Mopojen rekisterikilpiä on kertynyt aimo läjä. Ennen niiden väri vaihtui joka vuosi. Kuva: Johannes Tervo
Kahdeksankymppinen Seija rassaa mopot kuntoon – navettaan rakennettu mopediverstas pursuilee varaosia: "Mitä Seijalta ei löydy, sitä ei ole koko kunnassa"
Perholaisen Seija Sivulan maine mopojen entisöijänä on maankuulu. Traagisetkaan vastoinkäymiset eivät ole sammuttaneet hänen elämäniloaan.
Seija Sivula, 82, taitaa mopot läpikotaisin. Pukilla on Tunturi Sport, monen nuoren unelma 70-luvulta. Kuva: Johannes TervoVuosikymmenien raskas ruumiillinen työ näkyy Seija Sivulan, 82, vahvoissa käsissä. Hän pujottaa paksuilla sormillaan ohuen sähkölangan mopon suuttimen läpi. Kun suutin on puhdistettu, Sivula ruuvaa sen paikoilleen ja käynnistää mopon käsin käynnistyspolkimesta.
Entiseen navettaan rakennettu mopediverstas pursuaa vanhoja varaosia ja työkaluja. Perholaiset tapaavat sanoa, että mitä Seijalta ei löydy, sitä ei ole koko kunnassa.
”Aamulla naapuri kävi hakemassa ison pultin ja kysyi, että mitä se maksaa. Sanoin, että riittää kun tuot mateen kalareissulla kulkiessasi”, Sivula myhäilee.
Kun Sivulan tilan navetta tyhjeni eläimistä 1990-luvulla, tilalle alkoi kasaantua vanhoja mopoja. Sivulasta kouliintui niin taidokas mopojen laittaja, että hänen maineensa on kiirinyt lähiseudun ulkopuolelle. Häneltä kysytään jatkuvasti varaosia ja korjausvinkkejä. Mopoja on tuotu korjattavaksi ympäri Suomea.
”Muutama päivä sitten nuori mies soitti ja kysyi, voisinko kasata hänen pappatunturinsa moottorin. Sanoin, että hänen kannattaisi opetella laittamaan itse, että kyllä minä autan.”
Mopoja rassatessaan Sivula ei tarvitse apua. Hänen ei myöskään tarvitse juurikaan katsoa ohjekirjoja. Nainen tietää ulkomuistista jokaisen mutterin ja prikan paikan.
Entinen maatilan emäntä on kunnostanut pitkälti toista sataa mopedia. Useimmat on laitettu osista, jotka ovat löytyneet rompetoreilta ja hylättyinä ties mistä. Tallista löytyy rivi kiiltäviä mopedeja: pappatuntureita, Zündappeja ja Jupiter. Jokaisella on oma tarinansa.
Upeaksi entisöidyn vuosimallin -75 Tunturi Sportin runko löytyi kunnan roskalavalta. Edellinen omistaja saatiin selville runkonumeron perusteella. Moposta tehtiin luovutuskirja ja se saatiin museorekisteröityä.
Vanhoille mopoille on kysyntää. 1960-luvun mopopojat alkavat olla eläkeiässä ja heillä on aikaa ja halua entisöidä nuoruudesta tuttua menopeliä.
Sivulaa harmittaa se, kuinka ennen vanhaan mopoja kohdeltiin kuin rautaromua.
”Yksi naapuri ajoi ehjän pappatunturin heinälatoon. Sen jälkeen hän tökkäsi etukuormaimen piikit moposta läpi ja kippasi sen kaatopaikkalavalle.”
”Eräs toinen isäntä kertoi ajaneensa mopon metsään ja jättäneensä sen puuta vasten. Siellä se on kuulemma vieläkin, mutta hän ei muista enää paikkaa.”
Sivula tarttuu rohkeasti uusiin haasteisiin. Asenne on peräisin sodan varjostamilta lapsuusvuosilta Kyyjärveltä.
Kun venäläiset sotilaslentokoneet lensivät matalalla hänen kotitilansa ylitse, hän meni veljensä kanssa aitan alle piiloon. Lapsuuden kauhukokemusten jälkeen Sivula ei ole pelännyt mitään.
