Pitkä matka kultamaille

Lemmenjoen kultamaille ei satuta vahingossa. Esimerkiksi Suomen toiselta laidalta, Helsingistä on matkaa Inarin keskustaajamaan Ivaloon 1 115 kilometriä.

Ivalosta Lemmenjoelle on vaivaiset 85 kilometriä. Siellä jokea vahtii tunturi, jota paikallinen Jouni nimittää sanalla Joenkielinen. ”Kun sen rinteiltä lumet sulaa, on aika lähteä lakkaan. Silloin marja on kypsä.”

Njurguilahdelta pääsee vuoroveneellä Ravadakseen tai Kultasatamaan noin tunnissa. Matkaan kuluva aika riippuu siitä, kuinka paljon vettä joessa sattuu olemaan. Vähän veden aikana matkustajat saavat kävellä koskipaikkojen ohi. Sateiden jälkeen Veikko tai Olavi Jomppanen ajavat veneensä koskistakin täydellä kuormalla.

Merkityt vaelluspolut lähtevät niin Ravadaksesta kuin Kultasatamasta, ja niiden varrella on monta mielenkiintoista, kullankaivun historiasta kertovaa kohdetta. Aivan nykyisille kaivupaikoille ne eivät vie.

Vaelluspolun alussa on muutaman kilometrin matka suhteellisen jyrkkää nousua. Kultasatamasta lähtiessä ”Hengenahdistuksen mäki” on peräti yhdeksän kilometrin mittainen.

Pitkien nousujen jälkeen arvostaa välillä laskuja (joita seuraa taas nousu) ja tasamaata. Polut ovat kivikkoisia, mutta kannattaa pysyä merkityillä reiteillä jo siksi, että näin luonto kuluu vähemmän. Polun varressa on myös tulistelupaikkoja ja yöpymiseen sopivia tupia.

Reitillä on hyvä pysyä myös siksi, että tänne voi helposti eksyä. Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto. Sen pinta-ala on 2 860 neliökilometriä, ja se rajoittuu lisäksi Norjan Övre Anarjokka -kansallispuistoon. Maantie ei tule vastaan heti seuraavan mäen takana.

Meidän patikointimme vie ensin Korhoseen ja sieltä seuraavana päivänä Jäkäläpään yli Miessille. Saamme kulkea sadepilven sisällä lähes koko matkan.

Välillä tuuli tuo vettä vaakasuorassa. Näkyvyyttä on niin vähän, että on parasta seurailla mönkijän jättämiä jälkiä.

Miessille matkaa on vain reilut kymmenen kilometriä. Sen pitäisi taittua kolmessa tunnissa. Minulla on vain omia varusteita ja eväitä. Kuvaaja Pekka Fali kantaa lisäksi 16 kilon kameravarustusta. Taakkansa kullakin, onhan minullakin kaksi lyijykynää ja muistivihko.

Tunturin laki on pikkukihun omaa reviiriä. Kihu huutaa kimakasti ja tekee syöksyjä kulkijan päätä kohti. Lintu seuraa meitä reilun puolen tunnin ajan ja kääntyy sitten voittajana takaisin.

Hetken harkitsemme, lähteäkö oikaisemaan. Tuolla näyttäisi olevan joku talo. Onneksi ei lähdetä. Talo olikin vain puu.

Lopulta pilvet repeävät hetkeksi, ja kaukaa häämöttää talon katto. Siitä jossain oikealla täytyy olla kullankaivajien mökki. Suunnistamme oletettuun suuntaan ja näemme kaukana kaivupaikan. Päätämme kysyä sieltä tietä. Hyvä niin, sillä olemme tulleet sinne minne pitikin.

Kämpässä pannaan tuli kamiinaan ja vaatteet kuivumaan. ”Sadevaatteet” ovat päästäneet veden läpi, samoin ”vedenpitävä” rinkka. Kaikki mikä ei ollut muovipussin sisällä, on nyt märkää.