Äiti, älä!
Lasten ruumiillinen kurittaminen on ollut Suomessa kiellettyä lähes 30 vuotta. Silti joka neljäs aikuinen hyväksyy yhä väkivallan kasvatuskeinona. Maan tapa kitkeytyy pois hitaasti.
TEKSTI: Hanna Lensu PIIRROKSET: Stiina Hovi
Asenteet yllättivät
Ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren herätteli maailmaa vastustamaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa eräässä palkintopuheessaan 1970-luvun lopussa. Hän kertoi papinrouvasta, joka oli nuorena äitinä aikonut rankaista pientä poikaansa ja käskenyt tätä itse hakemaan vitsan. Poika lähti ulos ja viipyi pitkään poissa. Lopulta hän palasi itkien ja sanoi:
”En löytänyt mitään risua, mutta tässä on kivi, jolla voit heittää minua.”
Silloin äitikin alkoi itkeä, sillä hän näki tilanteen lapsen silmin. Kiven hän asetti keittiön hyllylle ikuiseksi muistutukseksi itselleen.
Suomalaiset lainsäätäjät asettuivat väkivallan vastaiselle linjalle vuonna 1984. Tuolloin säädettiin laki, jossa lapsen fyysinen kurittaminen kiellettiin.
Silti usko tukistamiseen, luunappeihin ja vitsaan istuu lujassa. Kun Lastensuojelun Keskusliitto muutama vuosi sitten selvitti suomalaisten aikuisten asenteita kuritusväkivaltaa kohtaan, 26 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä lapsen kurituksen ainakin poikkeustapauksissa.
Väkivaltaisista asenteista kertoivat myös viime kevään kansanedustajaehdokkaiden vastaukset Iltalehden vaalikoneessa. Vaalikoneeseen vastasi 159 valituksi tullutta edustajaa. He kaikki olivat sitä mieltä, että väkivalta on rangaistavaa.
Moni oli kuitenkin valmis lipsumaan kannastaan, jos väkivalta kohdistui lapseen ja liittyi kasvatukseen. Tukistusmyönteisimmät asenteet olivat perussuomalaisilla (29 prosenttia vastanneista), keskustan (22 prosenttia vastanneista) ja RKP:n (20 prosenttia vastanneista) kansanedustajilla. Kristillisdemokraattien, kokoomuksen ja vihreiden valituiksi tulleet vastaajat eivät lapsen tukistamista hyväksyneet.
Uupunut vanhempi lyö
Kansanedustajien ja sellaisiksi pyrkineiden kuritusvastaukset yllättivät lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan ikävällä tavalla. Hänen mielestään oli hyvä, että Iltalehti päätti kysyä asiasta poliitikoilta.
”Se oli hämmentävää, että jämeränä oleminen yhdistettiin väkivallan käyttöön.”
Aula arvelee, että kuritusmyönteiset vastaukset johtuivat osittain siitä, että ehdokkaat halusivat ehkä myötäillä äänestäjiään.
Toisaalta taustalla vaikutti luultavasti huoli koulutuntien levottomuudesta. Haettiin ehkä pika-apua siihen, että kasvattajat voisivat ratkoa ongelmatilanteita nopeasti.
Väkivalta ei kuitenkaan ole toimiva ratkaisu, ei koulussa eikä kotona, hän korostaa.
”Monesti auttaisi, että kuunneltaisiin lapsia ja nuoria. Koetettaisiin rauhassa istua alas ja keskustella tilanteesta.”
Tutkimusten mukaan lieväkin väkivalta murentaa lapsen itsetuntoa ja kykyä vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Väkivaltaisesti pulmatilanteita ratkova aikuinen antaa lapselle mallin, jonka mukaan tietyn vaikeusasteen asioita selvitetään fyysisin keinoin. Tällainen käyttäytymismalli johtaa ongelmiin esimerkiksi koulussa, missä jokainen oppilas joutuu joskus ristiriitatilanteisiin.
”Kouluterveyskysely osoittaa, että kiusattujen ja kiusaajien joukossa on enemmän niitä, jotka ovat kotona kokeneet kuritusväkivaltaa.”
Ammattilaisia väärillä urilla
Aula on iloinen siitä, että valtaosa suomalaisista, tutkimuksen mukaan kolme neljästä, suhtautuu kielteisesti lasten kurittamiseen. Kehitys on kulkenut hyvään suuntaan, sillä vielä 1980-luvulla puolet kansasta uskoi vitsan voimaan kasvatuksessa.