”Mietipä, mitä kaikkea kauheaa syyrialaiset lapset ovat joutuneet kokemaan”, Sivula pohtii.
Sota-aikana useimmat maaseudun lapset joutuivat raskaisiin töihin eikä leikille jäänyt juuri aikaa.
”Pellot ja ojat kasvoivat risua ja minä hakkasin niitä vesurilla. Sen jälkeen meni pitkään, että pelkkä vesurin näkeminen vihastutti.”
Hevoset kuuluivat tiiviisti Sivulan elämään jo varhain. Kun isä palasi sodasta, hän nosti kuusivuotiaan tyttärensä kolikärryille ja pyysi ajamaan varovasti 12 kilometrin päähän Juoksuahon kylään.
”Se oli ensimmäinen hevosella ajo. Laitoin jo pikkutyttönä hulluimmatkin hevoset ruotuun. Yksi hevosistamme oli niin oikukas, ettei sillä voinut ajaa haravakonetta. Keksin laittaa sille säkin sen päähän, mutta se oppi menemään lujaa säkki päässäkin.”
Nuoruusvuosina Sivula alkoi urheilla. 13-vuotiaana hän heitti piirimestaruuskisoissa keihästä puolet pidemmälle kuin toiseksi sijoittunut neljä vuotta vanhempi tyttö.
”Katsojat alkoivat huudella, että tuo tyttö on vanhempi kuin 13 vuotta. Paikalla ollut lääkäri toppuutteli, että lapshan tuo vielä on”, Sivula nauraa.
Sivula saavutti keihäänheitossa nuorten Suomen mestaruuden ja sai mitaleja myös kuulassa ja kiekonheitossa. Harjoittelua vähensi se, että maatalon työt veivät suurimman osan ajasta.
”17-vuotiaana olin Kaarina Koivuniemen jälkeen Suomen toiseksi paras naiskeihäänheittäjä ja silloinen Suomen ennätyskin oli vain muutaman sentin päässä. Minut valittiin vuonna 1955 Suomi-Ruotsi-maaotteluun, mutta loukkasin polveni hypätessäni traktorin lavalle.”
Keihäsura päättyi siihen, mutta se ei enää harmita. Urheilua Sivula seuraa yhä aktiivisesti. Erityisesti raveja. Hän on menestyneen ravurin Lissun Eerikin osaomistaja.
Sivulan navetassa on useampi mopo saanut uuden elämän. Kuva: Johannes TervoSeija muutti miehensä Lauri Sivulan perässä Perhoon Keski-Pohjanmaalle. Hänestä tuli miehen sukutilan emäntä. Tilalla oli 16 lypsävää ja se oli 1960-luvulla iso maitotila.
Sivula kertoo kaipaavansa eniten työntäyteisiä 60- ja 70-lukuja, jolloin lapset olivat pieniä ja he olivat miehensä kanssa nuoria ja terveitä.
”Ei nuoruutta osannut silloin arvostaa ja yllättäen sitä tulikin vanhaksi”, hän toteaa.
”Monena kesänä otimme lapset mukaan puintireissuille. Päivän päätteeksi he nukahtivat kärryyn lämpimien jyväsäkkien päälle. Pellolta palatessamme kannoimme heidät sisälle nukkumaan”, Sivula muistelee haikeana.
Kolme aivoinfarktia ovat pysäyttäneet Sivulan menon, mutta vain hetkeksi. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1986 hänen kehonsa oikea puoli halvaantui kokonaan. ”Tulin tajuihini vasta Kokkolan sairaalassa. Kolmen päivän päästä hoitaja nosti sängyltä retkahtaneen käteni rintani päälle. Yllättäen sormeni rupesivat liikkumaan ja siitä se kuntoutuminen alkoi.”
”Kun pääsin kotiin yhdentoista päivän päästä, päätin kokeilla, että vieläkö voimani ovat tallella. Tein poikien punteilla maastavedon 130 kilolla ja silloin maailma musteni silmissä. Pojat sanoivat, että pitää myydä puntitkin pois ennen kuin äiti tapattaa itsensä.”
