymmärtävät Silvia Modigin (vas.) tavoin, että pääomatulot pitää ottaa huomioon.
Tunteet kuohahtelivat. Mia Laiho (kok.) rinnasti parin viikon kokemuksella entiset kansanedustajat ulosottovelvollisiin, jotka eivät saisi harrastaa maailmanmatkailua.
Stefan Wallin (r.) huomautti, että perustuslakikin on otettava huomioon. Heli Järvinen (vihr.) arveli, ettei hänellä ole paluuta toimittajan työhön, kun otsassa on entisen kansanedustajan poltinmerkki.
Perustuslakivaliokunta katsoi, ettei Malmin lentokentän säilyttämistä ajava kansalaisaloite täytä laille asetettavia vaatimuksia. Mika Raatikainen (ps.) halusi sen silti käsittelyn pohjaksi.
Joona Räsänen (sd.) totesi, ettei valtio enää tässä vaiheessa voi tehdä poikkeuksia yksittäisen kaupungin kaavapäätöksiin. Hannu Hoskonen (kesk.) painotti, ettei kansalaisaloitteella voi murtaa perustuslakia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

