Mitä jos?

Toisinaan se yhä pysäyttää. Oman etuoikeutetun aseman tajuaminen.

Dakarin kovilla kaduilla nukkuvat lapset. Nouakchottin orpokodin portaille jätetty vauva. Tien laidalla pölyisiä pähkinöitä myyvä äiti, joka katsoo jokaista ohikulkijaa apean anovasti. Liikuntavammainen kuuden lapsen isä kerjäämässä perheelleen ruokaa.

Toinen epätoivoinen perheenisä, joka on ottanut suuren lainan päästäkseen Eurooppaan, voidakseen sieltä lähettää rahaa perheelleen. Jolle valkenee todellisuus Euroopan oloista ja ikuisesta velkavankeudesta. Joka silti lähettää aina perheelleen viestin, jossa vakuuttaa kaiken olevan hyvin ja aivan kohta varmasti saavansa työtä.

Äärimmäinen köyhyys, syrjintä, konfliktit, ihmisten eriarvoinen kohtelu – kaikki ovat syitä, jotka ajavat ihmisiä epätoivoisiin ratkaisuihin.

Inhimilliset kärsimykset ja suru eivät kysy yhteiskuntaluokkaa, ihonväriä tai sukupuolta. Etuoikeutetun asema kuitenkin kysyy. Etuoikeutettuja ovat ne, jotka voivat luottaa elämään ja toisiin ihmisiin. Etuoikeutetulla on oma ääni, hän voi vaikuttaa. Ehkäpä etuoikeutetun voisi määrittää myös siten, että hänellä on oikeus olla toivottu kansalainen.

Olen usein miettinyt ”mitä jos” -kysymyksiä. Mitä jos olisin saanut elämään täysin erilaiset kortit? En olisi ollut toivottu kansalainen. Olisinko ollut rohkea ja nähnyt toivon? Olisinko osannut ja uskaltanut vaatia muutosta?

Mielessäni ovat kaikki ne rohkeat naiset, jotka uskaltavat kyseenalaistaa normit ja valavat rohkeutta myös toisiin. Yhden Nouakchottin köyhän koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja kertoo näin: ”Kierrän perheiden luona ja rohkaisen äitejä tekemään valintoja, jotka tänään tuntuvat uhrauksilta, mutta jotka ovat tie perheen pääsemiseksi ulos äärimmäisestä köyhyydestä. Koulutettu lapsi voi nostaa koko perheen köyhyyden kierteestä pois.”

”Tuki on ollut meille kuin kädenojennus”, muotoili eräs äiti ajatuksiaan. ”Joku on huomannut meidät. Se tuo todella toivoa.”

”Mitä jos” -kysymykset ovat turhia. Jokainen voi vaikuttaa! Olkaamme kaikki oljenkorsia toisillemme, tuokaamme toivoa!