Ensimmäisen aivoinfarktin jälkeen tilan lehmät vaihdettiin mullikoihin. Kolmannen halvaantumisen jälkeen nautakarjasta luovuttiin kokonaan.
Samalla lääkäri ehdotti Sivulalle, että hän voisi jo lepäillä laakereillaan, mutta sellainen elämäntyyli ei teräsmummolle kelvannut.
Vuonna 2014 hän raivasi raivaussahalla kaksi ja puoli hehtaaria metsää. Sen jälkeen lapset ovat kieltäneet häneltä jyrkästi raskaammat metsätyöt.
”Metsänhoitoyhdistyksen piti maksaa raivauksesta korvaus, mutta kuulemma toinen taimikko oli liian pieni toinen ja toinen liian tiheä. Sanoin puhelimessa sille Helsingin herralle, että pitäkää rahanne, minä teen omalle metälleni mitä haluan.”
Räjäytyskuvassa näkyy moottorin kaikki osat. Seija Sivula ei kuvia yleensä tarvitse mopoja rassatessaan. Kuva: Johannes TervoKuolema on määrittänyt Sivulan elämää lapsuudesta saakka. Lapsuuden perheen kymmenestä sisaruksesta neljä kuoli pienenä. Isän kolme veljeä kaatui sodassa.
Pahimman mahdollisen menetyksen hän koki vuonna 1990, kun oma 11-vuotias Risto-poika hukkui viereiseen Pirttijärveen.
”Olin lammasaitausta siivoamassa, kun Risto tuli sanomaan, että hän laittaa valkean uuniin ja menee katiskalle. Se oli viimeinen kerta, kun näin poikani. Hän putosi katiskan kanssa järveen, eikä jaksanut uida rantaan.”
Sivulan mukaan suru oli niin kamalaa, ettei hän muista seuraavista kuukausista juuri mitään.
”Jaoin siihen aikaan postia. Ajoin vähän matkaa autolla ja pysähdyin itkemään. Kolmen kuukauden jälkeen tuntui kuin joku olisi ravistanut ja sanonut, että Risto on poissa ja sinulla on muitakin lapsia. Sen jälkeen elämään tuli hieman valoa.”
Nyt Sivula asuu yksin. Aviomies Lauri kuoli yhdeksän vuotta sitten. Lapset ja lapsenlapset asuvat kauempana.
Tilalla ei ole enää kotielämiä. Sivulan suomenpystykorvakin kuoli viime kesänä kyynpuremaan.
Sivula haaveilee, että hän pääsisi vielä metsästämään tutuille metsämaille. Edellisestä metsästyskerrasta on yli kymmenen vuotta.
”Viimeisen rusakon ammuin tuvan ikkunasta keskellä yötä, kun se kävi syömässä meidän kasvimaatamme. Kävin hakemassa jäniksen pihalta yövaatteisillani ja suolestin sen. Samaan aikaan Lauri-mieheni nukkui talon yläkerrassa. Kun palasin miehen viereen petiin, sanoin olleeni jänismetällä. Lauri sanoi arvanneensa, koska jalkani olivat kylmät”, Sivula muistelee huvittuneena.
Maankuulu mopomummo Sivulasta tuli muutama vuosi sitten, kun hänestä tehtiin lehtijuttuja ja MTV3:n uutiskevennys. Sama kevennys näytettiin myös Ruotsin televisiossa.
”Entinen naapurin pariskunta asuu Kiirunassa. Mies oli huutanut viereisessä huoneessa olleelle vaimolleen, että tuu nyt äkkiä kahtomaan, kun naapurin Seija ajaa mopolla televisiossa.”
Sivula sanoo, että tämä haastattelu jää viimeiseksi. Mopotallissa touhuaminen on käynyt selkävaivojen takia hankalaksi. Aikansa kutakin, hän toteaa.
Sivula on kunnostanut jokaiselle lapselleen mopon. Myös kuusivuotias lapsenlapsi saa mummoltaan muistoksi oman menopelin.
”Olen ehdottanut lapsilleni, että myisin tilan ja muuttaisin kirkolle rivitaloon asumaan. He ovat luvanneet hommata asuntoon ison korjauspöydän, jossa voisin rassata mopoja.”
Katso videolta, kuinka mopomummo päristelee menemään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
