
Rantarysällä kiire hellittää
Milja Kiiskin iloksi oma poika ja hänen vaimonsa ovat lupautuneet jatkamaan yritystoimintaa kauppiasparin siirtyessä eläkkeelle lähitulevaisuudessa. jouni hirnKylillä
Milja ja Toivo Kiiskillä on takanaan yli kolmekymmentä kauppiasvuotta. Rantarysän he perustivat 20 vuotta sitten.
Milja Kiiskin, 67, mukaan kyläkauppojen rooli on muuttunut radikaalisti viimevuosina. Pärjätäkseen taajamien lähimarketeille on kyläkauppojen täytynyt keksiä muuta oheistoimintaa, kuten kahvila- ja asiamiespostipalveluja.
”Ennen hyllyiltä piti löytyä kaikkea mahdollista ja tavarat myös kävivät kaupaksi. Nykyisin pärjää pienemmälläkin valikoimalla. Onneksi kotitekoisten tuotteiden arvostus on noussut. Asiakkaat haluavat ostaa leipomotuotteiden sijaan tuoretta kotileipää”, toteaa Milja Kiiski.
Rantarysä on avoinna joka päivä. Kiiski ei muista pitäneensä ainuttakaan lomaa kauppiasuransa aikana. Hänen työpäivänsä venyvät reilusti kellon ympäri. Kiiski herää joka aamu puoli neljältä tekemään taikinat ja lämmittämään uunin.
”Sen jälkeen leivon leivät ja pullat myyntiin. Avaan kaupan ennen kahdeksaa ja suljen kuuden maissa illalla. Sitten siivoan ja alan katsoa Salkkareita”, kauppakiinteistössä asuva Kiiski kertaa päivärutiineitaan.
Rantarysän asiakaskuntaan kuuluu yhtä lailla satunnaisia ohikulkijoita ja kylän asukkeja. Rannassa on laituri, joten ostoksille pääsee veneelläkin.
Onkiniemen kyläläisille Rantarysä on tärkeä keskus, josta voi myös hankkia kalastuslupia ja harjoittaa suoramyyntiä. Nyt kaupan on paikallisen mehiläistarhurin hunajaa ja sotaveteraanien hyväksi myytäviä kirjoja.
Asiakkaita houkuttelevat myös Milja Kiiskin käsityöt. Myynnissä on kauppiaan kutomia villasukkia, pipoja, pehmoleluja sekä hänen maalaamiaan tauluja.
Kun päivät kuluvat verkkaisesti, emäntä kuluttaa aikaansa virkkaamalla. Virkkuukoukut löytyvät aina tiskin alta.
”Moni nuori tyttö on tullut kysymään minulta virkkuuvinkkejä, muun muassa kantapääpalan mallia. On hienoa, että nuoriso on kiinnostunut uudelleen käsitöistä.”
Kolme vuotta sitten elämä oli pysähtyä, kun Milja Kiiskiltä löydettiin aivokasvain. Seurasi onnistunut leikkaus ja pitkä sairausloma. Sinä aikana aviomies Topi teki kiinteistössä ison remontin ja rakensi erillisen kahvilatilan.
Milja Kiiskiä ei ikä paina eikä hän keksi valittamista työstään, vaikka kuinka tikulla kaivaisi. Elämänmyönteisyys loistaa hänen kasvoiltaan.
”Vanhana jaksaa paremmin, kun ei tarvitse murehtia kaiken maailman joutavia asioita”, myhäilee kauppias ja jatkaa villasukan kutomistaan.
Sysmän Onkiniemessä, kivenheiton päässä nelostieltä sijaitseva kahvila-kauppa Rantarysä tarjoaa vaihtoehdon kasvottomalle huoltamoketjulle. Polttoainetta ei ole kaupan, mutta saisiko olla pehmoeläin tai nippu hyviä virkkausvinkkejä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




