Vainaja levisi someen

Mielipide

18.4.201602:00

Kolumni

Stiina Hovi

Maanantaina 11.4. noin klo 12.20 tapahtui Hyvinkään aseman pohjoispuolella järkyttävä onnettomuus, kun 18-vuotias nuori nainen kuoli junan törmättyä häneen.

Paikalle sattunut teini-ikäinen tyttö sai päähänpiston ja otti junan silpomasta uhrista puhelimellaan kuvan, jonka hän jakoi eteenpäin eri sosiaalisen median kanavissa, kuten WhatsAppissa ja Snapchatissa.

Kuva lähti leviämään välittömästi päätyen myös nettifoorumeille.

Kuvasta tehtiin myös useita meemejä, eli kuvaan liitettiin ikävänsävyisiä ja vainajaa loukkaavia tekstejä.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos teki asiasta selvityksen, jonka mukaan kuvan ottanut tyttö toimi ajattelemattomuuksissaan vailla pahaa tahtoa. Sen vuoksi kyseessä ei ollut rikos eikä jälkiseuraamuksia lain puolesta tule.

Sosiaalisessa mediassa sen sijaan alkoi kuvan ottajan virtuaalinen lynkkaus. Toki toinen puoli kirjoittajista yritti ymmärtää teon taustoja.

Oliko kyseessä nuoren ihmisen älytön päähänpisto vai vinoon kasvatetun vesan väkivaltaviihteellä kyllästetyn ajatusmaailman tuotos?

Kuka ylipäänsä saa päähänsä ottaa kuvan junan murskaamasta ruumiista? Saati jakaa sitä eteenpäin? Jokainen kuvan jakanut on myös tehnyt ison arviointivirheen. Etenkin he, jotka keksivät lisätä kuvaan törkeitä tekstejä.

Hyvinkään kouluissa asiaa on käsitelty ja vanhemmille viestitty, että nuorten kanssa pitää keskustella, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei. Myös somen luonnetta on teroitettava: mitään sinne laitettua ei koskaan saa kokonaan pois.

Voi vain kuvitella, miltä junan alle kuolleen tytön omaisista on tuntunut. Kuva järkytti laajalti lapsia ja nuoria, joiden puhelimiin kuva levisi kavereiden välityksellä. Keskusteluapua oli onneksi saatavilla.

Empatiaa voi ja pitää opettaa lapselle pienestä pitäen. Opettaa, miltä toisista tuntuu, kun teet näin. Junaturman uhrin kuvanneelta tytöltä empatia loisti poissaolollaan. Miksi? Onko kyse kotikasvatuksesta, huomiohakuisuudesta vai silkasta typeryydestä?

Olen itse kerran nähnyt junaturman uhrin. Se tapahtui vuosia sitten istuessani turmapaikan ohi hitaasti kulkeneessa junassa. Koko vaunullinen näki saman näyn yhtä aikaa. Kollektiivinen kauhunkohahdus kävi läpi vaunun, ja kaikki kääntyivät katsomaan poispäin.

Ei olisi pieneen mieleenkään tullut kuvan ottaminen.

Mutta maailma on nyt erilainen. Nykyään aiheutetaan itse ketjukolareita, kun pysähdytään kuvaamaan onnettomuuspaikkoja uhreineen ja postaamaan someen kauhistelupäivityksiä. Saadaan palkaksi kauhuhymiöitä, huomiota ja taivastelua. Hetki parrasvaloissa toisten kustannuksella.

Junatapaus valaisee somen pimeimmän puolen. Osa käyttäjistä tuntuu elävän irrallaan todellisuudesta. Ei ymmärretä, mikä on totta ja mikä ei.

Se, että joku ottaa ja lähettää kuvan kuolleen nuoren ruumiista, kertoo, ettei tekijä oikeasti tajua jonkun olevan poissa lopullisesti. Omaiset ja ystävät eivät koskaan enää näe kuollutta, eivät kuule hänen nauravan tai kertovan päivästään. Hän ei koskaan tule saavuttamaan sitä, mistä unelmoi.

Sen sijaan hänen kuolemansa junan alle toi toiselle henkilölle paljon some-huomiota. Oliko se sen arvoista?