Kun asiaa on kysytty lapsilta itseltään, muutos on ollut samansuuntainen. Muutama vuosi sitten 14-vuotiaista 35 prosenttia kertoi kokeneensa elämänsä aikana tukistamista ja 10 prosenttia piiskaamista ja läimäyttelyä. 1980-luvun lopussa tukistuksia oli kohdannut 60 prosenttia ja piiskaamista yli 20 prosenttia saman ikäisistä lapsista.
Kuritusväkivaltaan turvautuvissa nykyperheissä yksi tavallinen taustatekijä on päihteiden käyttö. Myös maahanmuuttajaperheissä kurittaminen on keskimääräistä yleisempää.
”Monissa maissa ruumiillinen kurittaminen on sallittua, eivätkä maahanmuuttajat välttämättä saa kotouttamisen yhteydessä tietoa Suomen lainsäädännöstä”, Aula toteaa.
Tavallisimmin väkivaltaan turvaudutaan pikaistuksissa.
”Useinkaan kurittaminen ei ole tietoista, vaan reaktio uupumiseen. Pikkulasten vanhempien, varsinkin äitien, jaksamiseen pitäisi kiinnittää huomiota.”
Työstressi voi saada aikuisen tarttumaan sellaiseen keinoon, jolla lapsi saadaan nopeasti tottelemaan.
”Tilanne liittyy usein pikkulasten vaikeaan hallittavuuteen. Vanhempien odotukset lapsen kykyjä kohtaan voivat myös olla liian suuria – odotetaan aikuismaista käytöstä 2–3-vuotiaalta.”
Aulan mielestä väkivaltaa voitaisiin ehkäistä pitämällä vanhempien työmäärät kohtuudessa ja ottamalla kasvattajan rooli huomioon, kun hoidetaan päihde- tai mielenterveysongelmista kärsiviä aikuisia.
Kun lapsilta kysyttiin verkkokyselyssä, miten väkivaltaa voitaisiin vähentää, he toivoivat lisää tietoa asiasta.
”Toivottiin, että opettaja puhuisi koulussa lasten ihmisoikeuksista, ja että myös televisiossa, radiossa ja lehdissä puhuttaisiin siitä. Myös nettiin toivottiin lisää tietoa.”
Aulan mukaan lapsiperheiden on vaikeaa saada tukea kotikasvatukseen sen jälkeen, kun lapset siirtyvät neuvolasta koulun kirjoille. Hänen mielestään perhepalveluita kannattaisi sijoittaa koulujen yhteyteen.
”Koulun perhetyö voisi olla neutraali tapa tarjota apua. Ei niin, että opettajat tekisivät neuvontaa, vaan sosiaali- ja terveydenhoidon palveluita olisi koulun kautta saatavilla.”
Hän uskoo, että kunnissa saataisiin aikaan nykyisellä rahamäärällä parempia tuloksia, jos palveluiden sektorijaosta luovuttaisiin ja koottaisiin esimerkiksi lapsia koskevat asiat yhdeksi kokonaisuudeksi.
”Joissakin kunnissa onkin jo purettu sivistys- ja perusturvalautakunnat ja siirrytty hoitamaan lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kokonaisuuksia.”
Väkivallan ehkäisyssä kasvatuksen ammattilaisille sovitetaan tärkeää roolia perheiden valistajina ja neuvonantajina, mutta tarkkaa tietoa ei ole, kuinka lasten kanssa työskentelevät kuritukseen suhtautuvat.
Kansanedustajaehdokkaiden vastauksista näkyi, että moni opetusalan ammattilainen piti lasten ja nuorten ruumiillista kuritusta hyväksyttävänä.
”Alan ammattilaisten asenteista ei ole suoranaista tietoa, mutta yksittäisistä kyselyistä on tullut signaaleja, että heidänkään asenteensa eivät ole linjassa lain kanssa”, Aula sanoo.
Hyvistä ja laillisista kasvatusmenetelmistä pitäisikin puhua entistä enemmän opettajien, päivähoitohenkilökunnan, terveydenhoidon ja sosiaalialan koulutuksissa.
Aulan mielestä kuritusväkivaltatapaukset tulisi ensisijaisesti ratkoa vanhempia ohjaamalla. Tapauksia päätyy myös poliisitutkintaan.
”Silloin on järkeä viedä asia poliisille, jos väkivaltaa on käytetty kasvatuksessa johdonmukaisesti ja kasvattaja pitää sitä oikeutettuna keinonaan. Vanhempien käräjille saaminen ei ole avainasia, mutta ne toimivat varoittavina tapauksina.”
Viime kädessä kuritusväkivallalla poljetaan lapsen ihmisarvoa. Lähes jokainen ymmärtää, ettei toisia ihmisiä saa lyödä. Vielä on kuitenkin tekemistä siinä, että käsitettäisiin lapsen ja aikuisen olevan samanarvoisia ihmisiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
