KANSAN HYNYNEN

Hynynen julistautuu kesämieheksi, mutta kyllä talvisessakin luonnossa kelpaa hullutella. 

Karjalan poikii

TEKSTI: Jouni Hirn

KUVAT: Jaakko Martikainen

Jouni Hynynen 41, vuolee pakkasessa puukolla tikkuja ja virittää ne koivuklapien alle. Hän sadattelee, ettei hommasta tule mitään, mutta hetken päästä tuli roihuaa iloisesti. ”Suomalaiset on kovia kyttäämään, miten kukin sytyttää avotulen. Vaikka jokainen meistä osaa sytyttää, niin aina pitää jonkun olla selän takana ja neuvomassa,”, armeijassa pioneerikoulutuksen saanut laulaja-kitaristi myhäilee.

Lappeenrannassa vuonna 1993 perustettu Kotiteollisuus on louhinut syvän jäljen suomalaisen rockin routivaan pohjamaahan. Hynynen pitää kotimaisen rockperinteen jatkamista kunniatehtävänä. Samalla hän on huolissaan alan tulevaisuudesta. ”On mielenkiintoista nähdä, miten suomalaiselle rockille lopulta käy. Levymyynti on laskussa, eikä nuorisoa välttämättä kiinnosta perinteinen Suomi-meininki.”

Hynynen vaatii nuorilta artisteilta enemmän peräänantamatonta asennetta ja teeskentelemättömyyttä, jotka ovat hänen mukaansa myös Kotiteollisuuden menestyksen kulmakiviä.

”Tuntuu siltä, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta nuoremman polven artistit haiskahtavat tuotteelle. Harmi, että ne, joilla on vielä jotain sanottavaa, rupeavat olemaan tällaisia vanhempia hahmoja. Myö ollaan koko ajan vihaisia jollekin, vaikkemme aina edes tiedä, ketä milloinkin piikittelemme.”

Hynysen julkinen kuva on ristiriitainen. Siinä yhdistyvät kiroileva kaljasieppo herkkään perheenisään ja kuntoileva alfauros pöhöttyneeseen rocktyöläiseen.

Hynysen tapa puhua ja kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä on sekä ärsyttänyt että ihastuttanut. ”Saan palautetta molemmista nurkista. Se on hienoa, jos itsetunto on kohdillaan. Heikoimpina hetkinä on rasittavaa kuulla olevansa helvetin tyhmä jätkä.”

Hynynen tunnetaan vahvoista teksteistä, joista huokuu vanhaa Suomi-henkeä. Hän hallitsee Juice Leskinen -vainaan tavoin uskonnollisen symboliikan käytön. Muutamaa laulutekstiä on käytetty jopa kuolinilmoituksessa.

Hynynen käsittelee lauluissaan myös yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita. Uudella Kotiteollisuus-levyllä hän laulaa syrjäytyneistä vanhuksista ja itsensä löytämisen vaikeudesta.

”Vanhoilta ihmisiltä irtoaa viisauksia, joita meidän nuorempien kannattaisi kuunnella. Olisi hienoa, jos ihmiset osaisivat ammentaa hyviä asioita vanhasta ajasta, eivätkä katsoisi televisiosta ruotsalaisten miljonääriäitien sekoilua.”

Uuden levyn Raskaat veet -kappaleessa hän suomii poliitikkoja, jotka kapuavat politiikan huipulle moraalistaan piittaamatta.

Hynynen käy äänestämässä jokaisissa vaaleissa, mutta suosikkipuoluetta hänellä ei ole. Hän valitsee ehdokkaansa paras tyyppi -pohjalta.

Muusikkoa on kysytty mukaan politiikkaan vain kerran. ”Viime keväänä joku perussuomalaisten jäsen pysäytti minut kadulla ja pyysi mukaan heidän puoluetoimintaansa. Kieltäydyin, koska minua ei kiinnosta poliittinen työ ja olen ryvettänyt itseäni tarpeeksi näissä rokkitouhuissa.”

Hynynen seuraa mielenkiinnolla tulevia eduskuntavaaleja, sillä ilmassa leijuvat hänen mukaansa nyt jonkin sortin katastrofin ainekset, jos perussuomalaiset jyräävät hallitukseen. ”On hyvä huudella ulkopuolelta, mutta kun itse pääsee päättämään asioista, on yhtä saamaton kuin kaikki muutkin”, tuhahtaa Hynynen.

Nuorena pojankloppina Hynynen ei vielä aavistanut, että hän tulee tienaamaan leipänsä muusikkona ja sanoittajana. Hiihto ja maastojuoksu olivat pitkään nuorukaisen kiinnostuksen keskipisteenä. Puolimaraton taittuu häneltä vieläkin alle kahden tunnin.

Ensimmäinen sävellyksensä Hynynen teki ylioppilaskirjoitusten aikoihin. Oman paikkansa löytäminen oli nuorelle muusikonalulle vaikea prosessi.

