Tunkua rippikouluun

Joitakin aikoja sitten kuultiin voimakkaita mielipiteitä uskontojen häviämisestä. Enää kukaan ei taida väittää sellaista.

Esimerkki viime päivien julkisesta keskustelusta on vaatimus, ettei islamista kristinuskoon kääntyneitä turvapaikanhakijoita saisi palauttaa lähtömaihinsa, sillä siellä he joutuisivat hengenvaaraan.

Eri uskontojen tunnustajista eniten vainotaan kristittyjä. Egyptissä kymmeniä tapettiin kirkkoonsa Palmusunnuntaina.

Miksi turvapaikanhakija kääntyy kristityksi? Onko kyseessä vilpitön halu muuttaa omaa uskon­tunnustusta vai varmistaa turvapaikan saaminen?

Suomen seurakuntien työntekijät ovat kertoneet, että kristityksi kääntyminen ei varmista turvapaikkaa. Varmaankin useimmat siis aidosti tahtovat liittyä kristittyjen joukkoon.

Luin uutisjutun Kemi­järveltä julmaan väkivaltaan ja sotiin väsyneistä ihmisistä. He halusivat lähteä Hyväksi Paimeneksi ja Rauhan­ruhtinaaksi kutsutun Jeesuksen porukoihin. Heitä on vetänyt puoleensa Jumala, jonka lyhyin määritelmä Raamatussa on rakkaus.

Toisen seurakunnan kirkkoherra kertoi luokseen tulleista uskonnon vaihtamisen kyselijöistä. Seura­kunnan paimen kysyi, mitä he tiesivät kristin­uskosta.

”Demokratian ja ihmisoikeudet”, vieraat vastasivat.

Kirkkoherra totesi, ettei vastaus ihan riittänyt. Hän kutsui vieraansa rippikouluun, jonka suorittamisen jälkeen he voisivat saada kasteen kristillisen kirkon jäseneksi.

Mistä on pohjimmiltaan kysymys kristin­uskossa, jonka yhteiskunnallisina hedelminä ovat demokratia ja ihmisoikeudet? Kysymyksen pohtimisen vuoksi monet kantasuomalaisetkin ovat halunneet mennä rippikouluun, jotkut jopa kertaamaan opintoja.

Vastauksia löytyy myös jumalanpalveluksista joka sunnuntai. Olen kiitollinen, että itse saan käydä kirkossa aivan rauhassa ja vapaasti. Käyn siellä pyytämässä elämääni uusia voimia ja uutta toivoa. Toistaiseksi niitä on riittänyt.

Loppumisesta ei ole varoiteltu. Sen sijaan on veisattu: Joka aamu on armo uus.