Suojellun alueen kiinteistövero
Omistan Tampereen kaupungissa noin 3 000 neliötä maata, joka on vuonna 1986 kaavoitettu kolmeksi pientalotontiksi. Samana vuonna kun kaava vahvistettiin, Museovirasto teki kaivauksia ja totesi alueen arvokkaaksi rautakautiseksi polttokalmistoksi, ja se suojeltiin sm1 -päätöksellä. Sille ei voi siis rakentaa.
Vuoteen 2013 sitä verotettiin joutomaan kiinteistöverolla, muistaakseni satanen tai pari vuodessa. Sitten kaupungin maanhankintapäällikkö ilmoitti kaupungin olevan kiinnostunut ostamaan. Minä ja veljeni emme olleet halukkaita myymään.
Seuraavana vuonna kiinteistöverotus moninkertaistui. Joutomaa oli muuttunut rakentamattomaksi rakennusmaaksi ja vero sen mukaiseksi. Olen siitä lähtien valittanut verosta joka vuosi, ja aina valitukseni on hylätty.
Vajaa kaksi vuotta sitten tein kaupungille esityksen, että kaupunki tarkistaisi vanhentuneen asemakaavan maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla.
Keväällä 2021 sain kaupungilta häkellyttävän vastauksen: Kaupunki pyytää minua vetämään esitykseni pois. Koska suojeltua muinaismuistoa ei voi kaavoittaa muuten kuin puistoksi, olisi kaupungin pakko ostaa maani, eikä kaupungilla ole siihen varaa.
Kaupunki siis ilmoitti minulle, ettei sillä ole varaa noudattaa maankäyttö- ja rakennuslain pykälää vanhentuneiden kaavojen tarkistamisesta.
Minua edelleen verotetaan ”rakentamattomista rakennuspaikoista” maalla, jolle lain mukaan ei saa rakentaa. Valitukseeni verottaja vastasi, ettei se voi muuttaa verotusta, koska kaupunki ei muuta ilmoitustaan.
Mielenkiintoista tässä on, että viereinen maanomistaja, jolla on samalla suojelualueella kaksi samoin ”rakentamattomaksi rakennusmaaksi” kaavoitettua tonttia, on käytännössä vapautettu verosta – hän maksaa runsaan kaksi euroa per tontti, minä runsaan 2 000 euroa/tontti.
Kostaako kaupunki minulle siitä, että vuonna 2013 en suostunut myymään maata – joutomaan hinnalla, mikä olisi vastannut silloista verotusta?
Tellervo Tuominen
kirjailija, metsänhoitoyrittäjä
Tampere
Joutomaa oli muuttunut rakentamattomaksi rakennusmaaksi ja vero sen mukaiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