”Mie reppana koin jälkipuberteetin lukioaikana. Se oli sellaista säälittävää kapinointia kaikkea vastaan. Äidinkielen opiskelustakaan ei tullut lukiossa mitään, kun otin yhteen opettajan kanssa ja lensin tunneilta ulos.”

”Kyseinen opettajarouva asuu nykyisin samassa taloyhtiössä kuin minä ja tulemme hyvin toimeen keskenämme”, Hynynen sanoo.

Hynynen on hyödyntänyt kirjallisia lahjojaan rustaamalla lauluntekstien lisäksi runoja ja kolumneja. Hän on julkaissut neljä kirjaa.

”Tyttäreni syntymää lukuun ottamatta kaikki asiat elämässäni ovat tapahtuneet vahingossa. Niin myöskirjailijaksi ryhtyminen. Uusia kirjoja ei ole kuitenkaan suunnitteilla. Aion keskittyä jatkossa musiikkiin.”

Maaliskuun alussa ilmestynyt Kotiteollisuuden yhdestoista studiolevy sisältää raskaan kitararockin ohella myös kansanmusiikin poljentoa ja kalevalaista tunnelmointia.

”Olen kova Värttinä-fani ja pidän ylipäänsä vanhasta suomalaisesta musiikkimeiningistä. Mietin, että voisiko niitä yhdistää särökitaroihin. Uudelle levylle päätyi lopulta pari kansanmusiikkivaikutteista kappaletta. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen”, Hynynen kertoo.

Laulujen tekstit syntyivät tällä kertaa pelottavankin helposti. ”Syynä saattoi olla se, että keskityin pelkästään laulujen tekemiseen, enkä häröillyt minkään kirjaprojektin parissa.”

Kotiteollisuuden tulevaisuuteen Hynynen suhtautuu valoisasti. Koko touhu lepää vahvalla pohjalla, sillä luja ystävyys basisti Janne Hongiston ja rumpali Jari Sinkkosen kanssa on kestänyt jo vuosikymmeniä.

”On helppoa huudella hajonneille bändeille, että miksette pysyneet kasassa. Kaikille se ei vain ole mahdollista monista eri syistä. Olemme etuoikeutetussa asemassa, että yhtyeessä on kolme leppoista miestä. Eihän me olla saatu koskaan edes kunnon riitaa aikaiseksi”, Hynynen ihmettelee.

Kotiteollisuuden loppuvuosi vierähtää keikkailun merkeissä. Pakkasessa hytisevä Hynynen odottaa jo kesän lämpöä ja yöttömiä öitä.

”Keikkatauolla tajusin ikävöiväni bussin ikkunasta viliseviä maisemia. Kesä on hienointa aikaa, kun Suomen luonto näyttää niin kauniilta. Marraskuun pimeyttä mie vihaan ihan oikeasti.”

Kotiteollisuus sai maaliskuun alussa oman nimikkomakkaran. Yhtyeen vaatimuksena oli, että tuote valmistetaan kotimaisesta sianlihasta. ”Pari sikafarmaria on ottanut yhteyttä ja kertonut, että heidän possut teurastetaan Järvi-Suomen Portilla, eli ne saattavat päätyä meidän makkaraan. Lähetimme heille bändipaidat kokoa XL.”

Nelikymppinen rokkari elää parhaillaan kahden sukupolven välissä. Viime aikoina hän on ihmetellyt yhtä lailla esikouluikäisen tyttärensä prinsessaleikkejä kuin omien vanhempiensa eläkkeelle jäämisen vaikeutta.

”Eläkkeellä oleva äitini käy keikkahommissa entisellä työpaikallaan ja isä on koko ajan nikkaroimassa jotain. Eivät he malta levätä paikoillaan. Jos mie elän eläkeikään asti, en tee mitään. Istun keinutuolissa ja soitan mandoliinia.”

Omaan ikääntymiseensä Hynynen suhtautuu loogisen itseironisesti ja toteaa, että keski-ikäisen miehen äreys on jo näyttänyt sarvensa. ”Nykyisin mie saatan ärähtää vaimolle, jos leipäveitsi ei löydy tutusta paikasta. Toisaalta minua ei haittaa yhtään, jos kirjahyllyä on siirretty kotoa poissa ollessani.”

”Myöhemmin minusta tulee vihainen vanhus, jota mahdolliset lapsenlapsetkin pelkäävät. Sitten nuo viattomat ihmispolot miettivät, että uskaltaakohan tuolle Jouni-ukille edes jutella”, Hynynen naurahtaa.

Tuli nuotiossa alkaa hiipua ja ilta tummua. Samalla erälaavulle laskeutuu pitkä hiljaisuus, jonka aikana ei vaihdeta sanaakaan. ”Turvan kiinnipitäminen on mahtava taito. Onneksi mie pääsen sellaiseen tilaan aina silloin tällöin”.